Lue keskustelun säännöt.
Mistä johtuu kaikesta stressaava ja huolehtiva ja ylianalysoiva persoona?
15.12.2021 |
Lisänä liiallinen negatiivisuus ja kritiikki, etenkin itseä ja omaa elämää kohtaan. Puhun tässä siis itsestäni ja alan kyllästyä siihen, että kaikki on minulle maailmanlopun asioita, näin kärjistetysti. Olen yrittänyt ottaa rennommin, mutta en pysty muuttamaan ajatuskulkujani, vaan ne palaavat aina samoille raiteille. Mieleeni tulee kaiken maailman kauhukuvia ja ne peittävät positiiviset asiat alleen.
Osaako kukaan sanoa, mistä tässä on kysymys? Ja onko mahdollista muuttua?
Kommentit (10)
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen. Stressasin itseni ulos työelämästä ja näen kauhukuvia siellä ja täällä ja olen huolissani kaikesta koko ajan. Kannan myös muiden murheita harteillani.
Itselläni syy on ainakin turvaton lapsuus ja vanhemman odotukset ja vaativuus eli en ole koskaan saanut olla sellainen kuin olen. Aina on pitänyt tehdä jotakin jotta olisi "kunnon ihminen" eli kotona piti koko ajan tehdä jotakin tai sai moitteita tai piti tehdä töitä jotta "olisi jotakin" jne. Aina on ohjailtu ja neuvottu ja sitten ihmetelty kun en ole kaikesta kontrolloinnista kovin innoissani.
Moitteet ja tunne siitä, että oli huono, on tuttuja lapsuudesta itsellenikin. Mutta aloin kapinoida sitä kaikkea vastaan hyvin voimakkaasti teininä, enkä nykyäänkään tee kaikkea ns. normien mukaan. Eli en ehkä koe itse enää, että minun pitäisi olla se "kunnon ihminen" tai "kiltti tyttö". Silti stressaan, huolehdin ja näen uhkakuvia elämässäni, josta olen yrittänyt tehdä oman näköistäni.
Oletko sinä löytänyt mitään tapoja muuttaa ajatusmallejasi?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuudesta. Pikkusiskostani on kasvatettu systemaattisesti juuri tuollainen. Toki on vähän hidas ja melankolinen valmiiksi, mutta ylivarovaisuus, kaiken eteen kantaminen, kaikkien sosiaalisten tilanteiden jälkikäteinen puhkianalysointi ja loputon curlaaminen hänestä tuollaisen tekivät.
Murehtiminen ja pahimpaan varautuminen voi toimia jonkinlaisena defenssinä ja tapana hallita hallitsematonta. Inhimillinen tapa, mutta toki raskasta.
Negatiivinen ajattelu muodostuu ajan mittaan automaatioksi ja vaatii paljon työtä, että saa ylipäätään itsensä kiinni siitä, puhumattakaan siitä, että asialle saisi tehtyä jotakin.
Terapia saattaisi auttaa. Pikakeinona voisi kokeilla kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamista. Päivittäin voisi kirjata vaikka vain pari asiaa, jotka ovat ilahduttaneet ja joista kokee kiitollisuutta. Ne voi olla ihan vaikka vain sitä, että jaksoi viedä roskat tai että aurinko paistoi kauniisti. Eikä haittaa, vaikka kirjoittaisi samat asiat yhä uudestaan ja uudestaan. Harjoituksen tarkoituksena on, että mieli harjaantuisi havaitsemaan myös niitä hyviä asioita.
Negatiivisista ajatuksista ei tarvitse pyristellä väkipakolla eroon. Se harvemmin onnistuu. Negatiivisia ajatuksia kannattaa alkaa havainnoida tyyliin 'kappas, tällainen ajatus tällä kertaa' ja muistaa, että nämä ovat ajatuksia, eivät ehdottomia totuuksia.
Voi kuulostaa ihan naiivilta ajattelulta, mutta monen kohdalla nämä keinot ovat toimineet. En väitä tietenkään, että toimisi kaikilla.
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudesta. Pikkusiskostani on kasvatettu systemaattisesti juuri tuollainen. Toki on vähän hidas ja melankolinen valmiiksi, mutta ylivarovaisuus, kaiken eteen kantaminen, kaikkien sosiaalisten tilanteiden jälkikäteinen puhkianalysointi ja loputon curlaaminen hänestä tuollaisen tekivät.
Tämä ei taas kuvaa omaa lapsuuttani ollenkaan. Meillä oli kuri, eikä saatu valmiiksi mitään muuta kuin mitä nyt sen ajan normaalielämään kuului. Sisaruksia oli monta, joten yhden curlaamiseen ja toimien loputtomaan analysointiin ei vanhempien aika olisi riittänytkään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudesta. Pikkusiskostani on kasvatettu systemaattisesti juuri tuollainen. Toki on vähän hidas ja melankolinen valmiiksi, mutta ylivarovaisuus, kaiken eteen kantaminen, kaikkien sosiaalisten tilanteiden jälkikäteinen puhkianalysointi ja loputon curlaaminen hänestä tuollaisen tekivät.
