Lue keskustelun säännöt.
kertokaa mulla, että ilman koulutusta voi tulla onnelliseksi
17.11.2009 |
Lapseni on kertakaikkiaan pässi koulussa. On lukivaikeutta ja käytösvaikeutta ja joka srotin vaikeutta. TYhmä ei ole. Jos luen hänelle koealueen ääneen, hän saa kasin tai ysin kokeesta. Jos lukee itse, tulee kuutonen. Kirjoittaminen on tervanjuontia, ja kaikki kirjoitetaan niin lyhyesti kuin mahdiollista, mikä näkyy kun kokeissa on nyt jo esseekysymyksiä. Matematiikassa on samanlaisia ongelmia, ei ninkään hahmotuksen takia, vaan keskittymisvaikeuksien ja niistä seuraavien huolimattomuusvirheiden takia. Taas tuli kokeista kuutonen.
Olen tähän asti jaksanut uskoa, että kun näemme tarpeeksi vaivaa ja etsimme oikeita opiekslutekniikoita ja minä autan, hän vielä kerää itsensä ja pystyy älynsä mukaisiin suorituksiin. Tyhmä hän nimittäin ei ole. Mutta nyt hän on kuutosella, ja sen sijasta, että ongelma helpottaisi, se tuntuu pahenevan. Hänen olisi aika siirtyä kokonaan itse lukemaan kokeisiin, ei enää niin että luetaan yhdessä ääneen tai keskustellaan koealueesta vanhemman kanssa. Ja tuo kirjoittaminen, ja huolimattomuus. Ei tästä varmaan tule ikinä mitään. Hyvä jos pääsee peruskoulun läpi, lukioon ei ainakaan tällä menoll apääse.
Itselleni koulutus on aina ollut tärkeää. Minun koulunkäyntini oli sosiaalisesti yhtä helvettiä yliopistoon asti, jossa yhtäkkiä löysin paikkani ja samanlaisia ihmisiä. En voisi kuvitella itse olevani onnellinen missään muussa ammatissa kuin tutkijana. Mikään liukuhihnatyö tai raksahommat tai hoitotyö ei todellakaan riittäisi minulle. Ne ovat liian sidottuja, ei tarpeeksi vapaita, ei tarpeeksi haastavia, ei tarpeeksi vaihtelevia, ei tarpeeksi itsenäisiä, liian fyysisiä, liian kuormittavia, liian allergisoivia. Siksi minä en voi välttyä pitämästä niitä onnellisuuden edellytyksinä myös lapselleni. Hänkään ei ole hyvä ottamaan käskyjä muilta, eikä siis tule toimeen kenenkään alaisena. Hänkään ei ole järjestelmällinen yhdeksästäviiteen-tyyppi. Hänkään ei ole kovin sosiaalinen paitsi omilla ehdoillaan. Minä pelkään, että hänestä ei koskaan tule mitään, hän ei koskaan löydä sellaista ammattia, jossa pystyisi elättämään itsensä, eikä hän koskaan löydä itselleen elämänkumppania, jos on työtön tai huonossa ammatissa.
Kertokaa minulle siitä, että teillä on ihan hyvä elämä ja ihan hyvät ihmissuhteet ja te olette ihan onnellisia, vaikka teillä ei ole "kunnon" koulutusta. Minä tarvitsen nyt sitä. Tarinoita teidän loistavan älykkäistä lapsistanne en juuri nyt kaipaa.
Kommentit (12)
kummempaa koulutusta, mutta onko lapsesi tutkittu esim. luki/hahmotushäiriön osalta. Ellei ole, niin kannattaa heti hakeutua. Pikkujutuilla saadaan elämä helpottumaan. Ei siksi, että tarvisi "olla jotain".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä edes työelämässä pärjääminen. Suurimmalle osalle ihmisistä koulutus on helpompi tie työelämässä pärjäämiseen, mutta joillekin joku toinen reitti sopii paremmin.
