Voisiko joku kertoa minkä takia eristykseen ei laiteta vaan riskiryhmiä?
Tämä on nyt maksanut varmaan miljardeja, eikä loppua näy. Virus kiertää ja suurin osa ihmisistä ei edes tiedä sairastaneensa, koska oireita ei ole tai on niin lievät ettei osaa yhdistää.
Kommentit (29)
Koska eristys on vaaraksi mielenterveydelle, eikä kukaan voi vaikuttaa ikäänsä, sairauksiinsa (esim. astma ja downin syndrooma) tai niiden hoitoihin (valkosoluja hetkellisesti tuhoavat syöpähoidot). Tuolla logiikalla ihmiset käytännössä pantaisiin vankilaan ilman että ovat tehneet mitään. Muista myös että moni riskiryhmäläinen käy töissä.
Meillä on iso määrä riskiryhmiin kuuluvia työelämässä. Kuka heidän elantonsa/palkkansa maksaa, jos kaikki jäävät kotiin?
Mä teen erikoissairaanhoidossa töitä, kukahan tulisi tilalle jos minä jäisin riskiryhmään kuulumiseni takia kotiin?
Minä ja mieheni voimme eristäytyä jos yhteiskunta huolehtii palkastamme, mutta lapset eivät kuulu riskiryhmään ja sekä minä että heidän isänsä haluaisimme tavata lapsia edelleen vuoroviikoin. Kumpikin käy koulua, niin vaikea olla eristettynä ilman että pitäisi eristäytyä lapsista :(
En ole korona-aikana käynyt oikein missään muualla kuin kaupassa ja apteekissa, joten aika eristyksissä elän jo nyt. Miehen on käytävä työpaikalla.
Elänyt eristettynä kohta liki 2 vuotta, rokotukset on mutta kaupassa ja sairaalassa on vielä käytävä. Lisää ilmeisesti tiedossa, saisinko labrakäynnit ja omalääkärin kotiin vierailulle? Sopii minulle.
Terveyteni puolesta kuulun riskiryhmään, mutta teen yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittistä työtä. Jos minä ja muut kaltaiseni eristettäisiin kotiin, siitä ei hyvä seuraisi.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on iso määrä riskiryhmiin kuuluvia työelämässä. Kuka heidän elantonsa/palkkansa maksaa, jos kaikki jäävät kotiin?
Menee yli ap:n ymmärryksen.
Vierailija kirjoitti:
Minä ja mieheni voimme eristäytyä jos yhteiskunta huolehtii palkastamme, mutta lapset eivät kuulu riskiryhmään ja sekä minä että heidän isänsä haluaisimme tavata lapsia edelleen vuoroviikoin. Kumpikin käy koulua, niin vaikea olla eristettynä ilman että pitäisi eristäytyä lapsista :(
En ole korona-aikana käynyt oikein missään muualla kuin kaupassa ja apteekissa, joten aika eristyksissä elän jo nyt. Miehen on käytävä työpaikalla.
Oletko sitten sitä mieltä, että koulut on suljettava?
Liian iso mörkö tehty koko koronasta. Kuitenkin 99% perusterveille vaaraton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on iso määrä riskiryhmiin kuuluvia työelämässä. Kuka heidän elantonsa/palkkansa maksaa, jos kaikki jäävät kotiin?
Menee yli ap:n ymmärryksen.
Voivat mennä etätöihin.
t.Ap
Koska kukaan ei tiedä, ketkä ovat riskiryhmää. Vanhukset joo, mutta ei heistäkään läheskään kaikki.
Astmainen opiskelija kirjoitti:
Koska eristys on vaaraksi mielenterveydelle, eikä kukaan voi vaikuttaa ikäänsä, sairauksiinsa (esim. astma ja downin syndrooma) tai niiden hoitoihin (valkosoluja hetkellisesti tuhoavat syöpähoidot). Tuolla logiikalla ihmiset käytännössä pantaisiin vankilaan ilman että ovat tehneet mitään. Muista myös että moni riskiryhmäläinen käy töissä.
Ei astma tarkoita että kuuluu riksiryhmään. Ainostaan jos se on huonossa hoitotasapainossa.
Vierailija kirjoitti:
Terveyteni puolesta kuulun riskiryhmään, mutta teen yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittistä työtä. Jos minä ja muut kaltaiseni eristettäisiin kotiin, siitä ei hyvä seuraisi.
Sinä voit suojautua töissä ollessa ja välttää turhia kontakteja. Ei tarvi maan alle vajota.
t.Ap
Minä olen duunannut kotoa käsin viimeset 2+ vuotta. En käy missään paitsi nopeasti kaupassa maski päässä. Jos minuun tulee korona niin sitten se tulee kaikkiin maailman ihmisiin. Vielä ei ole ollut mitään oireita. Ymmärrän kyllä että kaikilla tätä mahdollisuutta ei todellakaan ole. Mutta jos minä kuolen koronaan, niin sitten kyllä kuolee kaikki muutkin ajallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on iso määrä riskiryhmiin kuuluvia työelämässä. Kuka heidän elantonsa/palkkansa maksaa, jos kaikki jäävät kotiin?
Menee yli ap:n ymmärryksen.
Voivat mennä etätöihin.
t.Ap
Miten mä hoitajana tekisin etätöitä? Eikö sulle neropatille tullut mieleen, että kaikkia töitä ei voi tehdä etänä.
Vierailija kirjoitti:
Astmainen opiskelija kirjoitti:
Koska eristys on vaaraksi mielenterveydelle, eikä kukaan voi vaikuttaa ikäänsä, sairauksiinsa (esim. astma ja downin syndrooma) tai niiden hoitoihin (valkosoluja hetkellisesti tuhoavat syöpähoidot). Tuolla logiikalla ihmiset käytännössä pantaisiin vankilaan ilman että ovat tehneet mitään. Muista myös että moni riskiryhmäläinen käy töissä.
Ei astma tarkoita että kuuluu riksiryhmään. Ainostaan jos se on huonossa hoitotasapainossa.
No kyllä mun mielestä kuuluu astmaatikko riskiryhmään vaikka olisi astma hoitotasapainossa. Ihan tavallinen flunssa aiheuttaa jonkin asteisia hengitysvaikeuksia saati sitten mitä korona aiheuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on iso määrä riskiryhmiin kuuluvia työelämässä. Kuka heidän elantonsa/palkkansa maksaa, jos kaikki jäävät kotiin?
Menee yli ap:n ymmärryksen.
Voivat mennä etätöihin.
t.Ap
Miten mä hoitajana tekisin etätöitä? Eikö sulle neropatille tullut mieleen, että kaikkia töitä ei voi tehdä etänä.
Sinäkin voit suojautua töissä ollessa.
t.Ap
Mitenköhän mun kuopuskin sitten eristettäisiin?
Ei maailmaa voida sulkea. Tai pankit kaatuu j asitten tavarantoimittajat lopettaa tavarantuomisen. Se johtaa kaaokseen, paniikkiin ja ihmissyöntiin kun ruoka loppuu.
https://www.marinetraffic.com/en/ais/home/centerx:94.6/centery:28.9/zoo…