Mistä tietää että kana on kypsää?
Rakastan kanaa, mutta en tosiaankaan sitä osaa tehdä.
Paketissa on ohje että pitää antaa olla tunti 175 asteessa, mutta kana on aina ihan punaista sisältä jos sen silloin ottaa pois.
Ja sitten kun annan olla kauemmin niin kansata tulee ihan kuiva.
Kertokaa, miten onnistun tekemään hyvää kanaa :)
Kommentit (8)
Luulin, ettei sitä enää edes myydä.
kannattaa paistaa uunivuoassa jossa on kansi.
kypsentää 1,5 tunnissa 175 asteessa. Kana on punertavaa joistain kohdista myös kypsänä, mutta eri tavalla kuin raaka.
Minä laitan aina paistopussiin, se estää kuivumisen.
Kana on kypsää, kun irtoaa hyvin luista ja leikatessa tulee vain kirkasta nestettä myös luun läheltä. Jos tulee punertavaa (eli veristä), takaisin uuniin.
Oletan, että puhut broikusta.
Miksi teet sitä kokonaisena ja sellaisenaan? Mehevintä saat siitä marinadissa (enkä nyt puhu jostain valmishötöstä, vaan tee marinadi itse, vaikkapa oliiviöljystä, sitruunasta, suolasta, mustapippurista ja valkosipulista). Tai paistamalla paistopussissa.
Tai tee paloja ja kypsennä kermaliemessä.
Siten ei ole niin tarkkaa, onko kana vähän ylikypsää. Kana on kypsää, jos siitä ei pistettäessä tihku veristä, vaan kirkasta lihasnestettä.
Vanha ketju, mutta ihmetyttää noi pakettien valmistusohjeet.
Äskeinen
225C 15min.
+ 200C 60min.
jäi sekin liian vähäiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju, mutta ihmetyttää noi pakettien valmistusohjeet.
Äskeinen
225C 15min.
+ 200C 60min.jäi sekin liian vähäiseksi.
Ja sisälämpötila oli 81C astetta.
ja vuuassa tai paistopussissa.