Lue keskustelun säännöt.
Karu kokemus synnyttäneiden osastolta - taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus
11.01.2022 |
Meille on syntymässä toinen lapsi keväällä. Sen myötä olen alkanut taas enemmän muistella aikaa esikoisen kanssa synnyttäneiden osastolla. Luulen, että ne neljä päivää jotka jouduin siellä pakosti viettämään, varjostivat alkutaipaletta vauvan kanssa vielä kotonakin.
Itse synnytyksestä jäi hyvä kokemus ja annoinkin siitä positiivista palautetta. Synnyttäneiden osasto olikin sitten ihan asia erikseen, enkä ihmettele, ettei palautetta pyydetä enää sairaalasta poistuttaessa. Tuskin olisi kovin mairittelevia tuloksia.
Minulla ei ollut ennestään minkäänlaista kokemusta vauvoista. En ollut koskaan edes pitänyt pientä vauvaa sylissä. Meidät kärrättiin synnyttäneiden osastolle jaettuun huoneeseen ja pitemmittä puheitta hoitajat poistuivat paikalta - vauva jäi minulle rintaa vasten sänkyyn eikä hänelle oltu tuotu edes omaa sänkyä. Ihmettelin, että tässäkö tämä nyt oli; minut jätettiin sänkyyn makaamaan vauvan kanssa. Kerrottakoon, että synnytykseni oli tapahtunut sektiolla, joten olin myös hieman liikuntarajoitteinen.
Huoneessa ei sitten tosiaan ekaa iltaa lukuunottamatta juuri käyty, ellei itse kutsunut. Henkilökunta tuntui pitävän itsestään selvyytenä, että jokainen pärjää vauvansa kanssa. Imettää piti, mutta siihen ei erityisemmin ohjattu. Jos pyysi apua, niin joku kävi asettamassa nopeasti vauvan rinnalle ja juoksi pois. Kiire oli selkeästi kova. Vauvankin paino laski liikaa ja lisämaidon kanssa kitsasteltiin. Edes rintapumppua ei meinattu antaa, kuulemma käsin olisi pitänyt rinnoista murjoa jotain ensitippoja. Olin niin stressaantuneessa tilassa, etten nukkunut koko sairaalassaoloaikana.
Kun lopulta pääsin kotiin, olin epävarma, itkuinen, ahdistunut. Meni kauan ennen kuin tunsin oikeasti pärjääväni vauvan kanssa.
Onneksi nyt seuraavalla kerralla osaan jo hoitaa lastani. Aion kuitenkin varautua tuohon imetyssekoiluun ja ottaa oman pumpun ja varmaan korvikkeitakin varuiksi mukaan. En ala viettämään sairaalassa yhtään pidempään aikaa sen takia, että vauva ei saa ruokaa ja paino laskee.
Ihmettelen, että onko oikeasti tutkittu tämän nykyisen systeemin olevan hyvä? Tuntuu, että en todellakaan ole yksin huonon kokemukseni kanssa. Ennen äidit sentään saivat levätäkin sairaalassa, kun vauvat olivat osan ajasta vauvalassa. Mutta säästöähän tämä nykyinen systeemi ainakin varmasti tuo…
Muiden kokemuksia?
Kommentit (52)
Minä ihmettelen syvästi, mikä ihmeen juttu siinä on, että tuota lisämaitoa pantataan niin kovasti? Siis nälässäkö sen vauvan pitäisi olla koko sairaalassaoloajan? Minulla esimerkiksi maito nousi vasta viikon kuluttua synnytyksestä.
Muutenkin Suomessa suhtautuminen korvikkeisiin on, kuin ne olisi suoraan saa tanasta. Ihan normaaleja ihmisiä niillä korvikkeillakin kasvaa.
Ikävä kokemus sinulla, toivottavasti seuraavalla kerralla asiat sujuvat paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, samanlainen kokemus joka kerralta. Varjostanut tosiaan alkutaipaletta kotonakin. Joka kerta olen myös toivonut pääseväni kotiin seuraavana päivänä, mutta aina on löytynyt joku syy, ettei ole päästetty. Siitä huolimatta, että jokaisen lapsen kanssa kuitenkin sujunut hyvin kotona eikä imetyksessäkään ongelmia. Tarvittaessa osataan hakeutua takaisinkin, jos jotain ilmenisi. Ei siellä saa nukuttuakaan yhtään, vaikka olisi yhden hengen huone.
Synnytyksessä kätilöt olleet mahtavia, osastolla ovat olleet ankeuttajia, paria poikkeusta lukuunottamatta. Ahdistaa jo valmiiksi jos vielä sinne ”pääsee”.
