En ikinä voisi olla "pelkkä" kotiäiti.

oon kahden lapsen kotiäiti ja iloinen että saan hoitaa lapseni itse.tämä toimii meillä.

Muutaman vuoden kotona ollut. Kaipaan työtä ja aikuista seuraa kuin hullu puuroa. Mutta lasten saaminen oli niin tiukan takana, että päätimme heti yhdessä mieheni kanssa, että jään kotiin ainakin ensimmäisiksi vuosiksi. Kyllä ne lapset ehtii aamulähtöihin myöhemminkin. Ja aika on mennyt tosi nopeaan. Enkä muuten nauti ja iloiten tee kotihommia, vaikka kotona olenkin, nihkeää...

Olöen päättänyt kyllä, että lasteni kotihoito on tärkeämpää ja meillä nyt muutenkin parisuhteessa yhteiset rahat ja tili.Aivan sama kumpi rahan tuo :)Yhdessä lapset tehty ja yhdessä heistä vastuu kannetaan.

Voihan sitä tehdä muutakin järkevää kuin olla töissä ja ansaita rahaa..



Jos meillä olisi rahaa kuin roskaa niin en taatusti olisi päivääkään enää ansiotyössä! Sen sijaan voisin vaikka aamupäivisin (kun lapset on koulussa) tehdä jotain virkistävää hyväntekeväisyystyötä. Tai sitten voisi opiskella tai vetää vaikka jotain perhekerhoja tai vaikka mitä!



Itsearvostus ja itsetunto ei kyllä tippuisi pätkän vertaa, päinvastoin. Voisi tehdä jotain tosi mielekästä hommaa (mitä ei voi tehdä nyt, kun siitä ei mitään makseta..) ja silti olla kotona aika paljon ja olla lasten kanssa.



Terveisin nimimerkki "Laittaisinko loton vetämään?"

Ne voi muuttaa ajattelutapaa aika lailla. Myös sitä mihin se itsetunto perustuu.

Arvostan oikeasti naisia, jotka kestävät ahdistumatta jatkuvaa kotona oloa ja joiden itsetunto ei latistu esim. siitä, ettei tilillä ole itse ansaittua rahaa. Ja jotka vielä hoitavat kodin ja lapset oikeasti hyvin ja ilolla. Minusta ei ikinä olisi siihen. Pakko on päästä pätemään kodin ulkopuolelle, tai itsearvostus tippuisi nollan alapuolelle. Ottakaa kantaa!

mutta olen kotiäiti. Opiskelen iltaisin harrastusluonteisesti, kahtena iltana viikossa kursseilla. Rahan takia ei mulla huonoa omatuntoa. Meillä ns yhteiset rahat. Jos ei olisi omia harrastuksia ja menoja, en jaksaisi.

ap

minulla on kaksi lasta, 7 ja 5.



Olen jo tehnyt uran, niin on mieskin. Ei kauheasti kiinnosta enää mitään muut ajattelee vai ajatteleeko mitään. Pistäpä sormesi vesilasiin, ota pois ja katso jääkö siihen kuoppa.



Jos jää, niin jatka toki urallasi, mutta jos ei, niin huomaat ehkä ei sillä oikeasti ole mitään merkitystä!



Lapsiisi sinun tekemisesi syöpyvät ikuisiksi ajoiksi ja osa menee perintönä heidänkin lapsilleen...

että ainoa oikea ihminen lasten kanssa jäämään kotiin on äiti. Kannatan kyllä pienten lasten kotihoitoa, mutta voisi kai se hoitaja olla lasten isäkin, jos taloustilanne sallii? Jos naisella kovempi tarve palata töihin ja mies haluaisikin jäädä koti-isäksi vaikka vuodeksi tai pariksi, ei sekään olisi hullumpi ratkaisu. Vai haluavatko äidit omia lasten hoidon, kun töihin paluu ei houkuta?

vanhempain- ja hoitovapaita.



