Lue keskustelun säännöt.
Anoppi/mummo-ongelma
08.12.2009 |
Minulle on muodostunut ongelma lasteni suhteesta mieheni vanhempiin, tai oikeastaan mummoon. Mieheni ja anopin välit ovat aina olleet ongelmalliset ja kärjistyivät alkusyksystä. Mieheni on veljessarjan vanhin ja anoppi on ollut aina hyvin ylihuolehtivainen ja kontrolloiva poikiensa suhteen.
Anopin ja miehen huonojen välien vuoksi minä olen ollut se joka pitää yhteyttä anoppiin. Syksyn kuluessa olen soitellut ja käynyt silloin tällöin lasten kanssa anoppilassa, mieskin on joskus mukana mutta pysyttelee taustalla ja keskustelee isänsä kanssa.
Asumme samalla paikkakunnalla mieheni vanhempien kanssa, kuin myös miehen kolme veljeä perheineen. Pikku hiljaa olen alkanut tuntemaan oloni hölmöksi kun soittelen, tai käyn anoppilassa koska sieltä ei pideä ikinä yhteyttä tännepäin.
Olen surullinen ja kateellinenkin lasteni puolesta, muut lastenlapset ovat anoppilassa hoidossa tai kylässä useita kertoja viikossa. Meidän lapsemme (4 ja 2 vuotiaat) näkevät isovanhempiaan todella harvoin.
Mies on veljessarjan vanhin, ja me olemme ehkä juuri siksi parhaiten koulutettuja ja toimeentulevia. Maksamme kuitenkin isoa asuntolainaa ja teemme paljon töitä, yhteistä aikaa ei juuri jää. Toisaalta ymmärrän että nuoret perheet tarvitsevat enemmän apua ja ehkä he kehtaavat pyytää sitä suoremmin. Meillä ei yhteistä aikaa ilman lapsia juurikaan ole.
Nyt asia on alkanut vaivaamaan minua niin että olen ajatellut kertoa siitä anopille. Vaarana on että anoppi loukkaantuu sydänjuuriaan myöten. Hän on ihminen jolla on aina etuoikeus olla kaikkein "vaikeimmassa tilanteessa" ja omii usein lastensa murheet omikseen. Mitenn neuvoisitte minua toimimaan? Olen suunnitellut aloittavani asiasta puhumisen sanomalla että olen surullinen ja loukkaantunut...
Kommentit (8)
mutta ymmärrän tilanteesi. en ehkä ottaisi enää yhteyttä jos yhteydenpito ei ole molemminpuolista. siihen täytyy vaan tottua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mielestäni se kuuluu normaaleihin käytöstapoihin, ja siksi että anoppi myös mukava huolimatta rasittavista piirteistään, appi ei juurikaan ota kantaa mihinkään.
kyllä sen miehesi asia on hoitaa oman sukunsa sotkut.
Mitähän mukavaa on noin epätasa-arvoisessa anopissa?
koska on osasyy niihin. Olen pitänyt yhteyttä anoppiin lasten vuoksi ja muutenkin, hyvien tapojen esimerkiksi. Tilanne ei ole ollut aina näin epätasaarvoinen vaan muuttunut sellaiseksi nyt syksyn aikana.
Osasyy tilanteen epätasaarvoisuuteen on nuori miniä, joka mielestäni käyttää anoppia hyväksen lastenhoidossa vuorotyön vuoksi, ja anoppi ei kehtaa kieltäytyä. Miniällä ei ole vakituista virkaa ja pystyisi sen vuoksi vaikuttamaan työvuoroihinsa jos haluaisi.
Olen itse asiassa loukkaantumisen lisäksi hämmästynyt koska uskon että anoppi pitää yhtä paljon meidän lapsistamme kuin muistakin lapsenlapsistaan, mutta näkee asiat toisin. Hän säälii nuorta perhettä eikä ymmärrä että mummoa voi tarvita muutenkin kuin lapsenhoitajana.
Olen päättänyt nostaa kissan pöydälle ja uskon että siitä nousee hirveä kohtaus, mutta mielestäni myös meidän lapsilla on myös oikeus mummolaan. Voi olla että tilanne ei muutu mutta olen öllut aina turhan kiltti enkä ole puuttunut epäkohtiin. Vanhemmiten olen oppinut ettei aina tarvitsekkaan olla niin kiltti.
Jos miehesi ei tosiaankaan voi tätä asiaa mitenkään hoitaa niin yrittäisin lähteä siitä että mummu välittää lapsistaan ja lapset hänestä. Ehkä olisi parempi aloittaa tyyliin: "voitaisiinko hieman jutella? Meidän lapset pitävät mummusta, pidätkö sinä heistä?" Ja jatko tyyliin: "minusta lapsenlapsien suhde isovanhempiin on tärkeä ja haluan tukea sitä, olisiko mummulla mitenkään mahdollista viettää hieman enemmän aikaa meidän lasten kanssa?" Älä tuo liiaksi itseäsi ja omia tunteitasi esiin, äläkä moiti tuota toista perhettä; sellaisesta ei usein saa mitään hyvää aikaiseksi. Mummua ei tietenkään saa myöskään rasittaa liikaa lastenlaspten hoidolla joten ehkä jossain välissä voisit ehdottaa mummun ajan taspauolistamista lastenlapsille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä miettisin teidän tilanteessa, että mikä on oleellista.
a) se, että mummo hoitaa teidän lapsia
b) se, että mummo voi viettää aikaa teidän lasten kanssa.
Mä tekisin sinuna niin, että järkkäisin mummolle ja lapsille yhteistä tekemistä vaikka teillä kotona. Hoitaminen onkin varmaan rankkaa, varsinkin jos on toiset lastenlapset joka tapauksessa hoidettavana. Järkkäät sitten yhteisiä elämyksiä ja kokemuksia mummolle ja omille lapsillesi.
Siis ihan sellaista, että menette yhdessä metsäretkellä, pulkkamäkeen, uimahalliin, leikkipuistoon. Tai paistatte lettuja yhdessä kotona tai mummu opettaa teilä kotona kuinka leivotaan pullaa tms.
Silloin teidän lapsille jää muisto, että mummon kanssa tehdään kivoja asioita. Sun ei tarvitse riidellä kuka saa enemmän hoitovuoroja ja mummo oppii tuntemaan lapsesi hyvin ja saa myöskin kokemuksen, että on osa teidän perhettänne. Kutsut siis itse aktiivisesti mummua teille teidän omaan tekemiseenne.
Lastenhoitoapua hankit sitten muualta.
Olen samoilla linjoilla seiskan ja kasin kanssa ja on ollut itsellenikin yllätys että tunnen olevani rehellisesti mustasukkainen muille perheille ja lapsenlapsille.
Lastenhoitajaksi emme mummoa tarvitsekkaan, mutta lasten ja mummon yhteinen aika olisi tärkeää. Mutkikkaammaksi asian tekee se että mummo on osittain vielä työelämässä ja minusta tuntuu että mummoa ei voi töiden ja muiden lasatenlasten lisäksi enää kuormittaa.
Mutta rehellinen kateuskin nostaa joskus päätään kun miehen veljet perheineen ovat viettämässä vapaata viikonloppua ja lapset ovat mummolassa. Itse en edes kehtaisi kysyä moista.
Miehen suku - miehen asia.