Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Huijarisyndrooma ja pelko, että on hakenut liian vaativaan tehtävään!
10.02.2022 |
Taas pelottaa, selviänkö uusista haasteista.
Olen tehnyt alan töitä jotakin vuosia ja olen ollut kai ihan kelpo tekijä.
Minua on paljon kannustettu ja olen omaksunut asioita. En kuitenkaan koe olevani tarpeeksi hyvä kovinkaan monessa asiassa.
Keskityn siihen mitä en osaa ja pelkään, että se mitä osaan niin osaan huonosti tai teen sen jotenkin väärin. Kai tähän liittyy sekin, että minulla on hieman hahmotushäiriötä (kai) ja olen vasenkätinen, joten teen asiat hieman eri tavalla enkä aina tajua miten päin tekisin.
Meni vähän ohi, ei pitänyt tuota mainita mutta tavallaan minulla on jännite olemassa, mietin usein, että tajuanko nyt varmasti ja hätäilen.
Olen saanut todella hyvät työtodistukset. Paperilla olen unelmatekijä olevinaan.
En nyt kehu itseäni vaan kerron näkökulman asiaan.
Minua on kehuttu työyhteisössä pidetyksi, erinomaiseksi ja vastuulliseksi työntekijäksi, vastuutehtäviin sopivaksi jne. Kaikki nämä lukevat eri todistuksissa.
Olen saanut paljon hyvää osakseni ja kaikki näyttää hyvältä ainakin paperilla.
Pelkään, että kun menen töihin, niin saan työn noiden perusteella ja minulta odotetaan paljon enemmän kun oikeasti osaan.
Olen kiitollinen suosittelijoilleni myös mutta pelkään sitäkin, että he eivät vain ole nähneet osaamattomuuttani koska olen osannut peitellä ne niin hyvin.
Mielestäni olen aika typerä monissa asioissa. Ainoa on, että yritän parhaani ja olen tunnollinen. Haluan saada hyvää jälkeä aikaiseksi. Se on totta ja mukavasti muutkin ovat sen huomanneet mutta oikeasti olen keskivertoa huonompi ja on todella paljon asioita, joissa minun tulisi kehittyä.
Erosin myös juuri suhteessa, jossa minua mitätöitiin jatkuvasti ja myös alaani liittyvissä asioissa. Jotenkin tuokin on taustalla tässä tällä hetkellä, menetin rakentamani eheämmän itsetunnon uudestaan. Yritän nyt peitellä tätä epävarmuuttani loppuun asti mutta kyllä jokseenkin pelottaa.
Kommentit (9)
Tässä kun valmistaudun uuteen työhön niin päätä särkee, kehossa tuntuu todella epämukavalta ja muutama kyynelkin tuli kun mietin kuinka typerää on tehdä maailmanloppu tällaisesta asiasta.
Koska senkun vain kävelen työpaikalle, olen ystävällinen ja keskityn. Teen mitä pyydetään.
Tiedän jo valmiiksi, että analysoin jokaista liikettä, sanaa, ympäristöä, mikroilmeitä, äänensävyjä. Itseäni kritisoin koko ajan.
En vain saa "paljastua", ainakaan kokonaan.
Muita kohtaan en ole kovin kriittinen, itseäni kohtaan kyllä.
Tämä on jotenkin neuroottista. Ulospäin pyrin aina olemaan rento ja mukava, näyttää että yritän parhaani enkä halua antaa tämän säälittävän puolen itsessäni näkyä.
Ei ihme, että olen joskus kulunut loppuun. Olen niin helvetin vaativa ja samalla tiedän olevani huono mutta yritän vain osata.
Aina täytyy olla vahva ylisuorittaja.
Onneksi olen kehittynyt, joskus olin todella raskas varmasti enkä osannut yhtään nauraa itselleni. Nykyään en halua, että ympäristö kärsii vaan pidän nämä omat mölyt sisälläni, naurankin jopa. Yksin ollessa sitten facepalmaan itselleni. :)
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä hyvä aihe ja varmasti yleisempää kuin luullaankaan, vaikka monet esittää todella itsevarmaa, niin pinnan alla voi oikeasti olla juurikin pelko osaamisesta ja tieto olevansa keskinkertainen.
