Äitini katkeruus
Äitini katkeruus rasittaa minua. Hän on kateellinen sukulaisille, joista itse välitän, ja joista en halua että puhuttaisi pahaa. Aina jos sukulaiset, naapurit tai joku muu tulee puheenaiheksi, äidin käytös muuttuu kateelliseksi ja hän alkaa arvostella heitä ikeästi. Voiko tälläistä käytöstä saada mitenkään loppumaan?
Kommentit (6)
Älä puhu äitisi kanssa sukulaisista, vaihda puheenaihetta.
Oletko kokeillut suoraan sanomista? "Aika raskasta kuunnella tuota, tuntuu että olet kovin kateellinen sukulaisille, voisitko lopettaa." Jos sekään ei ole auttanut, niin sitten ei varmaan mikään auta.
Itse kokeilin vastaavalle ihmiselle kerran sanoa. "Etkö ikinä näe muissa mitään hyvää." Sillä kerralla hiljeni, mutta jo seuraavalla tapaamiskerralla oli jälleen paljon pahaa sanomista muista.
Ei taida vanhempana enää onnistua ja jos ei itse huomaa. Elämätön elämä ja pelkuruus elämää kohtaan tuo lopulta katkeruuden. Kaikki tuntee "kyllä minäkin olisin jos ..." tyypin.
Mun äiti oli tuollainen. Mä kiinnitin huomiota siihen teini-iässä ja se kyllä loppui jotenkin kun me lapset oltiin opiskeltu ja päästy elämään kiinni. Olen jo lähempänä viittäkymmentä ja varmaan lähellä sitä ikää jona äitini oli pahimmillaan.
Mä koin sen raskaana. En nuorempana osannut ratkaista sitä puhumalla suoraan, enkä tiedä olisiko se auttanutkaan. Mä hoidin tilannetta niin, että filtteröin asioita enkä vahingossakaan puhunut mitään sellaista, joka olisi kateuden ja katkeruuden voinut triggeröidä. Välillähän niissä tuli nolojakin tilanteita, kun olisi ollut ihan luonnollista, että joku hyvä uutinen olisi kerrottu.
Sisarukseni sulkivat ehkä ennemmin korvansa.
Nyt vanhemmiten olen ajatellut, että katkeruus on kyllä useimmiten vähintään passiivinen valinta, joillekin ihan aktiivinen. Kun elämä kolhii, niin on kyllä useimmiten ihan oma valinta miten siihen suhtautuu. Kaikille tulee vihan, surun ja katkeruuden tunteita elämän suruissa, mutta kyllä niistä on mahdollisuus päästä eteenpäin.
Tuskin.