Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde ja suvut - voiko vertailua ja kilpailuasetelmaa välttää?
06.12.2021 |
Olen ollut mieheni kanssa pian vuosikymmenen yhdessä. Hänen pieni sukunsa ja minä tulimme juttuun hyvin alusta saakka, perustuen kuitenkin anopin kohdalla pitkälti minun miellyttämiseen taipuvaiseen luonteeseeni. Anoppi on sittemmin useita kertoja yhteiselomme aikana osoittanut olevansa itsekäs luonne, rumasti käyttäytyvä ja kyvytön arvioimaan oman käytöksensä vaikutuksia muihin ympärillään. Olen viimeisten vuosien aikana jotenkin avannut silmäni hänen luonteensa oikuille ja sille, että mieheni lapsuus on ollut melko kurja, ja nyt on tosi hankalaa nähdä anoppia enää hyvässä valossa. Hänellä on paljon vaikeuksia myös muissa ihmissuhteissaan, on yksinäinen eikä ainoa lapsensakaan eli mieheni koe välejä lämpimiksi.
Meillä on laskettu aika ensi keväänä, ja olen hieman huolissani koska oma asenteeni miehen äitiä kohtaan on negatiivinen. Onko mitenkään vältettävissä sitä, että lapsen syntyessä suvut asettuvat jotenkin kilpailuasemaan siinä, kumpi on tärkeämpi ja parempi? Miten siinä onnistutaan, että kumpikin suku olisi tasaisesti tärkeä ja tekemisissä, etenkin kun minullakin jo lapsen äitinä on melko värittynyt mielikuva etenkin anopistani?
Vinkkejä, apua kaipaisin. Ehkä myös vertaistukea, onko joku onnistunut saamaan välejä paremmiksi aidosti, ei hampaita kiristellen?
Kommentit (44)
Siis suvuthan ei ole asettumassa mitenkään, vain sinä olet omassa mielessäsi kilpailuttamassa niitä. Sinä annat lapselle mahdollisuuden kahteen sukuun tai sitten sinä estät sen, ihan miten haluat. Isällä on muuten kaksi erilaista sukua kuten sinullakin, joten ajattelitko mielessäsi kilpailuttaa myös serkkunne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata koko sukua hylätä yhden hankalan ihmisen takia.
Kirjoitin ehkä epäselvästi, vaikka yritin saada pointtini mahd hyvin pureskeltua tuohon tekstiin. Varmasti kyse onkin eniten juuri meidän aikuisten luomista kilpailuasetelmista, ainakin itse huomaan monesti mielessäni miettiväni että oma äitini todennäköisesti on parempi mummo lapsellemme, koska on aika usealla tavalla ollut parempi äitinäkin. Läsnäoleva, hyvä vanhempi. Samaa ei voi sanoa miehen äidistä.
Koetan järjellä perustella itselleni, että kukin on omanlaisensa isovanhempi ja arvokas sellaisenaan. Mutta miksi jostain alitajunnasta aina hiipii ajatus siitä että oma perheeni olisi "parempi", eli tosiaan tämä on itse luomani kilpailutilanne.
Ap
MIksi et vain hyväksy sitä, ettet tule toimeen anoppisi kanssa. Hän on, mikä on, ja pysyy samanlaisena kuolemaansa asti. Joten noudata vanhan kansan vinkkiä, että parempi laiha sopu kuin lihava riita. Älä mene mukaan joka juttuun niin hirmuisen henkilökohtaisella tasolla ja analysoi omaa saati miehesi suhdetta anoppiisi. Menneet ovat menneitä, joita et voi millään enää muuksi muuttaa. Se on ollut miehesi kohtalo ja nyt hänellä on oma perhe sinun kanssasi.
Lapsen saaminen ei aseta ketään paremmisjärjestykseen suvuissanne. Ota tilanne hallintaan ja opeta lapsesi olemaan kohtelias ja kunnoittava kaikkia kohtaan. Usein lapsi myös on silta muuten hankalissa aikuisten väleissä. JAtkossa voitte puhua vain lapsesta.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata koko sukua hylätä yhden hankalan ihmisen takia.
Tämä on totta, ja muutoin miehen pienessä suvussa on kyllä useita mukavia ihmisiä. Joku aiemmin kommentoi että joko annan lapsille mahdollisuuden kahteen sukuun tai estän sen - missään nimessä en ole siis estämässä, tarkoitus oli jäsennellä omassa mielessä tapahtuvaa myllerrystä jotta nimenomaan pystyisin paremmin olemaan itsekin anopin kanssa tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun hyväksyy ihmisten erilaisuuden ei synny kilpailutilanteita.
Vaaditaanko isovanhemmalta ja vanhemmalta edes samoja ominaisuuksia? Onko hyvä vanhempi automaattisesti hyvä isovanhempi?
