Lue keskustelun säännöt.
Ikinä en olisi uskonut, että löydän itseni tästä tilanteesta:
01.12.2009 |
harkitsen kolmatta lasta.
Se tuli kuin pommi, epävarmuus siitä onko lapsi luku täynnä. Eniten mietityttää ikä, olen 32, enkä halua kovin vanhana enää lapsia tehdä. En ole eirtyisesti vauva-ihminen, mutta lapsi-ihminen kyllä. On mukavaa kun on paljon rakkaita ihmisiä ympärillä, ja olen alkanutkin miettiä, onko kahden lapsen perhe kuitenkin tynkäperhe. Poikamme ovat niin ihania tyyppejä, että kovasti kiinnostaisi nähdä kuka se kolmas olisi.
Raskauden loppuvaihe, räjähtänyt alapää ja yövalvomiset eivät innosta, mutta olisi upeaa vielä kokea syntymisen ihme, ja se pieni ihminen...
Asuntomme on aika pieni, enkä viihdy siinä, ja se on suurin asia mikä mietityttää. Miehen työtilanne on epävarma. Olen tottunut tulemaan vähällä toimeen, mutta tässä iässä sitä toivoisi jo tiettyä elämisen tasoa, ja mukavuusvaatimuksetkin ovat nousseet, en tiedä. Mies epäröi, hänelle riittäisi kaksikin. Mutta millä tämän asian voi TIETÄÄ? Siis päättää sydämessään, ja olla varma ratkaisustaan?
Olisi ihanaa kuulla kokemuksia vastaavasta tilanteesta.
Kommentit (7)
Hyvin harvalla tuskin koskaan on asiat niin että kaikki olisi todella täydellistä lapsen hankkimiseksi, aina on jotain mikä epäilyttää, pelottaa ,arveluttaa.
Asia on kuitenkin niin että lupulta ihmiset eivät kadu niitä asioita joita ovat tehneet, vaan niitä jotka ovat jättäneet tekemättä. Jos toivot komatta lata niin yrittäkää edes, muuten mietit vielä kiikkustuolissakin sitä yhtä jota ette sitten tulleet edes yrittäneeksi. Elämä kantaa ihan varmasti, sinä jaksat kyllä.
Meillä on kolme lasta, saimme kolmannen sinun ikäisenäsi. Olisimme olleet onnellisia kahdenkin kanssa, tottakai. Odotus oli kurjaa, synnytys kamalaa, kolmen lapset kanssa tulee usein kiire, äidin syyllisyys on taattu :) Mutta en kadu, en tietenkään, kaikki lapsemme ovat juuri meille tarkoitettuja, meidän pitikin epäillä ja pelätä vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuli loistavaksi just 5-7-vuotta! Esikoinen on aivan loistava apu, pääsen suihkuun/viemään roskat/jotain muuta pientä. 5-vuotias leikkii pikkuveljen kanssa ihan sujuvasti. Saan olla kotona hoitamassa jnejne. En keksi kolmosen tulosta (tai odotusajastakaan) mitään negatiivista.
No joo, keksin sittenkin!!! -mieleni nelosta :DDDD
t.mami, joka oli ensisynnyttäjä 28-v. ja kolmen mami 35-v.
Nyt tuo lapsi on 1v ja minä 34v.
Edelliset lapset oli kuopuksen syntyessä 6v ja 3,5v. Ihan hyvät ikäerot ja esikoinen on kuopuksen kanssa läheismpi kuin keskimmäinen.
Mulla oli kakkosen jälkeen myös sellainen tunne, että meidän perhe on jotenkin tynkä. Eli jotain puuttuu = lapsi.
No, nyt tiedän että lapsiluku on täynnä :D Työmäärä nimittäin moninkertaistui ja tuntuu, että kädet ei enää riitä. Lisäksi tuntuu, että en enää jaksa yövalvomista niin, mutta se varmaan johtuu siitä, että isossa perheessä on muutenkin sitä hommaa joka aiheuttaa väsymystä.
Silti olen onnellinen, että kolmas lapsi tehtiin. Olisin muuten katunut ikuisesti tekemättä jättämistä ja sitä, että perhe olisi ollut tynkä.
Itse asiassa olen huomannut, että nyt olen jo pari kertaa miettinyt nelosta :D
Kolmen kanssa olen kyllä jo täystyöllistetty, mutta huomaan, että mitä enemmän lapsia sen hauskempaa meillä on!!! JOten toisiko nelonen sitä hauskuutta taas roppakaupalla lisää ?!?!?!
Tuo työmäärä tosiaan vähän mietityttää, mutta ei ainakaan olisi kahta vaippaikäistä niin kuin joskus. Tätä täytyy nyt tosissaan märehtiä ja kaivella miehen tuntoja esille. Tuosta olen varma mitä joku kirjoitti, että katua voi ainoastaan sitä että jätti lapsen hankkimatta. Mutta täytyy tosiaan pohdiskella, uskaltaako sitä sekottaa pakan totaalisesti.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta haluaisin kolmannen lapsen, sille olisi vielä henkinen tilaus :)
Mutta kaksi ensimmäistä ovat valvottaneet kumpikin toista vuotta ja olen ollut aivan romuna. Synnytykset oli rankkoja ja pelästyin kummassakin ihan tolkuttomasti, paraneminen kesti tosi kauan.
Vauva-aika oli niin rankkaa, että sitä en vain enää fyysisesti jaksa. Tai no joo, jos vauva olisi normivauva, mutta tuollaisia huutavia ja aina valvovia en jaksaisi lisää.
Joten päätös on fyysiesti tehty. Ja ikää kohta 38v.
ikäero, jos on 5-7 vuotta ikäeroa keskimmäisen ja kuopuksen välillä, niin onko heistä enää seuraa toisilleen? Onko keskimmäinen lapsi aina väliinputoaja?