Kotipsykologit, analysoikaa!

Pyrkimystä itsenäistyä ja vähän ylilyötyä kapinaa vanhempien turvallisia pikkuporvarillisia arvoja vastaan?

Ala-asteella olin hyvä koulussa, en koskaan ole ollut luokan rauhallisimpia jne. mutta silloin tottelin vielä kuuliaisesti sääntöjä ja halusin olla hyvä (ka.oli 9 tienoilla)



Ylä-asteelle päästyäni arvosanat romahtivat kuin lehmän häntä, koulu ei kiinnostanut pätkääkään ja kapinoin kaikkea mitä pystyin.



Kun täytin 18, sain itsemäärämisoikeuteni kirjaimellisesti ja sen myös käytin railakkaasti hyväkseni. Muutin pois lapsuuden kodista ja elin todella lumppumaista elämää.



Minulla on erittäin hyvä ja huolehtivainen äiti, ollut aina. Ehkä olemme olleet toisissamme liikaakin kiinni ja liekö kapinoin sitä?



Äiti ei alkoholia ole juurikaan käyttänyt, muutamaa saunaolutta silloin tällöin lukuunottamatta, mutta koskaan en hjäntä humalassa ole nähnyt.



AP

elit murrosikääsi, 18-vuotiaana et vielä ollut henkisesti kypsynyt aikuiseksi kuten eivät todellisuudessa ole muutkaan sen ikäiset. Vaara viehätti (poikkesi kasvatuksestasi), halusit vaikutusvaltaa ystäväpiirissäsi ja ns. rajuilla kokemuksillasi hait rajojasi ja testasit henkistä kapasiteettiasi, siinä kokeilussa äly onneksi lopulta otti voiton voimakkaista tunteista. Kaiken kaikkiaan: olit ap vielä täysi kakara! Vastaavia nuoruustarinoita on kolmetoista tusinassa, useimmat kaltaisistasi nuorista järkiintyvät viimeistään 25+ ikäisenä ja useimmat näistä järkiintyneistä entisistä nuorista villikoista ovat luovia ja fiksuja ihmisiä ja kanavoivat aikuisena luovan energiaansa ammatiinsa ja työhönsä. t. nuorisotyöntekijä

Mietin vain että kuinka saisin omiin tyttärini sellaisen kontaktin(?) ettei heidän tarvitsisi elää yhtä rajua muutosvaihetta. Se ei nimittäin ollut minulle lainkaan helppoa aikaa.



Kapinointiin sisältyi huumekokeiluja, hyvin paljon yhdenillan suhteita joista seurauksena sukupuolitauteja ja abortti. Välinpitämättömyyttä itseä ja muita kohtaan. Pieniä varkauksia ja putkareissuja muutama. Olin kamala ihminen!



Miten ihmeessä voisin kasvattaa tyttäreni siten etteivät he ajautuisi samaiseen loukkuun?





AP

vanhempien lasteni isä, koki tuon vaiheen pikkuisen alta 30v juuri kun toinen lapsi oli syntynyt.



Huomasikin että nuoruus oli jäänyt elämättä olemalla kiltti kunnollinen, käymällä koulut ja hankkimalla kunnon hyvän työn.



Pistikin elämän ranttaliksi ja lähti itseään etsimään.

että hyvin harva nuori toistaa äitinsä virheitä vaikka eivät niistä aivan olisi perilläkään. Pitkäkestoisella harrastuksella on valtavan suuri merkitys, on hyvä että nuorella on jokin asia johon on sitoutunut ja josta saa onnistumisen kokemuksia säännöllisesti. Vanhempana on tärkeää että sallii lapsensa tuntea itsensä avuttomaksi ja lapsekkaaksi vielä tuon maagisen 18 vuoden rajapyykin jälkeen, eikä nuhtelevasti korosta lapsen täysi-ikäisyyttä kun lapsi esim. käyttäytyy "hölmön lapsekkaasti". Myöhäismurrosikä 18 ikävuoden jälkeen (18-jopa lähes 25)on mielestäni kaikista vaikein ajanjakso, moni ahdistuu vapauden luomasta illuusiosta ja yksinkertaisesti sortuu valitsemaan ja kokeilemaan "liikaa". Pärjäät kyllä. 4

Mietin vain että kuinka saisin omiin tyttärini sellaisen kontaktin(?) ettei heidän tarvitsisi elää yhtä rajua muutosvaihetta. Se ei nimittäin ollut minulle lainkaan helppoa aikaa. Kapinointiin sisältyi huumekokeiluja, hyvin paljon yhdenillan suhteita joista seurauksena sukupuolitauteja ja abortti. Välinpitämättömyyttä itseä ja muita kohtaan. Pieniä varkauksia ja putkareissuja muutama. Olin kamala ihminen! Miten ihmeessä voisin kasvattaa tyttäreni siten etteivät he ajautuisi samaiseen loukkuun? AP