Esa A:n tyttöystävän haastattelu:
”Poikaystäväni asuu BB-talossa”
Esa A:n tyttöystäväkin seuraa Big Brotheria vaihtelevin tuntein. Nyt päällimmäisenä alkaa olla ikävä.
”Kun poikaystäväni kertoi lähtevänsä Big Brotheriin, suustani pääsi aivan ensimmäiseksi: ”Okei, mitä se tarkoittaa käytännössä?”
Puhuimme paljon ohjelmasta etukäteen ja vitsailin Esalle, että pian pääsen lakaisemaan luudalla ihailijoita pois. Oikeasti minuun iski kuitenkin pieni paniikki. Pelotti ajatella, millainen kuva poikaystävästäni tulee julkisuudessa. Rentouduin vasta, kun Esa asteli taloon.
Katson lähetyksiä lähes joka ilta. Aluksi oli outoa nähdä Esa telkkarissa, koska hän oli varautuneempi kuin arkena minun kanssani. Alkuhämmennyksen jälkeen olen ollut ylpeä siitä, että Esa on talossa oikeastaan oma itsensä. Nauran hänen vitseilleen ja kompastumiselleen päiväkirjahuoneessa.
Päätin etukäteen, etten murehdi talon tapahtumia, koska en voi vaikuttaa niihin mitenkään. Mustasukkaisuutta olen tuntenut kerran, kun Tuija halasi Esaa: harmitti, että joku muu voi tehdä niin ja minä en.
Odotan jo BB:n loppumista. Ikävä iskee välillä rankasti. Olen ajatellut monta kertaa syksyn aikana, että voi kun tämän voisin kertoa Esalle tai että tästä Esa pitäisi. Sain soittaa Esalle BB-taloon, ja sen jälkeen ajatukseni kääntyivät jo jälleennäkemiseen. Sitten ensi viikolla.”
Kommentit (2)
Kuvasta en tiedä, mutta tuossa lehdessä käsittääkseni tyttöystävä on töissä.
tyttöystävästä kuvaa? Mikä lehti?