En ymmärrä tuotakaan, että kotiin ei meinata millään päästää, vaikka osastolla ei selkeästi resursseja auttaa äitejä. Kyllähän sitä voidaan sopia, että tullaan vauvan kanssa näytille seuraavana päivänä, jos halutaan olla varmoja, ettei vauvan voinnissa tapahdu muutoksia.
Nykyisellään synnyttäjiä kohdellaan kuin jotain karjaa. Sairaala ei todellakaan ole mikään lepopaikka, vaikka sen normaalisti sellainen kuuluisi olla; paikka toipumiseen.
Miettikääpä vaikka sektiotakin; kyseessä iso leikkaus. Ketään ei kohdeltaisi ison leikkauksen jälkeen sairaalassa niin, kuin sektiolla synnyttäneitä.
Päinvastoin toisen lapsen kohdalla. Minua alettiin oikein ohjaamaan kädestä pitäen, miten vaippa vaihdetaan, pylly pestään ja putsataan, miten imetetään yms... Olin ehkä vähän huuli pyöreenä, kunnes hoitaja kiinnitti mun papereissa huomiota siihen, että kyseessä on toinen lapsi, hämmentyi vähän ja naurahti, että homma taitaa olla hallussa. Sanoin ettei kertaus ollut haitaksi kun edellisestä kerrasta on jo seitsemän vuotta. Mutta tästä toisen lapsen syntymästäkin on kohta jo 15 vuotta aikaa, ilmeisesti kaikkialla on vain kiire lisääntynyt.
Se imetyksen korostaminen ja lisämaidon panttaaminen oli ihan ihmeellistä. Ihan kuin oletus oli että imetys menee lisämaidolla pieleen vaikka se maito ei taatusti nouse kellään stressaavassa sairaalaympäristössä.
Olen itse synnyttänyt kolme lasta Naistenklinikalla, nuorinkin jo 10-vuotias. Kokemukseni ovat aivan samat! Tämä kolmas kerta oli pahin, kätilö suorastaan raivosi, kun pyysin lapselle lisämaitoa. Olin imettänyt kahta lasta, mutta maito ei ollut vielä laskeutunut ja lapsi itki nälkäänsä. Olin synnytyksestä väsynyt. Olin siis imettänyt jo pitkään, että rinta saa stimulaatiota ja lapsi ternimaitoa, mutta pyysin lisämaitoa, että saisimme kumpikin levätä. Sain hirveää huutoa osakseni, ja kätilön käytös oli muutenkin ihan asiatonta. Olin vauvan kanssa sairaalassa reilun vuorokauden, eikä meitä käynyt katsomassa oikeastaan kukaaan. Kotiutuspäätöksen teki hoitaja, joka näki n. 5 min sitä, miten hoidin vauvaa.
Oli tosi hyvä lukea tällainen aloitus. Olen miettinyt, että moni masennus alkaa jo tuolta sairaalasta. Synnytys on monella todella pitkä rupeama, äiti on väsynyt ja lapsikin. He tarvitsisivat tuossa alussa hoitoa ja tukea, eivät raivoamista.
Ja jos palstalla on jotain imetysfanaatikkoja, niin olen imettänyt kaikkia lapsiani pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos joskus joudun synnytysosastolle niin tiedän ottaa omat korvikkeet ainakin mukaan. Varmuuden vuoksi, jos ei tartte niin sitten ei tartte. Kiitos tämän palstan kun on saanut lukea rehellisiä kokemuksia 👍
Vierailija kirjoitti:
Olen itse synnyttänyt kolme lasta Naistenklinikalla, nuorinkin jo 10-vuotias. Kokemukseni ovat aivan samat! Tämä kolmas kerta oli pahin, kätilö suorastaan raivosi, kun pyysin lapselle lisämaitoa. Olin imettänyt kahta lasta, mutta maito ei ollut vielä laskeutunut ja lapsi itki nälkäänsä. Olin synnytyksestä väsynyt. Olin siis imettänyt jo pitkään, että rinta saa stimulaatiota ja lapsi ternimaitoa, mutta pyysin lisämaitoa, että saisimme kumpikin levätä. Sain hirveää huutoa osakseni, ja kätilön käytös oli muutenkin ihan asiatonta. Olin vauvan kanssa sairaalassa reilun vuorokauden, eikä meitä käynyt katsomassa oikeastaan kukaaan. Kotiutuspäätöksen teki hoitaja, joka näki n. 5 min sitä, miten hoidin vauvaa.
