Varhaiskasvatuksen sosionomi -IGtili TURHAUTTAA!
Olen itse sosionomitaustainen varhaiskasvatuksen opettaja 10 vuoden työkokemuksella ja lähtökohtaisesti tuen varhaiskasvatuksen sosionomeiksi valmistuvia. Olin iloinen, kun kyseinen IG-tili perustettiin, mutta julkaisut nähtyäni olen alkanut tuntea myötähäpeää.
Jos perustaa tilin, jolla aikoo edustaa kokonaista ammattiryhmää, tulisi se tehdä huomattavasti ammattitaitoisemmalla ja tarkemmalla otteella. Julkaistessaan asiavirheitä vilisevää vouhotusta ampuu vain itseään (ja samalla koko ammattiryhmää) nilkkaan. Myönteinen, faktoihin ja tutkittuun tietoon perustava lähestymistapa johtaisi huomattavasti parempaan ja uskottavampaan lopputulokseen. Myöskään joka ikistä kansanedustajaa, liittoa ja mediataloa ei kannata tägätä joka ainoaan julkaisuun, sillä tällaisen myötä omasta sanomasta tulee pelkkää spammia.
Tällä hetkellä uusimmassa julkaisussa verrataan opettajan ja sosionomin työpaikkailmoituksia. Mutkia suoriksi oikoen teksteistä on tehty virheellinen johtopäätös ja listattu sosionomin vastuulle kuuluvia asioita, vaikka alkuperäistekstin mukaan vastuut em. asioista kuuluvat vain opettajalle. Tämänkaltaiset virheet ärsyttävät ja saavat sosionomit vaikuttamaan lähinnä yksinkertaisilta, kovaäänisiltä puuhastelijoilta, joille ei enempää vastuuta kuuluisikaan.
Vakasosionomi ON kuitenkin korkeakoulutettu ja hänen tutkintonsa 30 opintopistettä laajempi kuin kandin. Vakasosionomi ansaitsee sak-aikansa, ves-päivänsä ja palkkansa siinä missä yliopistotaustainen ammattilainenkin, mutta voi hyvät ylläpitäjät sentään, ASIAA EI EDISTETÄ NÄIN!
Onko kukaan muu ajatellut samaa?
Kommentit (13)
Kieltämättä sama käynyt mielessä. Toivottavasti tämä päätyy tilin ylläpitäjien silmiin ja ymmärtävät muuttaa linjaa.
Eli ne rutisevat siitä, että heille ei makseta opettajan palkkaa?
Naurettavaa tappelua ammattinimikkeistä :D Kuka idiootti tartutti ton varhaiskasvatukseen?? Mua ei ainakaan kiinnosta työskennellä kenenkään kanssa, joka on työpaikalla vaan tappelemassa ammattinimikkeistä ja hierarkioista. Siirryn sitten yksin perhepäiväHOITAJAKSI, jos ei muuta ku tollasta lapsellisuutta näy.
Mikä estää näitä opiskelemasta opettajiksi? Ai niin, pitäisi nähdä vähän vaivaa...
Sosionomin koulutus on laajempi ja pidempi kuin opettajan, joten palkan pitäisi aiheellisestikin olla suurempi, samoin kuin vastuiden.
Tässä esiin nostettu ongelma on se, että kyseisen tilin vaikuttaa perustaneen joku, jolla ei selvästikään ole siihen rahkeita. Tästä taas on oikeasti ammattilaitoisille sosionomeille haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Eli ne rutisevat siitä, että heille ei makseta opettajan palkkaa?
Olet ihan samalla tavalla pihalla ja kommentoit ohi aiheen 🤷♀️
Kuka kouluttaisi ihan vanhoja kunnon lastentarhatätejä? Lapset tarvitsevat hyvää hoitoa ja paljon hoitajien huomiota, eivät "varhaiskasvatus"byrokratiaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuka kouluttaisi ihan vanhoja kunnon lastentarhatätejä? Lapset tarvitsevat hyvää hoitoa ja paljon hoitajien huomiota, eivät "varhaiskasvatus"byrokratiaa.
Oletko käynyt päiväkodissa hiljattain? Maailma on muuttunut, ja sen huomaa lapsista. Jos jotain, niin lapset tarvitsevat monialaista osaamista ympärilleen ja toki myös hoivaa. Ongelmat ovat kuitenkin monimutkaistuneet, eikä mikään kiva leikkitäti enää pärjää. Varhainen tuki on ihan vitsi näillä resursseilla, ja vaka voi nykyisellään pahentaa lapsen ongelmia niiden korjaamisen sijaan, ja siinä sivussa vaurioittaa muutaman sivullisenkin.

Ne ongelmat tulevat siitä, että ei ole enää leikkitätejä. Isossa varhaiskasvatuslaitoksen laumassa vailla aikuisen huomiota pyörivä lapsi voi pahoin. Tätä ongelmaa ei korjata millään "varhaisilla vaka-tuentarpeilla" vaan palaamalla ongelmien ennaltaehkäisyyn.
Vierailija kirjoitti:
Sosionomin koulutus on laajempi ja pidempi kuin opettajan, joten palkan pitäisi aiheellisestikin olla suurempi, samoin kuin vastuiden.
Tässä esiin nostettu ongelma on se, että kyseisen tilin vaikuttaa perustaneen joku, jolla ei selvästikään ole siihen rahkeita. Tästä taas on oikeasti ammattilaitoisille sosionomeille haittaa.
Laajempi? Entä sisällöt?
No siis tämä.