On suoranainen ihme jos Suomessa kaksi ihmistä kohtaa ja muodostavat parisuhteen jossa molemmat nauttivat elämästään täysillä.

Suurinta osaa "löysässä hirressä" roikkujia vaivaa laiskuus ja se, ettei ala muuttaa ITSEÄÄN ja elämäänsä sen parisuhteen sisällä. Odotetaan, että muutos, oman elämän sisältö ja ilo tulee ulkopuolelta, ja että se puoliso kantaa ne nokan eteen.

Kaikissa suhteissa tulee arki. Vain sinä itse voit vaikuttaa siihen, miten suhtaudut siihen, ja mitä teet suhteen eteen niin, että molemmat voivat siinä paremmin.

Kyllä moni keski-ikäinen erottuaan toteaa senkin, että eipä se ruoho aidan toisella puolella ollutkaan yhtään sen vihreämpää. Samat ongelmat tulee aina vastaan (= sinä itse) ja vain sinä voit alkaa muuttaa itseäsi. Läheskään aina puolison vaihtaminen ei ole paras ratkaisu. Monilla se on vain pakoon juoksemista.

Täällä on lähellä, mutta ei kuitenkaan. Meillä on omat asunnot ja minusta tämä on hienoa, mutta nainen on alkanut haaveilemaan yhteisestä kodista. Ei kai auta kuin ottaa ero, koska joka ainoa kerta kun olen naisen kanssa asunut, se vaatii enemmän työtä mitä asuminen yksin. Ongelma on siinä, että kun kaikki on hyvin, niin naisten on pakko saada jotakin lisää. Tässä kohtaa yleensä on hyvä aika erota, eikä lähteä siihen loputtomaan materian havitteluun mukaan.

Tuo on kyllä totta. Ne pariskunnat jotka ovat yhdessä 15- 25v ovatko onnellisia.

Kun katsot syvemmin niin rutiinit eivät ole elämistä.

Eläminen on jotain muuta. Se täytyy ymmärtää.

Mutta useimmat  kulkevat kirkosta hautaan robottimaisesti ja rutiineja puolustaen.

Kun ne on hallussa, ei tule yllätyksiä.

Hymy tulee kasvoille vain viinin avustuksella.

Murheellista.

Parisuhde vai pari suhdetta?

Ihmetyttää varsinkin nämä teininä yhteen menneet, jotka ovat vuosikymmenet yhdessä. Siinähän ihminen kasvaa jo niin paljon, että on ihme jos ei kasva erilleen. Ja onko siinä vaiheessa oikeasti jäljellä enää minkäänlaista kiihkoa enää aikuisiässä.. Korkeintaan jokin sisaruksellinen tai kämppissuhde?

Lehdissä hehkutetaan 50v aviossa ja nyt yhdessä hoitokodissa.

Minusta se on vain surullista heidän osaltaan.

Huomaan, että omat vanhempani ovat sitten ilmeisesti vähemmistöön kuuluvia. Totta kai varmasti kummallakin heistä on ollut hetkiä, jolloin ei ole voinut tai pystynyt nauttimaan elämästään täysillä mutta samantapaisen parisuhteen kuin heillä haluaisin siinä mielessä, että koen, että kummallakin heistä on ollut lupa ja tai oikeus olla välillä suhteen heikompi että vahvempi -puoli mutta useimmiten kuitenkin voineet olla suunnilleen yhtä vahvoja ilman ajatusta siitä, että parisuhde olisi heille jatkuva nollasumma peli.

Sinkkumies

Mitä on "elämästä nauttiminen täysillä" ihan konkreettisesti?

Kuinka realistista on aina "nauttia elämästä täysillä"? Oli sitten yksin tai yhdessä.

Moni ongelma kumpuaa siitä, ettei tavallisuus, tasaisuus ja tyytyväisyys enää riitä.

Addiktiotkin ovat varmasti ensi alkuun tuntuneet nousulta "arjen yläpuolelle", mutta pudotus on raju.

Kyllä niitä onnellisiakin pariskuntia on. Eivät vain käytä aikaansa täällä.

Mutta saisi niitä olla enemmänkin. Itselle kelpais...

Huvittaa myös nämä ihmiset jotka hehkuttavat ties mitä "hopeahääpäivää" ym. Ikään kuin se pitkään yhdessä oleminen olisi joku itseisarvo.

Mä tiedän pariskunnan, jossa nainen innosta piukeana juhlii jokavuotista hääpäivää. Todellisuudessa mies on krooninen pettäjä.

Tällä hetkellä on aika mahdotonta nauttia elämästä täysillä koronan takia. Jos sitä ei olisi, niin olisin tälläkin hetkellä ihan muualla kuin kotona ja naputtelisin tietokonetta. Sen sijaan puoliso ei estä minua elämästä täysillä, päinvastoin, hän rikastuttaa elämääni. Todennäköisesti olisi mukana siellä jossain lämpimässä joulua viettämässä.