Vierailija kirjoitti:
MIksi et vain hyväksy sitä, ettet tule toimeen anoppisi kanssa. Hän on, mikä on, ja pysyy samanlaisena kuolemaansa asti. Joten noudata vanhan kansan vinkkiä, että parempi laiha sopu kuin lihava riita. Älä mene mukaan joka juttuun niin hirmuisen henkilökohtaisella tasolla ja analysoi omaa saati miehesi suhdetta anoppiisi. Menneet ovat menneitä, joita et voi millään enää muuksi muuttaa. Se on ollut miehesi kohtalo ja nyt hänellä on oma perhe sinun kanssasi.
Lapsen saaminen ei aseta ketään paremmisjärjestykseen suvuissanne. Ota tilanne hallintaan ja opeta lapsesi olemaan kohtelias ja kunnoittava kaikkia kohtaan. Usein lapsi myös on silta muuten hankalissa aikuisten väleissä. JAtkossa voitte puhua vain lapsesta.
Kiitos kommentistasi! Tämä keskustelun aloitus on varmaankin osa tätä prosessiani, jossa yritän hyväksyä tilanteen tällaisena kuin se on ja niellä sen, että minun ei tosiaan ole tarkoitus auttaa anoppia yli äyräitteni tai väkisin koettaa luoda lämpimiä välejä. Omalla äidillä ja hänen anopilla oli välillä hankalahkot välit, olisin halunnut omalle kohdalle lämpimämmät välit miehen äitiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kilpailutilannetta ri voi välttää mikäli vertaat ihmisiä keskenään. Ajattele äidistäsi mieluummin siten että sinulla kävi tuuri, kun äitisi luonne ja tavat sopivat sinun persoonaasi paremmin. Äidilläsi on yhdet lahjat mm. läsnäolon lahja. Anopilla taas on jokin toinen. Joskus sekin on hyvä lapselle opettaa, että toiset ihmiset kaipaavat enemmän tilaa ympärilleen.
Vierailija kirjoitti:
Kun hyväksyy ihmisten erilaisuuden ei synny kilpailutilanteita.
Vaaditaanko isovanhemmalta ja vanhemmalta edes samoja ominaisuuksia? Onko hyvä vanhempi automaattisesti hyvä isovanhempi?
Mikäköhän on se asia (tai asiat), jotka aiheuttavat sen etten pysty jollain tasolla hyväksymään erilaisuutta. Muutoin olen hyvin avoin ja ymmärtäväinen ihminen, jostain kumman syystä vain anoppi tuntuu olevan tavallaan niin lähellä mutta silti täysin omien arvojeni vastainen. Toki on hyvä, että lapsella on useita nimenomaan erilaisia aikuisia elämässä. Ei olisi hyväksi elää pelkässä minunkaan kaltaisten kuplassa. Mutta kiinnostaisi tietää, mikä tällaisen vertailun päässäni aiheuttaa. Kuitenkin tuntuu olevan niin yleistä, että anoppi-miniäsuhde ei ole ihan mutkaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, voi olla myös niin - kuten meillä - että kumpiakaan isovanhempia ei tipan vertaa kiinnosta lapsenlapset. Siis ollenkaan. Siis eivät halua nähdä lapsiamme, eivät soittele, eivät pidä yhteytt. Tää on yllättävän yleistä nykyään.
Oletat jotenkin että kaikki kisaa siitä että saavat nähdä lastanne. Voi olla noin, mutta voi olla toisinkin. Et voi tietää. Mun anoppi on samanlainen pitkälti kuin sun, ja esim nuorinta lastamme ei ole koskaan nähnyt. Ei edes ristiäisissä. Ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun hyväksyy ihmisten erilaisuuden ei synny kilpailutilanteita.
Vaaditaanko isovanhemmalta ja vanhemmalta edes samoja ominaisuuksia? Onko hyvä vanhempi automaattisesti hyvä isovanhempi?Mikäköhän on se asia (tai asiat), jotka aiheuttavat sen etten pysty jollain tasolla hyväksymään erilaisuutta. Muutoin olen hyvin avoin ja ymmärtäväinen ihminen, jostain kumman syystä vain anoppi tuntuu olevan tavallaan niin lähellä mutta silti täysin omien arvojeni vastainen. Toki on hyvä, että lapsella on useita nimenomaan erilaisia aikuisia elämässä. Ei olisi hyväksi elää pelkässä minunkaan kaltaisten kuplassa. Mutta kiinnostaisi tietää, mikä tällaisen vertailun päässäni aiheuttaa. Kuitenkin tuntuu olevan niin yleistä, että anoppi-miniäsuhde ei ole ihan mutkaton.
Miksi sun pitäisi olla väleissä anopin kanssa jotta voisit hyväksyä sen että hän on lapsillesi erilainen isovanhempi kuin esim. äitisi? Onko vanhempiesi välillä kilpailutilanne he tuskin ovat molemmat täsmälleen samanlaisia vanhempia? Entä sinun ja lastesi isän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni oli hankalat välit anopin kanssa, eikä silloin halunnut auttaa lasten hoidossa. Eron jälkeen on hoitanut mummon virkaa moitteettomasti. Hyvä että nyt osallistuu lasten elämään.
