Lue keskustelun säännöt.
Kuinka suhtautua isää kaltoinkohdelleisiin isovanhempiin?
01.02.2022 |
Sain vähän aikaa sitten tietää, että isovanhempani kohtelivat isääni julmin tavoin tämän ollessa lapsi. Minulle isovanhemmat ovat aina olleet ystävälliset, vähän sellaiset jäykät, mutta eivät mitenkään ilkeät. Sedältäni sain kuitenkin joulun alla kuulla, että isovanhemmat tapasivat kohdella isääni nöyryyttävillä ja julmilla tavoilla (esim. saattoivat lukita yöksi ulos talvella, maalla asuivat, joten apua ei ollut saatavilla). Isä ei ole näistä koskaan puhunut, mutta ei ole koskaan mielellään lähtenyt mummolaan käymään. Tapasin aina ajatella, että isä on vain sellainen kotihiiri, joka ei tykkää matkustaa, mutta nyt ymmärrän, että häntä varmaan ahdisti ja pelotti vanhempiensa luona käyminen. Minua isovanhemmat ovat tosiaan aina kohdelleet hyvin, joten tämä tuli pienoisena järkytyksenä. Toisaalta rakastan isovanhempiani, mutta toisaalta tunnen syvää inhoa sitä kohtaan, kuinka he ovat kohdelleet isääni. En halua enää mennä mummolaan enkä halua, että isä luulee, että hänen pitää siellä käydä ihan vain siksi, jotta minä saan muodostettua isovanhempiin suhteen. Hän on uhrannut jo nyt ihan liikaa sen eteen, että sai annettua minulle isovanhemmat. Olen tosi surullinen enkä tiedä, kuinka voisin isääni auttaa.
Kommentit (5)
Terapia tekisi varmaan hyvää niin sinulle kuin isällesi. Ja välit poikki isovanhempiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan se riippuu sun omasta kantokyvystä, minkä verran kestät. Pakkohan ei oo tavata. Aikuinen kai jo olet?
Mä oon tekemisissä ihmisen kanssa, joka on joskus menneisyydessä painanut pistoolin piipun läheiseni ohimolle ja uhannut painaa liipaisimesta. Mulle tää henkilö oli aina leppoisa sukulaissetä. Maailmaan mahtuu monenlaista.
Ennen välien poikki laittamista yrittäisin ehkä itse kysellä isovanhemmilta isän lapsuudesta ja johdatella keskustelua siihen, onko mitään mitä he katuvat. Jos he eivät mitenkään osoita ymmärtävänsä että ovat olleet liian ankaria ja käyttäneet vääriä rankaisutapoja, voit vaikka sanoa että olet isältäsi kuullut että häntä rangaistiin kohtuuttoman ankarasti, ja kysyä, ovatko he samaa mieltä.
Jos he vieläkään eivät osoita katuvansa mitään, sanot, että sinä et usko sellaisiin kasvatustapoihin, etkä toistaiseksi halua itsesi (ja mahdollisten lastesi) lähelle sellaisia jotka uskovat.
Ennen oli eri ajat. Uskottiin että joka vitsaa säästää se lastaan vihaa, ja että liika hellyys tekee lapsesta heikon. Isovanhemmat ovat luultavasti saaneet yhtä rajua kohtelua. Joskus ihmiset kuitenkin huomaavat virheensä myöhemmin. Ilman anteeksipyyntöä kuitenkin katkaisisin välit, mutta en kertomatta syytä.
Jotkut saattavat ajatelle, että tuollaiset "vanhat jutut" eivät merkitse enää mitään ja että "aika on parantanut haavat". Mikään ei muuta niitä sattuneita tilanteita miksikään, eikä kenelläkään ole velvollisuutta niitä asioita ohittaa tai unohtaa. Ota kissa pöydälle ja kerro, mitä tiedät. Älä ota yhtään selitystä vastaan, vaikka sellaisia saatettaisiin keriä auki (ajat olivat eri, siihen aikaan se oli ihan normaali jne., meillä oli itse kova lapsuus, emme tienneet muita keinoja....). Totea, että olipa selitys mikä tahansa, lopputulos (isäsi kärsimys) ei siitä mihinkään muutu. Ainoa hyväksyttävä reaktio olisi, että he myöntäisivät teot ääneen, katuisivat ja pyytäisivät anteeksi. Tällainen on kuitenkin todella harvinaista.
Tämän jälkeen totea oma linjasi, eli miten tulet olemaan tekemisissä jatkossa. Oletko ehkä muodollisesti hieman tekemisissä tms.
En olisi missään tekemisissä.