Lue keskustelun säännöt.
Onko kellään täällä epävakaa persoonallisuushäiriö tms.? Kaipaan apua.
07.12.2021 |
Olen koko aikuisikäni miettinyt, mikä minua vaivaa. Ja muutaman vuoden olen pallotellut sitä ajatusta, että minulla on paljon, ellei kaikki, epävakaan persoonallisuushäiriön piirteet. En tietenkään voi itseäni diagnosoida, mutta sen voin ainakin sanoa, että tunteiden säätelyni on todella epävakaa.
Tuntuu vaan, että koko elämä on ollut kärsimystä. Ja ymmärrän, että kärsimys kuuluu elämään kaikilla, mutta tällainen kärsimys on varmasti tarpeetonta, mikä itselläni on. Haluaisin lapsilleni parempaa ja itselleni paremman loppuelämän. Olen melko varma, että olen ihan neurologialtani poikkeava. Isovanhemmista yhdellä on diagnosoitu mielenterveyden häiriö, yksi alkoholisti ja yksi melko varma narsisti. Minä taas olen todella herkkä ja siihen päälle turvaton ja epävakaa lapsuus, niin eipä tässä parempaa voinut kai odottaa näillä eväillä.
Mutta mitä jos. Jos olisin saanut apua ajoissa, ehkä olisi elämä paremmassa jamassa. Olen alisuoriutuja, sössin aina asiani jotenkin. Tietynlaiset ihmiset huomaavat haavoittuvuuteni ja olen tullut hyväksikäytetyksi todella pahasti niin, että on vaikea luottaa mihinkään, kun ei edes itseensä voi luottaa.
Niin olen kuullut, että epävakailla on leimaantunut maine terveydenhuollossa. En tiedä, mistä hakisin apua. Pitkän aikaa ajattelin, että pystyn itse terveyttämään itseäni, mutta en taida pystyä, vaan tarvitsisin apua. Mutta en uskalla hakea apua mistään. En kaipaa ylimääräistä riippaa tähän, että leimaannun vielä ongelmieni takia. En ole kuitenkaan pahantahtoinen ihminen, en halua kenellekään pahaa, enkä halua huomiota ja rasittaa terveydenhuoltoa. Haluaisin vaan apua, lähinnä lasteni takia ja toiseksi, että en sössisi loppuelämääni enää yhtään enempää. Haluaisin vielä tulla joksikin. Haluaisin opiskella lisää, koska tiedän, että minussa voisi olla potentiaalia enempään, jos saisin pääni järjestykseen.
Pitkä sepustus, mutta ehkä jollain olisi kokemusta tai ideoita. Olisin kiitollinen.
Kommentit (17)
Se pää järjestyy kun löydät oman juttusi.
Itse en pidä sanastakaan epävakaa. Minusta diagnoosit on jo epävakaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se pää järjestyy kun löydät oman juttusi.
Itse en pidä sanastakaan epävakaa. Minusta diagnoosit on jo epävakaita.
Mielenterveyden ongelmieni takia en löytänyt ikinä omaa juttuani. Kaikki, mitä yritän, menee pieleen. Se näissä mt -ongelmissa on, kun ei voi itseensä luottaa. Aina tekee ne väärät valinnat ja luottaa vääriin ihmisiin. En vaan pääse eteenpäin.
AP
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveydenhäiriöt ovat usein perinnöllisiä, tai ainakin taipumus niihin on, Onko sinulle työterveyshoitoa? Voisitko laittaa prosessin alulle siellä? Kannataa hakea apua, sillä kärsimykseen voi saada helpotusta. Kumpi on pahempaa - että kärsimys jatkuu vai ehkä saat omasta mielestäsi jonkinlaisen leiman paperehin? Jos ei itsensä takia halua hakea apua, niin lasten takia kannattaa.
Varmasti on perinnöllistä, ja lisäksi ympäristötekijöitä, jotka itselläni laukaisivat ongelmat. Haluan apua, mutta en halua, että yritys kääntyykin itseäni vastaan, eli että en saakaan apua, vaan jonkinlaisen merkinnän tietoihini.
AP
Vierailija kirjoitti:
Se pää järjestyy kun löydät oman juttusi.