Voi ap,
rauhoitu ja vedä syvään henkeä. Käännä katseesi hyviin puoliisi. Löytyiskö jostain mentori sinulle? Joka sparraisi ja näkisi vahvuutesi? Nyt vaikuttaa että olet vain negatiivisen ajattelun vankina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta.
Minulla samankaltaisia tuntemuksia. Olin päässyt pitkälle, yllättävän pitkälle, työurallani ilman yo tai amk tutkintoa. Monta muuta tutkintoa kyllä on ja firman keskijohdon koulutuksia. Moni kollegani on koulutetumpi.
Olen tuntenut tästä jotain alemmuuskomplelsia vaikka minua on kehuttu jonkun verran työssäni ja olen päässyt etenemään isossa firmassa. Olen ahkera, teen paljon, huolehdin että kaikki on ok eikä tule sanomista. Olen täsmällinen dead linejen ym kanssa. Olen lähes aina tavoiteytavissa ja sitoutunut työhön joka on varmadti huomattu.
Olen yh:n lapsi ja saanyt suorittajan ja yksin pärjääjän mallin kotoa. Haluan olla hyvä työssäni.
Mutta, tämä kaikki tietusti vienyt voimiakin.
Meille tuli uusi organisaatio ja uusi pomo joka vei monilta ammatillisen itsetunnon, niin minultakin, hän mitätöi ja vähätteli, etsi vain puutteita ja asioita mistä sai huomauttaa välillä tosi ilkeästikin, hän uhkaili potkuilla, junaili asioita päänmenokseni ja kollegani eduksi ja vielä niin avoimesti että varmasti tiesi minun tajunneen sen. Aloin pelätä häntä (ihan niin että tuli fyysisiä oireita) ja tämä sai minut tuntemaan etten osaa oikein enää mitään.
Nyt olen menossa uuteen duuniin ja pelkään että paljastun valtaisan ja vaativan kokemuksenikin jälkeen osaamattomaksi. Ja pelkään ja häpeän sitä jos en ihan heti osaa/ymmärrä kaikkea ja että jos tulee sanomista tai uusi työnantajani tajuaa etten olekaan hyvä vaikka todistukseni ja suosittelijani niin antavat ymmärtää. Olen jo miettinyt että jos peruisin tuloni, välillä oikein oksettaa.
Miksi ihmisellä pitää olla näin huono itsetunto. Kadehdin heitä jotka menee rinta rottingilla työpaikasta toiseen vaikkei ole kokemustakaan ja ihan pokkana kaikessa rauhassa opettelevat.
Tämä itsensä vähättely ja aliarvostus on varmasti monen keski-ikäisen ongelma. Meitä 60-70 luvulla syntyneitä kun ei varmasti juurikaan kannustettu ja kehuttu, pikemminkin käskettiin olemaan nöyrä eikä tuomaan itseään esille.
Tämä näkyy itsetunnossa ja siinä ettemme luota itseemme ammatissa josta meillä on koulutus ja kokemustakin.
Yksikin kus...pää esihenkilö tai vähättelevä kollega voi saada murennettua ammatillisen itsevarmuuden ja alamme itse epäilemään osaamistamme. Myös jatkuva pelko työyhteisössä siitä, että virheistä tai puutteista rangaistaan tai nolataan julkisesti saa pahaa jälkeä aikaan työitsetunnolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin (N 49) kärsin tästä ja minulle on sanottu että näyttelet vaan itsevarmaa, niin muutki tekee. Jos alkaa ahdistaa niin menet vessaan tekemään voimaliikkeitä peilin eteen.
Tekohymy naamalle, pää pystyy ja rinta rottingille. Käytä korkokenkiä ja meikkiä, ne antaa ryhtiä ja uskottavuutta.
Joo, varmaan tolla pääsee pitkälle.
Mutta jatkuva esittäminen ja jonkun teatteriroolin vetäminen päivästä toiseen on hirmu raskasta. Onneksi voin tehdä pari pv viikossa etänä työtä, sillon ei tarvii esittää mitään, eikä kakaan näe minua.
Alue: Aihe vapaa
Muita?