epävarma nainen, raskasta
Joskus aikoinaan olen muutaman epävarman naisen kanssa ollut treffeillä. Itse olen aina ollut valmis yrittämään vaikka itsessänikin saattaa olla pientä epävarmuutta.
Mutta voi helkkari kun nainen on sellanen etten ole sinun arvoisesi, ei tästä kuitenkaan mitään tule, ja sen sellaiset epävarmat naiset jotka tuhoavat mahdollisuudet sillä epävarmuudellaan jo ihan alussa.
Minkä takia lähteä sitten treffeille jos asenne on jo lähtökohtaisesti.. ei tästä tule mitään kuitenkaan, pettyisin taas, arkuus ja sen sellaset. TODELLA RASKASTA ja turhauttavaa.
Ihan kuin sitä itsellä ei olisi miehenä huonoja kokemuksia ja epävarmuutta mutta ei helkuta minä ainakin aina yritän.
Liiallinen arkuus ja epävarmuus on pilannut jo niin monta mahdollisuutta mielestäni. Kyse ei ole ollut siitä etteikö kiinnostusta olisi ollut. Kyllä treffailemani naiset ovat ihan selkeästi sanoneet että ei ole kemiaa, tai ollaan liian erilaisia tai ei oikein mitään yhteistä ihan jämäkästi. Jos ei ole ollut kiinnostusta.
Kommentit (4)
Hehe hieman samaistun. Mutta en ole epävarma. Kun tilanne nyt sattuu olemaan hankala, menen mielummin eteenpäin sillä että vastaus on ei, kun että se on ehkä, en tiedä, katsotaan.
Tietyn ajan jälkeen lähtökohtaisesti jos ei tiedä, tarkoittaa se oikeasti ei. Olen sellaisessa tilanteessa että en voi roikkua, enkä voi riskeerata. Sanon mielummin heipat.
Mä niin tiedän ton!
Oon itse megaepävarma nainen, ja tiedän, että epävarmuus pitäisi pystyä peittämään. Mutta auta armias, kun se paniikki iskee, aivot ei vaan toimi ja sitten sitä vaan on se paniikkinen, epävarma ja puolikkaasta sanasta ilmaan pomppava vauhkoilija, joka pyytelee itseään koko ajan anteeksi ja ei kestä edes itse itseään.
Emmä tiedä, mikä tohon auttais. Vinkkejä otetaan vastaan!
Mutta tää viesti oli hyvä herätys. Ehkäpä tosiaan aina jonkun pitää välillä avata suunsa ja konahtaa, niin sitä tajuaa, miten tyhmiä ne omat toimintavirheet on.
Liian epävarmat ihmiset on rasittavia, jopa liian epävarmojen mielestä.
Mä sanon noin miehelle, josta en vain ole kiinnostunut. Hyvä keino päästä miehestä eroon pahoittamatta hänen mieltään eli kääntämällä syyn itseeni:)
Kummassakin sukupuolessa on tuollaista. Harmillista.