Itse en pidä sanastakaan epävakaa. Minusta diagnoosit on jo epävakaita.
Epävakaa persoonallisuushäiriö on vaan se käsite, mikä kuvaa ongelman laatua.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Traumataustaiset saavat usein väärän epävakaadiagnoosin. Ei sinulla välttämättä sitä ole, varsinkaan, jos et ole päihderiippuvainen tai ole hautonut/yrittänyt itsemurhaa. Ne kuuluvat kuitenkin aika kiinteästi tuohon diagnoosiin.
Mahtava, että olet ymmärtänyt oman tilanteesi, koska osa epävakaista ei näe edes omaa tilannetta tai ymmärrä hakea apua. Hae apua, se on parasta. Kaikkeen voi saada apua, varsinkin, kun itse ymmärtää, että tarvitsee apuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Traumataustaiset saavat usein väärän epävakaadiagnoosin. Ei sinulla välttämättä sitä ole, varsinkaan, jos et ole päihderiippuvainen tai ole hautonut/yrittänyt itsemurhaa. Ne kuuluvat kuitenkin aika kiinteästi tuohon diagnoosiin.
Ei ole päihdeongelmia. Olen vain todella epävakaa. Esimerkiksi fyysinen väsymys saattaa laukaista itsemurha-ajatukset. Jos en ole saanut riittävästi unta, saan ajatuksia itsemurhasta. En oikeasti halua kuolla, mutta en vaan voi ajatuksille mitään. Sitten, kun nukun, ajatukset väistyvät. Enkä oikeasti tappaisi itseäni, koska rakastan elämää ja lapsiani, vaikea selittää... Kun kuormitun, tulen helposti epätoivoiseksi ja haluan vaan, että olo jotenkin helpottaa. Mutta olen tottunut tällaisiin ajatuksiin, ja pystyn jotenkin selviämään niiden kanssa. Haluaisin vaan elämältä muutakin kuin selviämistä.
AP
Vierailija kirjoitti:
Traumataustaiset saavat usein väärän epävakaadiagnoosin. Ei sinulla välttämättä sitä ole, varsinkaan, jos et ole päihderiippuvainen tai ole hautonut/yrittänyt itsemurhaa. Ne kuuluvat kuitenkin aika kiinteästi tuohon diagnoosiin.
Niin ja en diagnosoisi itseäni epävakaaksi, koska olen perehtynyt asiaan melko paljon, ja voi olla, että olen tosiaan vaan traumatisoitunut, ptsd, ja ihan vaan neurologialtani poikkeava. Mutta epävakaa kuvaa niitä ongelmia, mistä kärsin.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelisin tutkimuksia ja saat sitten myös oikeata tietoa, että et ole nettitiedon varassa. Epävakaa pershäiriö ei ole neurologinen häiriö, vaan kehityksellinen. Epävakauteen auttaa erilaiset hoito-ohjelmat ja saisit niistäkin ohjausta. Tsemppiä, täss ensihätään omahoito-ohjeet: https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito…
Mitä tarkoitat sillä, että sössit asiasi aina jotenkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heissan,
Sun juttusi kuulostavat aika samalta kuin mun juttuni, mutta mulla ei ole ollut epävakaata lapsuutta. Mulla kaikki menee pieleen, alisuoriudun, elämä on pskaa, räjähdän helposti ja vastoinkäymisissä mulle tulee its3murha-ajatuksia. Kun mä vihdoin hain apua, mulle pohdittiin diagnoosiksi joko epävakaata persoonallisuutta tai adhd:tä. Loppujen lopuksi sain adhd-diagnoosin. Mulla on siihen lääkkeet, mutta en ihan hirveästi käytä niitä, koska haitta-hyötysuhde on aika heikko. Eniten mulla auttoi ihan oikeasti vain se, että sain diagnoosin, koska nyt olen pystynyt käsittelemään omia epäonnistumisiani ja heikkouksiani. Kun alisuoriudun, yritän suhtautua itseeni lempeästi ja muistuttaa itseäni siitä, että mulle jotkut jutut vaan on vaikeampia.