Meitä ei sido yhteinen omaisuus, velka eikä lapset. Voimme koska tahansa muuttaa erillemme ja kumpikin pystyy säilyttämään nykyisen elintason. Siksi tavallaan valitsemme koko ajan toisemme uudelleen; haluamme olla yhdessä tulevanakin vuonna. Kokea asioita yhdessä ja erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kyllä totta. Ne pariskunnat jotka ovat yhdessä 15- 25v ovatko onnellisia.

Kun katsot syvemmin niin rutiinit eivät ole elämistä.

Eläminen on jotain muuta. Se täytyy ymmärtää.

Mutta useimmat  kulkevat kirkosta hautaan robottimaisesti ja rutiineja puolustaen.

Kun ne on hallussa, ei tule yllätyksiä.

Hymy tulee kasvoille vain viinin avustuksella.

Murheellista.

Nämä tulkinnat kertovat todennäköisimmin enemmän sinusta kuin niistä muiden parisuhteista. Ihan täysin et voi kenenkään muun parisuhteen sisään päästä.

Ja kerropa sitten, mitä se täysillä elämästä nauttiminen sinun mielestäsi on?

Onko sinulla kokemusta 20 vuoden parisuhteesta? Miten sinä olet sen hoitanut? Mitä se täysillä eläminen sinulle on?

Vierailija kirjoitti:

Lehdissä hehkutetaan 50v aviossa ja nyt yhdessä hoitokodissa.

Minusta se on vain surullista heidän osaltaan.

Se taas kertoo sinun arvomaailmastasi. Toiset vain ovat pitkäjänteisempiä ja uskollisempia.

Vierailija kirjoitti:

Huvittaa myös nämä ihmiset jotka hehkuttavat ties mitä "hopeahääpäivää" ym. Ikään kuin se pitkään yhdessä oleminen olisi joku itseisarvo.

Mä tiedän pariskunnan, jossa nainen innosta piukeana juhlii jokavuotista hääpäivää. Todellisuudessa mies on krooninen pettäjä.

Sinua huvittaa, että nainen on onnellinen ja haluaa juhlia hääpäivää, vaikka sinä tiedät hänen pettävän? Mitä tuo kertoo sinusta.

Pistipä silmään aloituksesi. Me olemme onnellisia, kaksi ihmistä ja yhdessä kauan. Ei me väkisten olla yhdessä. Miksi olisimme. Rakkautta ja läheisyyttä ja onnellisuutta. Ei aina tuo ole ihme.

Mulla on 10 v avioliitto. 3 lasta. Mieheni parasta seuraa ja nautimme toistemme seurasta mielettömästi. Nytkin miestä ikävä. Joka yö nukutaan lusikassa.

En usko olevani ainoa. Näistä ei vaan huudella.

Nykyään on vaikeaa löytää puoliso.

Jaa, olen ollut mieheni kanssa 25 vuotta ja olemme erittäin onnellisia. Olemme toistemme parhaat ystävät ja meillä riittää keskusteltavaa tunneiksi joka ikinen päivä. Seksiä on molempien mielestä ihan sopivasti, eli 1-3 kertaa viikossa molempien aloitteesta. Meillä molemmilla on hyvät mieleisen työpaikat ja omia harrastuksia, lapset ovat osa jo aikuisia ja elo on rauhaisan mukavaa. Nukahdamme joka ilta käsi kädessä ja kun heräämme, etsimme heti toisen käden omaan käteen.

Meidän molempien vanhemmat ovat olleet parisuhteissansa onnellisia jo yli 50 vuotta ja hyvin menee. Kävin vanhemmillani ennen joulua ja ei voi olla huomaamatta, kuinka onnellisia he ovat. Niin on aina ollut myös minun lapsuudessani ja nuoruudessani, joten olen saanut elämääni todella hyvät lähtökohdat. Ihan sama juttu on miehelläni ja hänen vanhemmillaan.

Itse asiassa tunnemme todella paljon pariskuntia, jotka ovat todella onnellisia ja tasapainoisia yhdessä. Enemmän tunnen tällaisia onnellisia pariskuntia kuin eronneita ja onnettomia en tunne yhtään. Lähipiirissäni ei ole kuin muutama eronnut ja muutamassa tapauksessa pariskunnan toinen on kuollut ja uutta ei ole edes ajateltu, koska puoliso oli rakkain.

Sellaista se on, toiset löytävät rakkaansa ja ovat onnellisia, mutta kaikilla se ei onnistu, harmi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittaa myös nämä ihmiset jotka hehkuttavat ties mitä "hopeahääpäivää" ym. Ikään kuin se pitkään yhdessä oleminen olisi joku itseisarvo.

Mä tiedän pariskunnan, jossa nainen innosta piukeana juhlii jokavuotista hääpäivää. Todellisuudessa mies on krooninen pettäjä.

Sinua huvittaa, että nainen on onnellinen ja haluaa juhlia hääpäivää, vaikka sinä tiedät hänen pettävän? Mitä tuo kertoo sinusta.

Kyllä se minua huvittaa kun ihmiset jaksavat aina naiivisti luottaa toisen uskollisuuteen. Kuin lapsi, joka odottaisi prinsessasatujen olevan totta.