7-vuotiaan pettymysraivarit. Miten hoidetaan oikein?

mutta kerron vain että meillä myös hermostutaan tosi helposti jos kaikki ei mene mielen mukaan. Ei oikein tahdo pettymyksiä sietää. Ei mitään puolen tunmnin raivreita saa mutta joka asiaa pitää protestoida

Meillä on 7-vuotias silloin tällöin holdingissa, jos nuo em asiat eivät toteudu, tai jäähypenkillä jos on sen verran tolkoissaan että ymmärtää puhetta. Tämän lisäksi tunteiden sanoittamista: sinua taitaa harmittaa kun... . Miettikää sallittuja keinoja purkaa kiukkua. Kun on rauhoittunut, sitten voi miettiä että mitäs jatkossa, koska voidaan se kaveri kutsua uudestaan tms.



En tiedä kuulostaako "normaalilta", mutta tutulta ainakin...



Tsemppiä!

laitetaan lapsi omaan huoneeseen komennolla." Täällä saat kiukutella ja kun olet rauhoittunut, tule jutellaan". Mitään ei saa särkeä eikä ketään lyödä eikä potkia, vaikka oma mieli olisi musta.

Meillä 8-vuotias, jolla samaa taipumusta. Hän rauhoittuu parhaiten itsekseen. Onneksi pojalla on sen verran itsehillintää, että hän ei heittele tavaroita tai tee mitään aivan päätöntä, joten yleensä voimme vain seurata raivaria sivusta. Tyynyt toki saattaa lentää sohvalta lattialle ja huuto on melkoinen, mutta noihin ei meillä kannata sanoa mitään.



Kaikki puuttuminen, oli se sitten rauhoittelua tai moittimista tai komentamista, vain pahentaa raivaria ja tilanne muuttuu lapsen pettymyksestä lapsen ja aikuisen riidaksi. Me estetään ja kielletään ja annetaan rangaistuksia muiden ihmisten satuttamisesta ja haukkumisesta - sitä tosin ei enää juurikaan tapahdukaan, kun lapsen annetaan olla rauhassa pahimman tunnekuohun aikana.

kahteen tuntiin koulupäivän jälkeen. Lapset on viikossa ihan rauhallisia, 7-8 vuotiaat, kun saavat aikaa olla rauhassa, halusivat tai ei. Helposti ton ikäset jää kaverikierteeseen, vähän samanlaista kun pelihulluus 14-15 vuotiailla. Järkeily ja keskustelu vaan ei mene perille, "mä vaan haluun" vaihde on lapsella päällä.

ja minua ärsyttää tuossa tilanteessa eniten se, että yritetään selittää, että "ei se mitään ollut, ei se tarkoittanut jne."



Paras keino on antaa vaan tulla sen kiukun ja kohahduksen. Ei alkaa lässyttää tai kinata vastaan. Korkeintaan sanoa, että pönttö juttu, mutta ei anneta sen nyt pilata meidän elämää.



Minulla on 7-vuotias räiskyvä tyttö ja häneen tepsii juuri tämä.

samoin kuin edellinen: ei pidä vähätellä tai käskeä lasta rauhoittumaan. Pikemminkin kannattaa osoittaa ymmärrystä ja sanoa esim. "Onpa tosi kurjaa. Kyllä sua varmaan varmaan harmittaa." Sitten, kun raivo muuttuu itkuksi, on sen lohdutuksen ja ratkaisujen etsinnän paikka ja voidaan miettiä voisiko kutsua kaverin joskus toiste tai pyytää jotakuta toista tai tehdä jotain mukavaa oman perheen kesken.

Liittyy lapsen kasvamiseen ja tunteiden käsittelyn opettelemiseen. Käytännössä teillä (ja myös meillä =)) asuu mini-teini eli tämä on sitä samaa jatkumoa joka alkaa uhmaiästä ja toistuu tasaisin väliajoin teini-ikään asti.



Tunteiden käsittelyä ei opi kuin opettelemalla ja tärkeintä on tietysti että lapsella on mahdollisuus osoittaa tunteitaan ja tietää että voi niin tehdä. Pahinta varmaan tässä tilanteessa olisi sanoa että "mitä sä nyt tollasesta raivoat ja lopeta heti" eli käytännössä vähätellä lapsen tunteita ja osoittaa että niillä ei ole mitään arvoa. Toki mitään ei saa rikkoa eikä toisia vahingoittaa vaikka kiukuttaakin.



Mulla ei ole mitään reseptiä tuohon, meillä myös tavarat välillä lentää ja poika purkaa kiukkuaan myös itseensä.



Vähän riippuen kiukun määrästä annoin ensin huutaa pahimman pois ja menin sitten juttelemaan että miksi tuntuu niin pahalta kuin tuntuu. Vaikka vastaus useimmiten olisikin että "emmä tiedä kun vaan ärsyttää" niin olemme näin onnistuneet luomaan hyvän suhteen ja osoittamaan että meitä kiinnostaa oikeasti mitä muksun päässä liikkuu - toivon että tästä on hyötyä kun lapsi tulee teini-ikään ja asioiden koko alkaa olla huomattavasti isompi.



Jos kyseessä on ollut isompi raivari ja tavarat alkaa lennellä niin olen myös passitanut huoneeseensa saatteella että saa huutaa siellä pahimman olon pois ja sitten jutellaan kun on vähän rauhoittunut. Megaraivareissa olen käyttänyt holdingia.



Välillä on tietysti itelläkin palanut hiat kun pojalla on ollut kunnon itkuraivari jostain mun mielestä pienestä asiasta.



Nyt poika on 8 v ja raivareita tulee jonkin verran edelleen mutta ovat huomattavasti maltillisempia ja menevät nopeammin ohi. Pystyy myös paremmin erittelemään miksi tuntuu pahalta ja oppinut että aloitetaan juttelu heti kun alkaa kiukuttamaan eikä sen aikana.



Toisaalta ollaan annettu olla rauhassa (menee yleensä itse huoneeseensa) kun poikaa "ärsyttää" eli ei ole mitään yksittäistä kiukkusyytä mutta on kiukkutuulella. Olen yrittänyt muistella omia teiniaikoja eli miltä silloin välillä tuntui kun vaan v*****i mutta ei tiennyt miksi ja olen ajatellut että ehkä tuo naperon tunne on samantyyppinen - auttaa ymmärtämään miltä pojasta mahdollisesti tuntuu.