Olen itse akateemisesti koulutettu ja minulla on kaksi pientä lasta. Lapset eivät ole vielä edes kouluiässä, joten heidän tulevaisuudestaan koulu-, opiskelu- ja työelämässä en tiedä vielä mitään. Arvostan itse koulutusta, joten toiveeni on, että hekin kokisivat sen tärkeänä. Mutta aika näyttää kuinka käy. Tärkeintä minulle kuitenkin on, että he saavat tehdä sellaisia uravalintoja, jtka tekevät heidät onnellisiksi.
Joten ilman omaa kokemusta tuon ikäisen lapsen kasvattimesta haluan ottaa osaa tähän keskusteluun :)
Mistä lapsesi on kiinnostunut? Onko joku harrastus tms. jonka kautta oppiminen voisi tapahtua? Entä onko kirjoittaminen tietokoneella yhtään helpompaa? Tai opiskelu netin avulla?
Poikasi fiksuus tulee siis paremmin ilmi keskustellessa, kuin itsekseen pakertaessa. Monessa "paremmassakin" työssä tuo taipumus voi olla jopa eduksi. Esimerkiksi myyntiin liittyvissä tehtävissä jne. Nyt ei tule mieleen yhtään esimerkkiä, mutta eikös noita kuuluisia päämiehiä, tiedemiehiä ja vaikka mitä ole olemassa, joilla on ollut lapsena lukihäiriö. Älä huolehdi turhaan.
joku järjestelmällisyys olisi kyllä hyväksi, mutta ainahan kirjanpidon voi ostaa.
Se mikä tässä kaikkein eniten turhauttaa on, että lapsen ongelma ei oikeastaan ole OPPIMISESSA. Hän oppii kyllä. Historian, biologian, maantiedon, matematiikan jne asiat on opittu, ja ainakin osa niistä pysyy mielessä vielä pitkään kokeiden jälkeenkin - jos lapsi saa itse selittää mieleensä juolahtavaa asiaa. Pari viikkoa taaksepäin hän piti saunassa minulle melkoisen esitelmän Suomen esihistoriasta - aikakaudet tulivat oikeassa järjestyksessä, ajoitettuina, myös sivistyssananimillään, selitettiin vasarakirveskulttuurin tulo valloittajana Suomeen ja metsästystapoja jms. Ja nämä on sentään opeteltu koulussa jo viime vuonna, joten veikkaan että aika monelta olisi jo päässyt unohtumaan. ongelma ei siis ole oppimisessa sinänsä, vaan siinä, että se oppiminen ei tule esiin kokeissa. Hän ei saa niitä asianmukaisia kokonaisuuksia mieleensä silloin kun niitä ulkkopuolelta kysytään, vaan ne tulevat silloin kun se hänen mielestään on mielenkiintoista. Ja jos hän jotain mielestään kaivaakin, hän ilmaisee sen niin lyhyesti kuin mahdollista, jolloin kaikki yksityiskohdat jäävät aina pois. Tuloksena on kolmannes niistä pisteistä, joita ko kysymyksestä voisi saada.
Matematiikassa taas ongelma on ajankäytössä ja yleisessä haaveilussa ja huolimattomuudessa sen lisäksi, että hänellä on sellaista "kaikkitaieimitään" -taipumusta, eli jos eka tehtävä ei tunnu sujuvan, loppuja ei hänen mielestään kannata yrittääkään: TÄstä on kyllä puhuttu, että aina pitää siirtyä seuraavaan ja katsoa sujuisiko se, ja kun helpot on tehty, lopuksi palataan niihin tekemättä jääneisiin. Hän tietää kyllä tekniikan, se ei vaan silti suju. Ja jos hän saakin tehtävät tehtyä, joku numero on aina kopioitu väärin tai lasku jäänyt pikkuisen kesken ja tuloksena on nolla pistettä.
Minä yritän miettiä noita valtiomihiä ja tiedemiehiä, joilla on ollut adhdta ja lukihäiriötä, mutta kyllä minä silti olen edelleen aika epätoivoinen. Koulutuksen merkitys kasvaa koko ajan, eikä esim isomman yrityksen hierarkiassa yksinkertaisesti enää voi edetä ilman koulutusta. Ja kuten sanottu, tuolla luonteella ei alaisenakaan menestytä eikä olla tyytyväisiä.