Oli tosi hyvä lukea tällainen aloitus. Olen miettinyt, että moni masennus alkaa jo tuolta sairaalasta. Synnytys on monella todella pitkä rupeama, äiti on väsynyt ja lapsikin. He tarvitsisivat tuossa alussa hoitoa ja tukea, eivät raivoamista.
Ja jos palstalla on jotain imetysfanaatikkoja, niin olen imettänyt kaikkia lapsiani pitkään.
Siis nimenomaan tämä. Synnytyksen, varsinkin esikoisen synnytyksen jälkeen, ihminen on niin väsynyt, hormoonihuuruissa ja kaikinpuolin herkillä. Mahdollisesti fyysisestikin todella kipeä. Kohtelun pitäisi silloin olla erityisen lempeää, ymmärtäväistä ja ennemmin liikaa ohjausta kuin liian vähän. Äidin vointi on suoraan yhteydessä vauvan hyvinvointiin.
Itkuinen, ahdistunut, sairaalassa riutunut äiti tuskin on paras mahdollinen hoitaja vauvalle tämän ensimmäisinä päivinä. Tästä pitäisi oikeasti tehdä joku isompi selvitys, miten sairaalassa vietetty aika vaikuttanut alkutaipaleesen vauvavuonna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä aiheesta oli juuri pitkä viestiketju palstalla. Oli todella pöyristyttäviä kokemuksia täynnä.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse synnyttänyt kolme lasta Naistenklinikalla, nuorinkin jo 10-vuotias. Kokemukseni ovat aivan samat! Tämä kolmas kerta oli pahin, kätilö suorastaan raivosi, kun pyysin lapselle lisämaitoa. Olin imettänyt kahta lasta, mutta maito ei ollut vielä laskeutunut ja lapsi itki nälkäänsä. Olin synnytyksestä väsynyt. Olin siis imettänyt jo pitkään, että rinta saa stimulaatiota ja lapsi ternimaitoa, mutta pyysin lisämaitoa, että saisimme kumpikin levätä. Sain hirveää huutoa osakseni, ja kätilön käytös oli muutenkin ihan asiatonta. Olin vauvan kanssa sairaalassa reilun vuorokauden, eikä meitä käynyt katsomassa oikeastaan kukaaan. Kotiutuspäätöksen teki hoitaja, joka näki n. 5 min sitä, miten hoidin vauvaa.
Oli tosi hyvä lukea tällainen aloitus. Olen miettinyt, että moni masennus alkaa jo tuolta sairaalasta. Synnytys on monella todella pitkä rupeama, äiti on väsynyt ja lapsikin. He tarvitsisivat tuossa alussa hoitoa ja tukea, eivät raivoamista.
Ja jos palstalla on jotain imetysfanaatikkoja, niin olen imettänyt kaikkia lapsiani pitkään.
Valehtelet. Kotiutuspäätöksen tekee aina lääkäri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kaksi lasta synnyttänyt kyssissä. Molemmilla kerroilla on kyllä autettu tarvittaessa imettämisen kanssa ja muutenkin oltu ystävällisiä. Lisämaitoa on saanut heti, kun on vain kysynyt. Esikoisen aikaan oltiin perhehuoneessa, niin eipä siinä hirveästi hoitajia pyörinyt, mutta ei meillä kyllä mitään ongelmia ollutkaan ja mukava oli rauhassa tutustua vauvaan. Hyvin opastettiin kaikki navan putsaukset yms perusasiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen syvästi, mikä ihmeen juttu siinä on, että tuota lisämaitoa pantataan niin kovasti? Siis nälässäkö sen vauvan pitäisi olla koko sairaalassaoloajan? Minulla esimerkiksi maito nousi vasta viikon kuluttua synnytyksestä.
Muutenkin Suomessa suhtautuminen korvikkeisiin on, kuin ne olisi suoraan saa tanasta. Ihan normaaleja ihmisiä niillä korvikkeillakin kasvaa.Ikävä kokemus sinulla, toivottavasti seuraavalla kerralla asiat sujuvat paremmin.
Toisessa ketjussa kätilö vastasikin tähän kattavasti. Useimmat vastasyntyneet eivät tarvitse lisämaitoa vaan ne muutamat ensimaidon tipat, joita rinnoista tulee riittävät. Lisämaito haittaa imetyksen alkua ja siihen tulisi turvautua vain, jos sille on lääketieteelliset perusteet.
Suomessa lisämaitoa annetaan paljon enemmän kuin muissa Pohjoismaissa ja täällä myös imetetään vähemmän. Suomalaisten rinnat tuskin soveltuu sen huonommin imetykseen, kyse on erilaisesta kulttuurista. Äidinmaito on vauvalle parasta ravintoa.
