Miksi kiinalaistyyppinen kansalaisten luokitusjärjestelmä on kielletty puheenaihe?
Mikä tuossa nyt oli pahaa? Kukaan ei ollut edes kirjoittanut aiheeseen mitään solvaavaa viestiä.
Kommentit (37)
Siksi kai tuosta Venäjästä nyt jauhetaan, jotta tämä kiinapassin pakotus menisi ohi ihmisiltä.
Koska kaikki ovat saman arvoisia, toiset vaan paremmalla tavalla.
Ai että kun tulisi meilekin, lihavilta oikeudet pois niin loppuisi se #bodyposi ja #effyourbeautystandards itkeminen. Vaikka loppuuhan se kun diabetes vie ennen kuin täyttää 35 muutenkin...
Niimpä... Sitä kannattaa miettiä..
Toistaiseksi ainoastaan vihreät ovat myöntäneet että kansalainen omistaa itse itsensä.
Heillähän oli aiheena ettei itsensä roskaamisesta (huumeiden käytöstä) rangaista sakoin tai muutenkaan.
Eli vihreät ovat sitä mieltä ettei valtio tai muut kansalaiset omista yksilöä.
Yksilö saa ajatella ja vaikka myrkyttää itsensä ilman, että siihen puututaan koneistolla.
Vierailija kirjoitti:

Yllättävästi he ovat arvoiltaan eniten yksilön vapauden kannalla.
Kyse on arvokeskustelusta eikä ns. huumeista.
Vaan yksilön oikeuksista.
Onko yksilö vapaa yhteiskunnassa. Vai mennäänkö Kiinan linjalla.
Onhan meillä porukkaa joka haluaa rajat kiinni ja valvontaa.
Monessakin mielessä muistuttaa kiinalaista politikointia.
Myös erilaisista leireistä ja työleireistä on ollut puhetta näiden henkilöiden puolelta.
Että pitäisi tietty väki pistää leireille ja tiukkaan valvontaan.
Väittävät vieläpä olevansa oikealla, mutta kun asiaa tarkastelee vaikkapa Eläinten vallankumouksen kiikareiden läpi, niin aika punaista on näiden meininki.
Jos sallitaan keskustelu kiinan mallista niin se vaikeuttaa sen toteuttamista muissa paikoissa joten on parempi kieltää keskustelu!
Orwellin dystopia on jo totta Kiinassa – ja kohta myös sen ulkopuolella, uskoo asiantuntija
Aineistoa kerätään jatkuvasti, ja algoritmi voi henkilön käytöksen perusteella ”ennustaa”, että tämä saattaa tulevaisuudessa syyllistyä rikokseen. Siinä tilanteessa poliisi tulee ja vie pois, ”uudelleenkoulutettavaksi” jollekin sadoista keskitysleireistä. Tai ehkä ikiajoiksi.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/4949be96-793f-4662-a358-d2060117dc4d
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toistaiseksi ainoastaan vihreät ovat myöntäneet että kansalainen omistaa itse itsensä.
Heillähän oli aiheena ettei itsensä roskaamisesta (huumeiden käytöstä) rangaista sakoin tai muutenkaan.
Eli vihreät ovat sitä mieltä ettei valtio tai muut kansalaiset omista yksilöä.
Yksilö saa ajatella ja vaikka myrkyttää itsensä ilman, että siihen puututaan koneistolla.
Yllättävästi he ovat arvoiltaan eniten yksilön vapauden kannalla.
Kyse on arvokeskustelusta eikä ns. huumeista.
Vaan yksilön oikeuksista.
Onko yksilö vapaa yhteiskunnassa. Vai mennäänkö Kiinan linjalla.
Eivät kuitenkaan ole hallituksessa mitenkään vastustaneet tätä kiinapassia. Joten se niistä yksilönoikeuksista, kunhan itse on vallasa ja pääsee kyykyttämään.
Surullista että pari persua ja VKK vastustaa tätä, mutta muut haluavat Kiinaa tänne.
Joo nopeasti poistui minun(kin?) tekemä keskustelu tästä aiheesta. Varmaan odotettavissa että kyseinen uutinenkin häviää kohta IL sivuilta 😂
Vierailija kirjoitti:
Toistaiseksi ainoastaan vihreät ovat myöntäneet että kansalainen omistaa itse itsensä.
