Lue keskustelun säännöt.
Oletko koskaan elämässäsi kyennyt olemaan "se kypsempi" ihminen?
10.01.2022 |
Totta kai jokainen mamma on aina se kypsempi ihminen, kaikessa.
Onko kenelläkään kertoa mitään ihan oikeaa esimerkkiä?
Milloin nousit tilanteen yläpuolelle ja miten?
Mikä sinusta teki niin kypsän?
Kommentit (9)
Hyvä kysymys! Olisi kiva sanoa, että olen pystynyt, mutta en oikeasti ole tainnut. Tähän on syynä se, että välttelen viimeiseen kaikkia konflikteja, minun kanssani ei saa riitaa aikaiseksi helposti ja vaikka ärsyyntyisin tai loukkaantuisin, katson yleensä paremmaksi häipyä paikalta. En siis pysty siihen, että ns. kääntäisi toisen posken, vaan pakenen. Toivottavasti tulee hyviä esimerkkejä muilta. Lähinnä voisin ehkä kehaista, etten ole sanonut sitä yleistä "mitä minä sanoin"-juttua, kun olen ollut jossain asiassa oikeassa ja toinen joutuu näkemään olleensa väärässä. Pinnistelen, etten sano sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En. Jos "kypsyys" tai "viisaus" vaatii minua taipumaan kohtuuttomuuden tai järjettömyyden edessä, en halua olla kumpaakaan.
Tältä se kypsänä ja viisaana olo minustakin tuntuu. Kohtuuttomalta ja järjettömältä.
Pitäisi jotenkin alistua jonkun sekopään edessä nöyristelemään. Kuka sellaiseen pystyy?
Miten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Jos "kypsyys" tai "viisaus" vaatii minua taipumaan kohtuuttomuuden tai järjettömyyden edessä, en halua olla kumpaakaan.
Tältä se kypsänä ja viisaana olo minustakin tuntuu. Kohtuuttomalta ja järjettömältä.
Pitäisi jotenkin alistua jonkun sekopään edessä nöyristelemään. Kuka sellaiseen pystyy?
Miten?
Koska halutaan rauhoitella konfliktia... jota ei alunperinkään olisi jos se toinen osapuoli olisi kypsä ja viisas.
Valitettavasti olen ollut aivan liian monta kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Jos "kypsyys" tai "viisaus" vaatii minua taipumaan kohtuuttomuuden tai järjettömyyden edessä, en halua olla kumpaakaan.
Tältä se kypsänä ja viisaana olo minustakin tuntuu. Kohtuuttomalta ja järjettömältä.
Pitäisi jotenkin alistua jonkun sekopään edessä nöyristelemään. Kuka sellaiseen pystyy?
Miten?
Koska halutaan rauhoitella konfliktia... jota ei alunperinkään olisi jos se toinen osapuoli olisi kypsä ja viisas.
Mutta miten siitä ihmisestä voi ikinä tulla viisasta ja kypsää jos kaikki vaan taputtelee päähän?
Pitäähän ihmisillä olla rajat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kehitysvammaisen sisarena, jo vain!
Toisenlaista kypsyyttä saan nyt opetella, kun ikääntyminen vaikuttaa yhä enemmän isäämme. Jos on mies muutenkin aina ollut itsekäs ja itsetietoisen oikeassa, niin viime vuosina lisääntynyt luonteenpiirteidensä kärjistyminen vain lisäisi konflikteja ja turhautumistani, jos yrittäisin edellyttää häneltä aina aikuismaista käytöstä ja ajattelua. Kaikkea en toki niele: aivan kuten en tottele kaikkea hänen käskyttämistään enkä kuuntele vinoiluaan, en voi myötäillä hänen kaikkia hölmöjä käsityksiäänkään, mutta paljon, paljon täytyy sivuuttaakin ja yrittää olla ymmärtäväinen.
Olen mielestäni montakin kertaa. Yhtenä esimerkkinä tulee mieleen entinen esimieheni, joka kiusasi ja kiukutteli niin kuin pieni lapsi, kun pidin kiinni oikeuksistani. Tiesin olevani täysin oikeassa lakipykälien suhteen, joten oli helppo pysyä rauhallisena, vaikka toinen uhitteli "minä soitan päällikölle, jos sinä soitat liittoon, niin se on sinun viimeinen virheesi, sinä olet ihan hullu, mikä sinua vaivaa". Sanoin siihen tyynesti, että ei minun tarvitse soittaa liittoon, kun osaan itsekin lukea lakia ja voi kaikin mokomin soittaa omalle esimiehelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa muistaa, että se joka saa sinut raivoamaan pystyy kontrolloimaan sua. Kun onnistut pysymään rauhallisena saat itse yliotteen. Rauhallinen ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö pitäisi puoliaan, vaan sitä että ei alennu huutamaan, raivoamaan ja kiroilemaan.
En. Jos "kypsyys" tai "viisaus" vaatii minua taipumaan kohtuuttomuuden tai järjettömyyden edessä, en halua olla kumpaakaan.