Tämä ei taas kuvaa omaa lapsuuttani ollenkaan. Meillä oli kuri, eikä saatu valmiiksi mitään muuta kuin mitä nyt sen ajan normaalielämään kuului. Sisaruksia oli monta, joten yhden curlaamiseen ja toimien loputtomaan analysointiin ei vanhempien aika olisi riittänytkään.
Ap
Meitä on neljä. Kyllä siinä hyvin isosisko ja äiti ehti pilata sen nuorimman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on myös samaa ja etenkin nyt kun mulla on lapsia, niin joskus kaiken huolehtiminen saa minut ihan ylikierroksille. Mieskin on ajoittain kommentoinut tuota, kun stressaan ja ylianalysoin kaikkea lasten asioita. Yritän olla hyvä äiti, ehkä siinä määrin, että yritän olla täydellinen, mutta sehän ei ole mahdollista ja se musertaa välillä. Jos he vaikka kolhivat itseään ulkona, mietin liikaa, että mitäköhän kävi ja näen kauhukuvia, kuinka pahasti olisikaan voinut käydä. Siis jotenkin tilanteeseen nähden reagoin mielessäni liian paljon. Tietenkin lapsille yritän välittää mielikuvan rauhallisesta ja tasapainoisesta aikuisesta ja hoidan tilanteen asianmukaisesti, mutta pääni on todellisuudessa täydessä hälytystilassa ja en haluaisi tuollaista, mutta sitä voi olla vaikea kontrolloida.
Olen taipuvainen kontrollointiin, stressaamiseen ja saatan nähdä ekana negatiiviset asiat. En jää vellomaan negatiivisuudessa, mutta päässä vilistää yleensä kauhuskenaariot. Olen tunnollinen ja tarkka, hyvä yksityiskohdissa, kova suorittaja.
Minulla vaikuttaa ainakin nämä:
1. turvaton lapsuus, minkä vuoksi tulee tarvetta kontrolloida, ettei asiat mene pieleen, se selvästi pelottaa minua.
2. tietty herkkyys huomata asioita, koen, että tämä on persoonallisuuspiirre ja sen vuoksi siihen ei auta neuvot "ota rennommin"
3. se, mille itsetunto on rakentunut. Jos saa kiitosta tunnollisuudesta ja näistä luetelluista asioista, rakentaa itseään sen varaan. Ei siis pysty hyväksymään itseään sellaisena, joka "ottaa rennommin", koska on niin ehdollistunut, että suorittaminen on palkitsevaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On mahdollista muuttua. On myös mahdollista löytää 'työkaluja' joilla pärjätä.
Jos ajatuksesi palaavat aina kiertämään samaa kehää, voit harjoittelemalla opetella tunnistamaan kun niin alkaa käydä, ja katkaisemaan sen. Ja kun tunnistaa ja katkaisee sen, sitten pitää valita toimia toisin kuin mihin se juna olisi ollut menossa. Joko kyseenalaistat, mahtaakohan tämä nyt tosiaan olla maailmaloppu vai liioitteletko, tai päätät, että tätä on turha murehtia, ja tietoisesti ajattelet tai teet jotakin muuta kuin mitä olit miettimässä.
Älä luovuta vaikka et heti onnistuisikaan, joka päivä voi aloittaa uudestaan!
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Pages/default.aspx
Netin kautta ei voi tehdä diagnooseja, eikä niitä saakaan kuin ammattilaiset tehdä, mutta ehkä kyse on temperamentistasi tai persoonallisuuden piirteistä. Jälkimmäisiä on mahdollista työstää, jos ne kokee ongelmallisiksi. Voi myös olla että kyse on ahdistuksesta, masennuksesta tai muusta, ja niihinkin saa apua.
Täällä toinen. Stressasin itseni ulos työelämästä ja näen kauhukuvia siellä ja täällä ja olen huolissani kaikesta koko ajan. Kannan myös muiden murheita harteillani.
Itselläni syy on ainakin turvaton lapsuus ja vanhemman odotukset ja vaativuus eli en ole koskaan saanut olla sellainen kuin olen. Aina on pitänyt tehdä jotakin jotta olisi "kunnon ihminen" eli kotona piti koko ajan tehdä jotakin tai sai moitteita tai piti tehdä töitä jotta "olisi jotakin" jne. Aina on ohjailtu ja neuvottu ja sitten ihmetelty kun en ole kaikesta kontrolloinnista kovin innoissani.