Lue keskustelun säännöt.
Isä kuoli alkuvuodesta, en jaksaisi enää vastata äidin puheluihin kun se on pelkästään äidin oman olon voivottelua
06.12.2021 |
Ei voida jutella mistään "tämän hetken asioista", kun aina se juttu kääntyy siihen, miten paha olla äidillä on jnejne. Ja aina se on kännissä, kun soittaa. Kuuntelen ja tsemppaan, mutta en vaan jaksaisi. Kännissä se oli usein, kun olin teini ja lapsikin. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Isän kuoleman jälkeen sanoin suoraan, ettei me lapset jakseta katsoa sitä kännäämistä enää uudelleen, mutta äiti lähinnä uhriutui ja jatkoi samaa rataa.
Mitä tässä voi tehdä. Annanko sen vaan dokata itsensä hengiltä? Voiko tässä muuta?
Kommentit (8)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isäni nainen kuoli tuossa hetki sitten sairauteen joka oli itse aiheutettu. Tupakka. Isälläni silti ollut lukuisia naisia ja pettänyt äitiänikin. Silti isäni voivottelee koko ajan vaikka itse sairastan vakavaa sairautta ja haluaisin olla rauhassa vapaa-ajat. Mutta toisaalta vanhat ihmiset ovat vanhoja ihmisiä eikä ne siitä muutu. Koitan ymmärtää. Itse vielä nuori ja elämää edessä vaikka rankat sairaalahoidot ovatkin edessä.
Ehkä olet joskus samassa tilanteessa kuin äitisi nyt. Älä ihmettele jos lapset eivät vastaa soittoihisi.
Et voi juurikaan vaikuttaa asioihin, vastaa puhelimeen silloin kun jaksat puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän sama mutta äiti ei ole kännissä. Yritän jaksaa, alan yleensä selata nettiä toisesta puhelimesta, kun valitusvirsi alkaa ja vain ynähtelen ymmärtävästi. Pian tulee aika, kun kaipaan sen ääntä, kun ikääkin on jo lähes 80 vuotta.
Soitat kerran tai kaksi viikossa itse sille. Höpötät mitä höpötät, iloisesti ja toisaalta kuuntelet mitä hänellä on. Sitten lopetat noin viidentoista minuutin kuluttua ja sanot että hei, hei, soitan sulle taas kolmen/viiden/seitsemän päivän päästä. Ja soitat silloin taas. Laitat kuule ihan vaikka kalenteriin ne soittopäivät. Pääset vähemmällä.
Muina aikoina voit tietty vaikka estää numeron.
Rankalta kuulostaa, paha sanoa miten itse tekisin. Yksi kokeilemisen arvoinen asia voisi olla yrittää "maadoittaa" äitiä jatkamaan arkea eli kysyä mitä kuuluu, katsoa kellosta 5 min pahan olon vuodattamista ja siirtyä sitten päättäväisesti kyselemään mitä äiti on syönyt, onko jaksanut käydä kaupassa/hoitaa arkiaskareita, onko käynyt ulkona yms. Toista tylsyyteen asti että pitää syödä kunnolla, huolehtia itsestään, olet tärkeä (juomisesta ei tartte erikseen joka kerta puhua, tietää itsekin. Ja sit lopetat puhelun käskemällä mennä syömään/ottamaan d-vitamiinin tms, joku huolenpitoliike. Mitoitat max 15 min tähän, sen voi jaksaa. Tää oli siis yksi strategiaehdotus kokeiltavaksi, en tiedä toimiiko teidän tapauksessa. Voimia!