Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
kysymys teille jolla jo vähän isompia lapsia
27.11.2009 |
mikä on teidän mielestä ollut suurin muutos teissä äitinä näin jälkikäteen kun miettii. Oliko tämä odotettu asia tai yllätys?
Mulla jo 3 teiniä ja eskarilainen. Kun sitä miettii en ois osannut odottaa sitä että koko mun ajatusmaailma jotekin muuttui pikkuhiljaa. Enkä enää voinut ajatella itseäni ja mitä mä haluan. Okej, voi toki mennä kaverin kanssa esim kaffille mutta aina takaajatuksissa pyörii että "pitäisikö jo lähteä kotiin" tyylisiä ajatuksia. Ei voinutkaan enää yhtäkkiä lähteä jonnekin vaan kaiken piti suunnitella niin tarkkaan lasta ajatellen, ruokaaikoj, uniaikoja ym. Ja kun ovat kasvaneet jatkuva uhrautuminen - äitini sanoi kerran kun odotin ensimmäistä että ÄITIYS ON JATKUVAA UHRAUTUMISTA. Silloin en tajunnut sitä mutta näinhän se on. Vaikka onkin vain pikkuasioista kyse joskus. Nyt kun vanhin kohta 18 alkaa taas tuntua että mullakin saa olla elämä ihan itseäni kanssa. Kun katsoo taaksepäin kyllä on ihana mutta rankka reissu ollut mihin on mahtunut sekä kyyneleitä, iloa, katkeruutta mutta valtavasti rakkautta. Rakkaus lasta kohtaan varmasti onkin se kantava voima minkä takia jaksaa välillä, koska välillähän tuntuu että et muuta tee kun passaat muita, jätät kivoja juttuja tekemättä jonkun muun hyvinvoinnin takia jne... Elämä on... mutta ois ollut erittäin tyhjä ilman lapsia....Rakastan teitä!!
Kommentit (4)
täysin muuttuminen. Mitään ei voi tehdä niin ku ennen. Vaikka onhan se sen väärtistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nyt ajateltuna olin todella itsekäs, itsekeskeinen ja lapsellinen ennen lapsia vaikka olin jo yli 30-v. Koulu oli alussa aika rankka ja kova, oli kyllä aikamoinen myllerrys huomata, että en ole enää elämäni keskipiste ja että siitä itsenäisyydestä ja itsekkyydestä on luovuttava. Olen nykyään rennompi, suvaitsevaisempi, epäitsekkäämpi. Lasten myötä on tullut niin paljon kivaa ja hauskaa elämään, myös tukku uusia erittäin hyviä ystäviä lasten kavereiden vanhemmista. Ja sitä tunnetta kun voi ylpeänä ja tippa silmäkulmassa katsoa kun oma lapsi onnistuu jossain. Hyppää pikku ponilla esteen yli, tanssii balettia näytöksessä isolla lavalla ja heittelee lentosuukoja, kaverit kirjoittaa ystäväni- kirjaan "olet ihan paras kaveri", tai kun vaan nauretaan omia tilannekomiikkajuttuja keskenämme. Onneksi tulin äidiksi.
Mun äitini kokee, ja se on tehnyt hänestä jollain tavalla katkeran. Äitiys on hänelle ollut velvollisuutta ja suorittamista, uhrautumista, eikä mitään iloista, vapautunutta, hauskaa.
Tietysti elämä on jollain tavalla muuttunut, ex tempore-yksin tai kahdestaan lähtemiset ovat historiaa, koska jonkun on huolehdittava lapsista.
Itsekkyys on karissut vähemmäksi. Olen myös paljon parempi organisoija ja pidempipinnainen kuin ennen.
Enimmäkseen koen olevani saamapuolella, lasten myötä elämään on tullut elämää, iloa ja sisältöä enemmän. Sitten kun elämässä on lisäksi omia asioita, harrastuksia, mielekäs työ, ystäviä, hyvä parisuhde on kaikki palikat tasapainossa.
Alue: Aihe vapaa
on oikeesti niin kortilla. Sanoin aina itse että sit kun saan lapsia jatkan omaa elämääni niin kuin ennen ja lapsihan roikkuu siinä mukana... haha, sanon nyt. Ei se niin mene. Yritän ottaa ns omaa aikaa joka viikko mutta vaikka tarkoitus ois että olen esim 5 tuntia jossain se aika onkin yhtäkki lyhentynyt kolmeen tuntiin. Syitä tähän vaikka mitä. Mutta en vaihtaisi hetkeäkään pois. Ehdin sitten joskus kun lapset ovat teinejä tehdä taas omia juttuja omilla ehdoilla. Nyt ovat 8 ja 11v.