Onko mielestäsi omituista, jos joku ei ole huolissaan asioista.
Tuli vaan mieleeni, kun ainakin omassa tuttavapiirissäni ihmiset tuntuvat olevan huolissaan milloin mistäkin asiasta, että olenkohan jotenkin outo, kun en vaan jaksa jatkuvasti pelätä, huolehtia ja pohtia asioita, mihin en voi millään tavalla vaikuttaa. Sillä en vain koe, että siitä olisi mitään hyötyä. Ja tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että suhtautuisin välinpitämättömästi kaikkeen, vaan pyrin tietysti tekemään minkä pystyn etteivät asiat menisi huonosti.
Esimerkiksi sopii vaikka tämä koronavirus. Kuulun riskiryhmään, ja olen käynyt rokotuksissa ja noudatan muutenkin annettuja ohjeita välttääkseni tartunnan, mutta en ole jatkuvasti peloissani ja huolissani tartunnasta, sillä en usko, että jatkuva huolehtiminen ja peloissaan oleminen millään tavalla estää minua saamasta koronatartuntaa, jos minulla niin huono tuuri sattuisi olemaan.
Kommentit (10)
Itse en ollut koskaan oikeastaan huolissaan mistään ennen kuin sain lapsen. Sitten on huolia ollut.
Jaa en kyllä tiiä, itekkää en stressaa oikein mitään. Vissiin jotkut luulee ettei ota tosissaan tai ymmärrä tilanteen vakavuutta, jos on ihan viilipyttynä
Vierailija kirjoitti:
Jaa en kyllä tiiä, itekkää en stressaa oikein mitään. Vissiin jotkut luulee ettei ota tosissaan tai ymmärrä tilanteen vakavuutta, jos on ihan viilipyttynä
Mä taas olen hirveän huolissani ihan kaikesta aina, mutta en halua näyttää sitä muille. Koska sitten saan muutkin kelaamaan niitä asioita ja menettämään yöunensa.
Juu ei etukäteen kannata murehtia. Ärsyttää lähinnä sellaset ihmiset jotka märehtivät ja huokailevat jostakin asiasta jolle ei mahdollisesti voi mitään. En ole ottanut rokotteita koska en koe sitä tarpeelliseksi. Rokotteita oon ottanut paljonkin mutten mitään flunssa-enkä koronarokotteita.
Jos lähden matkoille voisin ottaa niitä hepatiitti ja tämmössiä rokotteita. Voisin myös ottaa punkkirokotteen ja ehkä jäykkäkouristusrokotteen tehostuksen. Poliorokotus tuli sokeripalassa ja ne rokot vesi ja tuhkarokko tai taisi olla niin että tuhkarokko tuli 6 vuotiaana ja sitä olikin sitten lastentarhassa kaikilla Myös tarhatädillä.
Suosittelen myös niitä hpv-rokotuksioa nuorille.
Ei ole omituista. Sellaisen ihmisen kanssa viihtyy hyvin ja on turvallinen olo, joka ei ota stressiä turhista. Mieheni on esimerkiksi sellainen.
En minäkään ole huolissani vaikkapa koronasta tai ilmastonmuutoksesta, ajattelen vaan että jos tulee niin tulee. Omista asioistani, kuten huonosti menevistä opiskeluista stressaan. Nyt kuulostan varmaan itsekkäältä, mutta välitän kyllä muistakin ihmisistä.
Mun mies ei mieti mitään; ei koronaa, ei Venäjää ei ilmastonmuutosta jne jne. Itse olen kaikesta koko ajan huolissani ja murehdin asioita etukäteen. Mutta elämäni on ollut hyvin surullinen ja onneton. Paljon menetyksiä jne.444
Ehkä siihen pelkäämiseen on kasvettu. Jos ei pelkää, voi käydä huonosti.
liika murehtiminen on turhaa. järkeä voi käyttää missä kulkee mihinkä aikaan jne. Turha pelkääminen on turhaa pelkäämistä. lapsena josksu pelkäsin kuolevani kun nukahdin. kauhukokemuksia nukahtamisen hetkellä. Nyt niitä on vain krapulassa.
Tärkein neuvo äidiltäni; Älä koskaan stressaa asioita, joille et voi tehdä mitään.
Sinulla ap on tuo sama neuvo hallussa.