Lapseni on usein surullinen ja itkuinen, miten olla masentumatta itse?

Omakohtaista kokemusta tai muuten ystävällistä sanaa kellään?

Lapsesi on varmaan perinyt sun herkkyyden. Tuntuu, että lapsilla ei ole oikeutta olla herkkä ja surullinen, aina pitäisi olla pirteänä ja reippaana. Toivottavasti annat lapsen kertoa itse mikä mieltä painaa, etkä keskity oman ahdistuksesi purkamiseen. Vaikeaahan tuo on, että ei saisi itse itkeä. Auttaisiko, jos esim. Edellisenä iltana annat itsellesi luvan itkeä oikein kunnolla, tai käyt lenkillä tms. Muuta fyysistä rasitusta? Oma äitini oli hyvin ahdistusherkkä ja itse perin tämän. Itse en kuitenkaan saanut enkä vieläkään saa näyttää herkkyyttäni, muutoin äiti ahdistui ja itki. Myös lapset usein joutuvat suojelemaan vanhempiaan ikäviltä tunteilta, ei vain vanhemmat lapsiaan.

Mikä sitä lasta ahdistaa? Ei kai turhan takia ole koko ajan surullinen? Jos on joku syy, kuten vanhempien ero tai mitä vaan niin ehkä se on vain käytävä läpi? Halaa lasta ja sano että kyllä asiat vielä menee paremmaksi.

Suosittelen että pyrit pitämään erossa oman surusi lapsen ahdistuksesta. Pahimmillaan lapsi ajattelee olevansa sinulle taakka kun näkee sinun voivan huonosti. Moni itsemurhaa harkitseva kuvittelee tekevänsä palveluksen läheisilleen omalla poistumisellaan, jotta läheisten ei tarvitsisi kärsiä.

Ehdotan että varaat työterveyteen ajan itsellesi ja käyt juttelemassa omasta ahdistuksestasi tilannetta koskien. Auttamalla itseäsi autat parhaiten lastasi ja kykenet olemaan hänelle se vahva tuki, jota hän nyt tarvitsee. Kun pääset purkamaan työterveyden kautta omaa ahdistustasi, ei se purkaudu hallitsemattomasti muissa tilanteissa, esim kouluterveydenhoitajalla.

On paljon puhuttu, että mistä on surullinen olo. Joku kaveri sanonut ikävästä (Satunnaista kiusaamista), katsonut youtubesta jonkun videon josta tiennyt ettei saa jne... Ei mitään yksittäistä, isoa juttua.

Olen ollut aina tosi rauhallinen mutta eilen hän alkoi itkeä kesken videopelin pelaamisen (hänen lempijuttunsa) jauhtäkkiä itselleni tuli olo että kaikki on huonosti ja etten osaa auttaa. Itkin hänen nukkumaan mentyä ja itken nyt kun hän on koulussa.

Ei ole eroa tms, perheessä myös isä mutta hän oli sitä mieltä että odottaisimme vielä meneekö tämä itsestään ohi.

Ap

Ottaa tunnetilat vanhemmilta.

Jos kyseessä on teini, niin eihän siinä välttämättä edes ole mitään isoa syytä. Voi olla ihan murrosiän kuohuntaa, toisilla se vaan ilmenee noin. Voisiko ap vaan yrittää selittää lapselle, että on ok olla välillä surullinen, ja että saattaa itsekin alkaa itkemään siellä terkkarilla? Että se menee ohi, ja ei tarvitse lapsen huolestua?

Näin käy kun lumihiutale kasvattaa lumihiutaleen.

Et pysty auttamaan lastasi koska välttämättä hän ei itsekään tiedä mikä häntä vaivaa. Ennen kuin selviää mitä hän tarvitsee, ei häntä pysty auttamaan.

Sinun täytyy nyt olla se vahva aikuinen joka ottaa hoitaakseen sen että lapsesi saa tarvittavan psykologisen arvioinnin ja sen perusteella tarvitsemaansa apua. Voi olla että joudut ottamaan yhteyttä moneen paikkaan, että asiat lähtevät etenemään, mutta se on sinun roolisi.

Sinun ei tarvitse osata auttaa, tai kysyä oikeita kysymyksiä lapselta, se todennäköisesti vain kuormittaa teitä molempia. Ulkopuolinen ammattilainen on nyt se mitä lapsesi tarvitsee. Sinun roolisi on auttaa tukemalla, ei yrittämällä ottaa jotain terapeutin roolia.

Jos se tuntuu vaikealta etkä osaa hellittää auttajan roolistasi tai itket epätoivoisesti pelätessäsi ettet osaa auttaa, on se merkki että sinä tarvitset ulkopuolista apua. Hakeudu siis työterveyteen ja hanki sieltä apua ja tukea itsellesi. Tilanteenne kuulostaa jo todella vakavalta, ja on tärkeää hakea apua riittävän ajoissa jolloin siihen on vielä voimavaroja. Hyvä että olette menossa koulukuraattorille.