Minun lapsille onkin annettu luovutettua äidinmaitoa sairaalassa. Oma maito nousi hyvin pari päivää synnytyksen jälkeen ja sitten selvisikin ihan sillä. Mielummin otan lisämaitoa, niin saa levähdettyä välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen syvästi, mikä ihmeen juttu siinä on, että tuota lisämaitoa pantataan niin kovasti? Siis nälässäkö sen vauvan pitäisi olla koko sairaalassaoloajan? Minulla esimerkiksi maito nousi vasta viikon kuluttua synnytyksestä.
Muutenkin Suomessa suhtautuminen korvikkeisiin on, kuin ne olisi suoraan saa tanasta. Ihan normaaleja ihmisiä niillä korvikkeillakin kasvaa.Ikävä kokemus sinulla, toivottavasti seuraavalla kerralla asiat sujuvat paremmin.
Toisessa ketjussa kätilö vastasikin tähän kattavasti. Useimmat vastasyntyneet eivät tarvitse lisämaitoa vaan ne muutamat ensimaidon tipat, joita rinnoista tulee riittävät. Lisämaito haittaa imetyksen alkua ja siihen tulisi turvautua vain, jos sille on lääketieteelliset perusteet.
Suomessa lisämaitoa annetaan paljon enemmän kuin muissa Pohjoismaissa ja täällä myös imetetään vähemmän. Suomalaisten rinnat tuskin soveltuu sen huonommin imetykseen, kyse on erilaisesta kulttuurista. Äidinmaito on vauvalle parasta ravintoa.
Miksi sitten monien vauvojen paino laskee yli sallitun? Ja miksi kotiinlähtöä yritetään estellä, kun epäillään tuleeko äidiltä tarpeeksi maitoa? Jos kerran jotkin ensitipat riittävät. Itse en aio tuota enää sietää, vaan tosiaankin vähintään oma pumppu mukaan, jotta saa vauvalle ravintoa.
Suomalaiset ovat veemäinen kansa kaikessa. Kuolu- ja työpaikkakiusauksen kärkimaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kaikki nuo kotiutuspäätökset tallessa kansiossa, allekirjoittajina niissä on aina kätilö. On ehkä jutellut asiasta lääkärin kanssa, mutta noissa päätöksissä on otettu mm. kantaa äidin ja vauvan suhteeseen ym. Ja sen on tehnyt kätilö, joka on hädin tuskin nähnyt minut.
Lisämaito mahdollistaa juuri äidin ja vauvan levon synnytyksen jälkeen. Lisämaidosta ei ole haittaa, jos äiti imettää lasta kuitenkin, eli rinta tosiaan saa sitä stimulaatiota. Maito on itsellä noussut aina pari päivää synnytyksen jälkeen, on tärkeää saada siinä levätä, stressi ja väsymys ei auta asiaa yhtään. Synnytys on kova kokemus, sairaalassa nukkuu huonosti, vauva pitää hoitaa siinä itse ja vauvahan itkee jatkuvasti, jos on nälkä. Suomalaissairaaloiden baby friendly tarkoittaa valitettavan usein mother hostile. Minä siis tuo kolme lasta Naistenklinikalla synnyttänyt kirjoittaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen syvästi, mikä ihmeen juttu siinä on, että tuota lisämaitoa pantataan niin kovasti? Siis nälässäkö sen vauvan pitäisi olla koko sairaalassaoloajan? Minulla esimerkiksi maito nousi vasta viikon kuluttua synnytyksestä.
Muutenkin Suomessa suhtautuminen korvikkeisiin on, kuin ne olisi suoraan saa tanasta. Ihan normaaleja ihmisiä niillä korvikkeillakin kasvaa.Ikävä kokemus sinulla, toivottavasti seuraavalla kerralla asiat sujuvat paremmin.
Toisessa ketjussa kätilö vastasikin tähän kattavasti. Useimmat vastasyntyneet eivät tarvitse lisämaitoa vaan ne muutamat ensimaidon tipat, joita rinnoista tulee riittävät. Lisämaito haittaa imetyksen alkua ja siihen tulisi turvautua vain, jos sille on lääketieteelliset perusteet.
Suomessa lisämaitoa annetaan paljon enemmän kuin muissa Pohjoismaissa ja täällä myös imetetään vähemmän. Suomalaisten rinnat tuskin soveltuu sen huonommin imetykseen, kyse on erilaisesta kulttuurista. Äidinmaito on vauvalle parasta ravintoa.