Ja on tässä hyvätkin puolensa: mä innostun mistä tahansa, mulla riittää energiaa eikä mulla ole koskaan tylsää, koska mulla on jatkuvasti joku 50 kohdan lista asioista, joita voisin tehdä. Älä stressaa siitä "omasta jutusta". Luin joskus, että aihepiiristä toiseen innostuvat kokeilevat uusia juttuja ja lopettavat sen, kun he ovat saaneet siitä sen mitä he hakevat. Mä aloitan joka syksy uuden liikuntaharrastuksen. Aiemmin se suretti mua, koska mä halusin olla tosi hyvä jossain. Nyt mä iloitsen siitä, että mä olen saanut kokeilla tosi erilaisia harrastuksia.
Ehkä (omasta mielestäni) paras neuvo, jonka voin sinulle antaa on se, että keskityt tunteiden säätelyn opettelemiseen. Se on ainakin mulle tosi vaikeaa, kun ne tunteet on ihan supervahvat, mutta kun vaan harjoittelet, niin se helpottuu ajan kanssa. Aloita pienistä harmistuksista, koska jossain maailmanlopun tunnekuohussa niiden taitojen pitää olla jo vahvat.
Älä yritä puhua itseäsi pois siitä tunteesta, eli ei mitään sellaista "ei tää tilanne nyt niin paha ole" tai "rauhoitu", koska niillä sä vaan tamppaat sitä tunnetta syvemmälle ja sitten se purkautuu sieltä joku päivä maailmanlopun tunnekuohuna. Hyväksy se tunne. Mä tunnustelen, että missä se tunne fyysisesti tuntuu ja keskityn siihen. En yritä rauhoittaa sitä enkä myöskään lisää sitä. Yrität olla ajattelematta sitä miksi olet vihainen ja keskityt vaan siihen fyysiseen tunteeseen. Silloin se tunne saa olla ja vähän ajan kuluttua katoaa.
Mä en ole psykologi ja toi on auttanut mua, joten en mene lupaamaan, että se auttaa sua. Mä toivotan sulle onnea ja parempia päiviä!
Hei AP!
Täällä yksi epävakaa, olen 40 + ja elämä ollut yksi pitkä masennusputki. Kunnes pääsin epävakaille kehitettyyn terapiaan. Hoitoa (tosi hyvää) on saatavilla!!! Kirjoitan huomenna jatkoa, kohta palsta menee kiinni. Kauniita unia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu, että itselläkin on epävakaan ongelmia. Elämästä puuttuu joku johtolanka. En koskaan tiedä, mikä tai kuka olen, minkälaisten ihmisten kanssa haluan olla, mitä haluan tehdä, millä tavalla haluaisin edes asua.
Tänä vuonna olin hakenut kouluihin, koska halusin niin kovasti päästä eteenpäin jotenkin. Jälkeenpäin ihmettelin enkä tunnistanut sitä ajatuksenjuoksua, että millä perusteella olin valinnut ne hakukohteet. Ihan kuin joku vieras ihminen olisi ottanut ohjat. Muutan mieltäni vaan koko ajan ja olen tuuliviiri. Tämän takia en yleensä edes aloita mitään ihmissuhdetta tai suunnitelmia, tiedän että kuitenkin alkaa tuntua vieraalta ja menee pilalle kaikki.
Ookkonää miettinyt että olisit neuroepätyypillinen ihminen jolla pakko-oireita? Olen koko ikäni luullut että oon tyhmä, masentunut ihminen, jolla ei mitään saumaa ihmisten kanssa pärjäämiseen eikä työssä. No odottelen tässä ADHD tutkimuksia, kun vihdoinkin olen ymmärtänyt, miksi väsyn ja sekoilen. Ja jep, perhetaustaa miettiessäni epävakaa persoonallisuus on tullut muutaman kerran mainituksi, kuten bipo myös.
Mielenterveydenhäiriöt ovat usein perinnöllisiä, tai ainakin taipumus niihin on, Onko sinulle työterveyshoitoa? Voisitko laittaa prosessin alulle siellä? Kannataa hakea apua, sillä kärsimykseen voi saada helpotusta. Kumpi on pahempaa - että kärsimys jatkuu vai ehkä saat omasta mielestäsi jonkinlaisen leiman paperehin? Jos ei itsensä takia halua hakea apua, niin lasten takia kannattaa.