Vierailija kirjoitti:

Jos kyseessä on teini, niin eihän siinä välttämättä edes ole mitään isoa syytä. Voi olla ihan murrosiän kuohuntaa, toisilla se vaan ilmenee noin. Voisiko ap vaan yrittää selittää lapselle, että on ok olla välillä surullinen, ja että saattaa itsekin alkaa itkemään siellä terkkarilla? Että se menee ohi, ja ei tarvitse lapsen huolestua?

Ei ole vielä esiteinikään. Kyllä paljon olemme tunteista puhuneet, kaikilla välillä surua jne, se on ok, kyllä aikuiset kestää, kaiken voi kertoa, itkeminen on hyvästä jos itkettää. Mutta tuntuu että vain pahenee ja omat keinot ei riitä. Ap

Lapsen suru on vanhemmistakin aina paha paikka. Minuakin itkettää sinun kirjoituksesi, vaikka olisin halunnut auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kyseessä on teini, niin eihän siinä välttämättä edes ole mitään isoa syytä. Voi olla ihan murrosiän kuohuntaa, toisilla se vaan ilmenee noin. Voisiko ap vaan yrittää selittää lapselle, että on ok olla välillä surullinen, ja että saattaa itsekin alkaa itkemään siellä terkkarilla? Että se menee ohi, ja ei tarvitse lapsen huolestua?

Ei ole vielä esiteinikään. Kyllä paljon olemme tunteista puhuneet, kaikilla välillä surua jne, se on ok, kyllä aikuiset kestää, kaiken voi kertoa, itkeminen on hyvästä jos itkettää. Mutta tuntuu että vain pahenee ja omat keinot ei riitä. Ap

Herkkyys on ihan ok ja jopa kaunis ja hyvä piirre. Jokainen saa olla herkkä. 

Liiallinen herkkyys toki altistaa monille vaikeille tunteille. Siksi kannattaa tarkkailla omaa käyttäytymistä ja tunne-elämää, että antaako lapselle tietämättään vahingossa ahdistusta ja masennusta vahvistavia signaaleja. Kaikkea ei voi estää, mutta sellainen positiivinen ja humoristinen asenne elämää kohtaan voi auttaa. Eikä kannata aikuisena mennä liikaa lapsen tunteisiin mukaan.

Lapsen kanssa voi käydä kaikki asiat läpi yksi kerrallaan, mikä itkettää. Sitten niitä voi yhdessä miettiä, onko se niin paha juttu. Esimerkiksi, jos lapsi salaa katsoo videon, johon ei ole lupaa, voit aikuisena sanoa hymyillen, että oikeastaan lapsen tehtävä onkin rikkoa vanhempien määräyksiä, että se on ihan ok ja normaalia. 

Yrittäkää myöskin suhtautua humoristisesti muihin ihmisiin. Anna mallia siitä, että se mitä toiset ihmiset sanovat, on lopulta aika merkityksetöntä. Voit aina suhtautua asenteella "whaaat, mitä ihmettä ja typeryyttä sellainen käytös kaverilta oli", jos lapsi kertoo jotain, mikä muiden käytöksessä itkettää. Huumori on aidosti yksi tärkeimpiä selviytymiskeinoja tässä elämässä. Keskittykää tietoisesti välillä pitämään hauskaa, hulluttelemaan ja ottamaan rennosti. Hyvin vakava suhtautuminen kaikkeen on sekin haitallista onnellisuudelle. 

Mutta toki kaikella on rajansa, ja herkkä lapsi pysyy todennäköisesti aina herkkänä. Ja hyvä niin. Hanki apua, tuskin siitä mitään pahaakaan on. 

Edellinen kirjoitus oli hyvä. Lapsi aistii vanhempien murheet ja asenteet. Noin pientä lasta en lähtisi viemään kuraattorille. Enemmänkin tässä voisi olla apua tuesta vanhemmille?

Tietysti sä reagoit siihen, yritä lapsen nähden hillitä tunteita, itket sitten vaikka puhelimessa niitä omille ystäville tai nukkumaan mennessä yksin. Lapsi tarvitsee susta tukea.

Olet toiminut oikein ja hankkinut lapselle apua, se on nyt tärkeintä.

Sä voit pyytää hetken ihan kahdestaan sen hoitajan kanssa ensin, että saat purkaa oman olosi.

Ei lapselle ole traumaattinen kokemus jos silloin tällöin näkee sun itkevän.

Voi myös olla joku vaihe, joka menee ohi.

Yks tuttu kertoi, et heidän äiti oli opettanut puhumaan tunteista erisnimillä, jotka he oli saanut lapsena itse nimetä. Kun hän oli kuikkuinen ja puhui äidille että nyt tuntuu Kaisalta tai että Kaisa on täällä niin siitä tunteesta oli helpompi puhua ja siihen sai otettua etäisyyttä.