Miksi sitten monien vauvojen paino laskee yli sallitun? Ja miksi kotiinlähtöä yritetään estellä, kun epäillään tuleeko äidiltä tarpeeksi maitoa? Jos kerran jotkin ensitipat riittävät. Itse en aio tuota enää sietää, vaan tosiaankin vähintään oma pumppu mukaan, jotta saa vauvalle ravintoa.
Ja onko se ihan normaalia ja hyväksyttävää, että vastasyntynyt vauva saattaa imeä (turhaan) ja samalla itkeä nälkäänsä tuntikausia?
Itse otan seuraavan kerran suoraan korvikkeet mukaan, josta *oman arvioni* mukaan annostelen vauvalla tarpeen mukaan, jotta saamme kumpikin nukkua joskus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen syvästi, mikä ihmeen juttu siinä on, että tuota lisämaitoa pantataan niin kovasti? Siis nälässäkö sen vauvan pitäisi olla koko sairaalassaoloajan? Minulla esimerkiksi maito nousi vasta viikon kuluttua synnytyksestä.
Muutenkin Suomessa suhtautuminen korvikkeisiin on, kuin ne olisi suoraan saa tanasta. Ihan normaaleja ihmisiä niillä korvikkeillakin kasvaa.Ikävä kokemus sinulla, toivottavasti seuraavalla kerralla asiat sujuvat paremmin.
Toisessa ketjussa kätilö vastasikin tähän kattavasti. Useimmat vastasyntyneet eivät tarvitse lisämaitoa vaan ne muutamat ensimaidon tipat, joita rinnoista tulee riittävät. Lisämaito haittaa imetyksen alkua ja siihen tulisi turvautua vain, jos sille on lääketieteelliset perusteet.
Suomessa lisämaitoa annetaan paljon enemmän kuin muissa Pohjoismaissa ja täällä myös imetetään vähemmän. Suomalaisten rinnat tuskin soveltuu sen huonommin imetykseen, kyse on erilaisesta kulttuurista. Äidinmaito on vauvalle parasta ravintoa.
Miten voi olla näin erilaisia kokemuksia tuostakin? Mulla kestää aina pari päivää maidon nousuun. Olen halunnut imettää. Sitten kätilöt ovat väkipakolla tuputtaneet lisämaitoa, vauvahan suunnilleen kuolee, jos ei parina päivänä saa muuta kuin ternimaitoa.
Mutta sitten toisille ei anneta, vaikka pyytävät?! Mikähän järki tuossakin on. Vois kuunnella hoitajat ihan sitä äitiä, ja toimia hänen toiveidensa mukaan jos hätä ole.
Itselläni hyviä kokemuksia. Toki olinkin reipas ja hyväntuulinen sekä käyttäydyin normaalisti, enkä missään "hormonihuuruissa". Mite sellainen sitten onkaan. Huonoon kohteluun olisin puuttunut välittömästi. En siedä sellaista muutenkaan.
70-luvun lopulla esikoisen synnytin ja siihen aikaan piti ensisynnyttäjän olla 7 päivää osastolla. Vieläkin muistan kuinka ahdistavaa oli. Vauva oli kohonneiden bilirupiiniarvojen takia uninen, ei jaksanut imeä eikä maitoakaan tullut. Myöhästyin useimmiten omasta ruokailusta juuri näiden imetysyritysten takia. Jotenkin koin jääväni oman onneni nojaan. Koti-ikävä oli kova ja tiesin että kotona kyllä selviydyn vaikka olin täysin kokematon vauvojen suhteen. Vieläkin muistan sen ahdistavan tunteen kun koin epäonnistuvani kaikessa siellä osastolla ollessani. Kotona menikin kaikki hyvin.
Kyllä, samanlainen kokemus joka kerralta. Varjostanut tosiaan alkutaipaletta kotonakin. Joka kerta olen myös toivonut pääseväni kotiin seuraavana päivänä, mutta aina on löytynyt joku syy, ettei ole päästetty. Siitä huolimatta, että jokaisen lapsen kanssa kuitenkin sujunut hyvin kotona eikä imetyksessäkään ongelmia. Tarvittaessa osataan hakeutua takaisinkin, jos jotain ilmenisi. Ei siellä saa nukuttuakaan yhtään, vaikka olisi yhden hengen huone.
Synnytyksessä kätilöt olleet mahtavia, osastolla ovat olleet ankeuttajia, paria poikkeusta lukuunottamatta. Ahdistaa jo valmiiksi jos vielä sinne ”pääsee”.