Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jatkuva itsm. miettiminen ja suunnittelu. Normaalia?
13.02.2022 |
En mä tajuu mikä minua vaivaa.
En vain näe mitään merkityksellistä. Elämä on itselleni kärsimystä, emotionaalisesti. Tuohon liittyy monenlaista.
Ei auta puhuminen, ei kirjoittaminen, syöminen, alkoholi, nukkuminen, työt, opiskelut, matkustelu yms..
Mikään ei auta kuin hetkellisesti ja odotan vain loppuani.
Olen ollut maassa pitkään jo. Ei jaksa yrittää enää jatkuvasti paikata jotain sisäistä tunnetta siitä, että haluan kuolla. Se vain kutsuu, etenkin tässä pari vuotta jatkuvasti olen suunnitellut. Nyt olen jo keksinyt tavan, hankkinut tarvittavat asiat ja suunnitellut miten hoidan. Vielä emmin laitanko postikortteja lähisuvulle vai laitanko mitään mihinkään..
Koko ajan konkretisoituu vaikka en ole aina varma teenkö vai en. Kuitenkin minusta tuntuu, että se on ainoa vaihtoehto. Tavallaan olen täysin varma ja mietin mitä viimeisinä päivinä tekisin tai söisin.
Samalla hieman suren, läpikäyn kaikkea ja kuolemaa. En vain voi muutakaan ja tiedän että tämän on tapahduttava mutta ensin täytyy hoitaa asiat niin ettei muille jää liikaa siivottavaa.
-n26
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki apua.
Älä rankaise läheisiäsi teollasi - ja lopeta ryyppääminen ja tupakointi.
Liiku enemmän, nuku paremmin, syö terveellisesti ja juttele sinua tukevien ihmisten kanssa.
Jeesus pelastaa silloin, kun muut eivät siihen pysty. Älä tapa itseäsi, Jeesus on luvannut antaa täydellisen ilon. Itsemurha on suuri riski, minne kuoleman jälkeen päätyy ja paraneeko tilanne vai paheneeko vain. Raamattua kannattaa lukea, löytyy netistäkin, ja mennä seurakuntaan. Rukoilen puolestasi <3
Olin iässäsi samanlainen. Jotenkin kituutin siitä vielä päälle kymmenen vuotta ja vasta kun ulkonäköni rupsahti, tuli hirveä hinku elää ja kokea vielä, ensimmäisen kerran ikinä koin, etten toivokaan kuolemaa. Mutta sitten tuli se tunne, että olin pois pääsyn toivossa hukannut paremmat vuoteni.. Halusin elää, mutta kun ulkonäkö ei ollut enää korjattavissa, tavallaan rupesin odottamaan loppua. Ja tähän turha sanoa että onpa pinnallista. Liittyy niihin tunteisiin, mitä ihminen kokee jos muutenkin fyysinen puoli vaurioituu, haluaisikin takaisin sen paremman mitä ennen oli, jota ei osannut silloin arvostaa.
Ja jos joku olisi sanonut minulle näin kymmenen vuotta sitetn, olisin todennut ettei pidä paikkaansa minun kohdalla, haluan vaan pois. Mutta niin sitä elämä muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Ei ole ihan tavallista, mutta ei tuiki harvinaistakaan. Saatat olla masentunut.