Pärjäilee hyvin, on edennyt alallaan. On onnellinen ja saa hyvää palkkaa.
Minä olen opistoasteen ihminen, olen onnellinen ja aion vielä jatkokouluttautua. En niin hirveästi tienaa, mutta en koe sitä ongelmaksi.
Mitä vähemmän stressaat, sitä paremmin lapsesi voi ja oppii. Uskon, että sama homma syömisessä, kun oikein tuputtaa ja hermoilee lapsen syömisestä, ei syö.
Ei tuo lapsi turhaan ole syntynyt teidän perheeseen. Hän tuli opettamaan jotain...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja jotenkin lukion läpikäynyt.
En aikoinaan saanut käytyä kouluja loppuun, oli kaikkea muuta elämässä ja kärsin keskittymishäiriöstä.
Joskus olen kaivannut koulutusta, olisi "parempia" duuneja, mutta ei se ole onnellisuuden tae. Olen nytkin onnellinen.
yhden lukihäiriöisen lingvistinkin, joten peli ei ole vielä menetetty :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikkapa johonkin käytännölliseen ammattiin? Johonkin missä nyt ei tarvitse kauheasti päntätä asioita. Onhan niitä ammatteja olemassa!!! Älä nyt sitä yliopistoa ajattele ainoana onnellisuuden takeena!
Eihän koulutus ja asema tee ihmisestä onnellista. Tietysti joku työ pitää olla että saa rahaa. Ilman rahaa on kyllä aika onneton...
Poika on vielä nuori ja ehtii kyllä valita oman polkunsa:).
Eli itseasiassa opiskelu nimenomaan aiheuttaa onnettomuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
missään alais-ammateissa. Eli kun lapsi on todella huono ottamaan vastaan käskyjä, eikä osaa käyttäytyä hierarkiassa, hän ei myöskään pärjää missään "käytännöllisessä ammatissa" alaisena. Hän tarvitsee itsenäisen työn, jota saa tehdä omassa tahsdissa, ja jossa panosta mitataan lopputuotteena eikä työtunteina.
En minä sitä koulutusta koulutuksen takia pelkästään aja takaa, vaan minä tunnen tämän lapsen luonteen muutenkin ja olen vakuuttunut siitä, että hän ei ole onnellinen missään liukuhihnatyössä.
t ap
kummempaa koulutusta, mutta onko lapsesi tutkittu esim. luki/hahmotushäiriön osalta. Ellei ole, niin kannattaa heti hakeutua. Pikkujutuilla saadaan elämä helpottumaan. Ei siksi, että tarvisi "olla jotain".
mutta eipä tuosta tutkimuksesta ole muuta hyötyä ollut kuin että "pitäisi sopeutua". Eli tukea tai lukiopetusta ei ole ollut. Itseksemme on kotona opeteltu lukemaan niin että nyt lukee jo pottereita ja ristoräppääjiä josku sihan huvikseenkin - koulumateriaali ei vain vielä oikein mene. En käsitä, mitä se lukiongelman tutkimisesn oikein pitäisi auttaa: asenne kun on koulussa kuitenkin vain että "no sehän
todistaa ettei tuosta lukumieheksi ole..."
terv ap
älä nyt vielä stressaa. Voit tehdä vanhempana vain sen, että kannustat ja autat opiskelemaan ja oppimaan - loppu on lapsesta, yksilöstä kiinni. Minullakin on esim. hyvin epäakateeminen tausta, äitini on siivooja isä yrittäjä, ja silti luin itseni yliopistoon ja harkitsen tutkijanuraa, kun siskoni kävi ammattikoulun ja viihtyy lastenhoitajana ja veli kävi lukion ja tekee nyt hanttihommia ja miettii mitä haluaisi elämällään tehdä. Uskon, että jokainen löytää sen oman juttunsa. Jos ei ole lukupäätä niin käsillään voi tehdä myös paljon ja saada siitä iloa. Anna lapsesi olla yksilö ja kannusta häntä etsimään se oma juttunsa.