Heillähän oli aiheena ettei itsensä roskaamisesta (huumeiden käytöstä) rangaista sakoin tai muutenkaan.
Eli vihreät ovat sitä mieltä ettei valtio tai muut kansalaiset omista yksilöä.
Yksilö saa ajatella ja vaikka myrkyttää itsensä ilman, että siihen puututaan koneistolla.
haluavat kuitenkin rajoittaa niiden elämää joilla on erilainen arvomaailma.
Vierailija kirjoitti:
Ai että kun tulisi meilekin, lihavilta oikeudet pois niin loppuisi se #bodyposi ja #effyourbeautystandards itkeminen. Vaikka loppuuhan se kun diabetes vie ennen kuin täyttää 35 muutenkin...
Kyllä se tulee puremaan sinuakin persauksiin,ei vaan lihavia. Odota vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toistaiseksi ainoastaan vihreät ovat myöntäneet että kansalainen omistaa itse itsensä.
Heillähän oli aiheena ettei itsensä roskaamisesta (huumeiden käytöstä) rangaista sakoin tai muutenkaan.
Eli vihreät ovat sitä mieltä ettei valtio tai muut kansalaiset omista yksilöä.
Yksilö saa ajatella ja vaikka myrkyttää itsensä ilman, että siihen puututaan koneistolla.
haluavat kuitenkin rajoittaa niiden elämää joilla on erilainen arvomaailma.
Miten tämä käytännösä näkyy?
Roskakatosten erilaisissa kierrätysastioissako?
Valvontakameralla valvotaan että ihmiset kierrättävät kiltisti roskat?
Kerro niistä käytännön toimista miten vihreät rajoittaa erilaisesti ajattelevien ja elävien elämää tässä maassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toistaiseksi ainoastaan vihreät ovat myöntäneet että kansalainen omistaa itse itsensä.
Heillähän oli aiheena ettei itsensä roskaamisesta (huumeiden käytöstä) rangaista sakoin tai muutenkaan.
Eli vihreät ovat sitä mieltä ettei valtio tai muut kansalaiset omista yksilöä.
Yksilö saa ajatella ja vaikka myrkyttää itsensä ilman, että siihen puututaan koneistolla.
Yllättävästi he ovat arvoiltaan eniten yksilön vapauden kannalla.
Kyse on arvokeskustelusta eikä ns. huumeista.
Vaan yksilön oikeuksista.
Onko yksilö vapaa yhteiskunnassa. Vai mennäänkö Kiinan linjalla.
Eivät kuitenkaan ole hallituksessa mitenkään vastustaneet tätä kiinapassia. Joten se niistä yksilönoikeuksista, kunhan itse on vallasa ja pääsee kyykyttämään.
Surullista että pari persua ja VKK vastustaa tätä, mutta muut haluavat Kiinaa tänne.
Tunnen kymmeniä vihreitä jotka vastustavat passia ja kannattavat länsimaista vapautta itse valita.
Vierailija kirjoitti:
Ai että kun tulisi meilekin, lihavilta oikeudet pois niin loppuisi se #bodyposi ja #effyourbeautystandards itkeminen. Vaikka loppuuhan se kun diabetes vie ennen kuin täyttää 35 muutenkin...
Diabetes ei todellakaan "vie" ihmisiä noin nuorena jotain vakavimpia tapauksia lukuunottamatta.
Pitäs ensin päästä maskeista eroon. Kasvojentunnistus ei toimi maskien kanssa. Tämä maskien käyttö ei sovi yhtään tähän dystopiaan.
Samanlainen luokittelususteemi on jo käytössä. Luottotiedot, asiakasrekisterit ja verotiedot. Ne kattavat kaikki oleelliset ja ovat päivittäisessä käytössä kuluttajien luokittelussa.
Sen vuoksi varmaan kun sitä ollaan puuhastelemassa tänne meille Suomeenkin, niin pitää olla hyshys, ettei kansa tajua.
Koronapassihan käyttää samaa alustaa kuin kiinalaisten pisteytysjärjestelmä.