8

että ainoa oikea ihminen lasten kanssa jäämään kotiin on äiti. Kannatan kyllä pienten lasten kotihoitoa, mutta voisi kai se hoitaja olla lasten isäkin, jos taloustilanne sallii? Jos naisella kovempi tarve palata töihin ja mies haluaisikin jäädä koti-isäksi vaikka vuodeksi tai pariksi, ei sekään olisi hullumpi ratkaisu. Vai haluavatko äidit omia lasten hoidon, kun töihin paluu ei houkuta?

Isä haluaisi jäädä lasten kanssa kotinn, ja kyllä voisin palata jo töihin,mutta ei ole mahdollista, ei pärjättäis mun palkalla. Niinpä jatkan kotona, ja mies töissä.

Tässähän puhuttiin uraäideistä.



8

Tulisin kertakaikkiaan hulluksi. Rakasta haastavaa ja älyllistä työtäni ja ihania keskusteluja kollegojen kanssa. Toki rakastan myös lastani ja miestäni maailman eniten, mutta kotona olo jollain sosiaalituilla? En vois katsoa itseäni edes peilistä! Mun onnellisuus koostuu monesta asiasta, joista yksi on äitiys, mutta onneksi elämässä on muutakin.

Ja nyt kun lapsia on 3 niin päivät ovat niin työntäyteisiä ettei ole niin suurta aikuisen seuran tarvetta kun esim. ekan lapsen kanssa. Ja ehkä sekin auttaa kun vanhin on jo 5v ja hänen kanssaan voi jo jutella eri tavalla kun ihan vauvan kanssa. Mutta toki on päiviä että revin hiuksiani täällä kun lapset tappelee tai sairastaa, ruuan laitto on aina inhokkini sikäli että kun JOKA päivä pitäisi tarjota kaksi ravitsevaa ja maistuvaa ateriaa...Ja kun yksi lapsista sanoo kaikelle suunnilleen yök niin alkaa ärsyttää. Olen ollut 5,5v yhtä soittoa kotona ja vielä tämä "ura" jatkuu. Minusta on upeaa että voimme tarjota lapsille mahdollisuuden olla rauhassa kotona pieninä.



Onhan tää tavallaan vähän epäreilua sitten sille viimeiselle lapselle(en tiedä monesko meillä viimeinen)jos hänet hoidetaan kotona 3-vuotiaaksi. Toiset ovat saaneet vielä koululaisinakin tulla kotiin jossa äiti ja sisarukset ovat odottamassa. Mutta en nyt vielä mieti sitä, mun ja miehen työ on aika vaikea sovitella yhteen joten voi olla että otan sitten hoitolapsia jos vielä jaksan olla kotona tai sitten palkkaamme kotiin hoitajan illoiksi.



Ja vielä lisäys niille jotka irvailevat että lapsia tehdään kun ei ole työtä/ammattia niin mulla on kyllä vakkari työpaikka odottamassa. Ei mikään huippupalkkainen mutta kuitenkin...Ja varmaan aika harva kokee että pääsee kotona helpommalla ison lapsilauman kanssa kun työpaikalla. Ehkä yhden lapsen kanssa on vielä aika lokoisaa kun voi itse tehdä mitä lystää kun vauva nukkuu. Sitten kun on useampi lapsi niin kun kaikkia pitäisi huomioida ja kotityönkin määrä lisääntyy niin ei siinä sitten enää vedetä lonkkaa...

Taskussa yliopistotutkinto mutta olen huomannut että tämä on mun oma juttuni.

Eiköhän monet ole lisäksi ystävä, vaimo, tytär, opiskelija, urheilija, shoppailija jne jne



Jos omaisi pelkän kotiöidin tittelin niin huhhuh... ei toimi kyllä se elämä ja itseisarvo koostuu monista asioista.. eikä niistä välttämättä yhden tarvitse olla ansiotyöläinen jotta elämä olisi antoisaa.



Eräs kotiäiti, autokuski, leipuri, siivooja, ilta-opiskelija, motoristi, vaimo, sisko, lenkkeilijä...