Vierailija kirjoitti:
Kilpailutilannetta ri voi välttää mikäli vertaat ihmisiä keskenään. Ajattele äidistäsi mieluummin siten että sinulla kävi tuuri, kun äitisi luonne ja tavat sopivat sinun persoonaasi paremmin. Äidilläsi on yhdet lahjat mm. läsnäolon lahja. Anopilla taas on jokin toinen. Joskus sekin on hyvä lapselle opettaa, että toiset ihmiset kaipaavat enemmän tilaa ympärilleen.
Kiitos, tämä laittoi miettimään. Totta puhut.
Anoppi on jo vuosikymmeniä elänyt yksin, joskin tuntuu että usein kautta rantain kertoo yksinäisyydestään ja esim kaipaavansa läheisempiä välejä meihin. Kuitenkin tekee yhdessäolosta usein hankalaa, mieskään ei viihdy juurikaan hänen luonaan. Jos sukulaislapsia on käynyt hänen luona, on usein vain pahana jos jotain mennyt rikki tms.
Minun tehtäväksi kai vain jää hänen lahjansa huomaaminen, hyviäkin puolia hänessä varmasti on. On vain hankalaa jotenkin pitää silmät auki niille, vaikken ihan ymmärrä miksi. Surettaa vain miehen lapsuus ja hänen paitsijäämiset välillä niin paljon, ja on tehnyt kipeää seurata hänen terapiaansa kun on käsitellyt lapsuuden asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna lapsellesi lahja, mahdollisuus molempiin isovanhempiin tasapuolisesti! Olen itse saanut tämän lahjan omalta äidiltäni ja tajusin vasta aikuisikää lähestyessäni ettei mummoni ja äitini välit ole parhaimmasta päästä. Äitini ei siis periyttänyt asenteitaan minulle vaan pikemmin salasi ne ja minä sain muodostaan oman suhteen isäni äitiin. Olen tästä ikuisesti kiitollinen ja vaikka ymmärrän hyvinkin ettei mummoni ole ollut paras mahdollinen äiti isälleni tai anoppi äidilleni, on hän minulle ollut hyvä ja rakas mummo <3 Tätä olen itsekin yrittänyt noudattaa omien lapsieni suhteen, sääli vain ettei meillä nuorekasta ja menevää anoppia lapsenlapset juuri kiinnosta... Kovin läheiset välit heillä ei ole, mutta silti en ala omia mielipiteitäni tilanteesta tai anopista lapsilleni näyttämään vaan yhdessä iloitsemme sen kerran vuodessa kun anoppi jotain lasten kanssa haluaa tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, voi olla myös niin - kuten meillä - että kumpiakaan isovanhempia ei tipan vertaa kiinnosta lapsenlapset. Siis ollenkaan. Siis eivät halua nähdä lapsiamme, eivät soittele, eivät pidä yhteytt. Tää on yllättävän yleistä nykyään.
Oletat jotenkin että kaikki kisaa siitä että saavat nähdä lastanne. Voi olla noin, mutta voi olla toisinkin. Et voi tietää. Mun anoppi on samanlainen pitkälti kuin sun, ja esim nuorinta lastamme ei ole koskaan nähnyt. Ei edes ristiäisissä. Ei kiinnosta.
Hyvä pointti. Totta, oletan että kaikki haluavat olla eniten tekemisissä. Omat vanhempani, omalla tuntemuksellani, odottavat ensimmäistä lapsenlasta kuin kuuta nousevaa. Nähtäväksi toki jää, kuinka kiinnostus sitten vuosien saatossa näkyy. Anopilla oli muutama vuosi sitten kova vauvakuume ja silloin sanoi kerran minulle, että kun me saadaan vauva niin en ehdi häntä ollenkaan edes hoitaa kun hän on sitten koko ajan vauvan kanssa. Suoraan noin sanoi. Ehkä tuosta hetkestä jo heräsi minulle se vertailuasema mielessäni, kun omat vanhempani asuvat kaukana toisin kuin anoppi.
Ei meillä ole ollut mitään ongelma. Minun äitini on lasten kanssa eniten, koska hänellä on eniten aikaa ja intoa siihen. Isäni vähiten, koska hän asuu kaukana eikä suoraan sanottuna juuri ollut omienkaan lastensa kanssa juurikaan, joten en muuta odottanutkaan. Saa nähdä alkaako sitä nähdä useammin kun jää kohta eläkkeelle. Miehen vanhemmat on kiireisiä töissään, appi on yrittäjä ja anoppi oli pitkään töissä toisella paikkakunnalla. He kyllä tykkäävät lapsenlapsistaan ja hoitavat toisinaan, ottavat yökylään, mutta eivät juurikaan käy meillä kylässä vaan odottavat että me tullaan käymään heillä. Eivät toisaalta kyllä kiukuttele jos ei käydä, joten ei valittamista. Apua saataisiin jos tarve olisi, se on oikeasti tosi iso asia, vaikka ei sitä käytännössä kovin usein ole tarve käyttää :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun hyväksyy ihmisten erilaisuuden ei synny kilpailutilanteita.
Vaaditaanko isovanhemmalta ja vanhemmalta edes samoja ominaisuuksia? Onko hyvä vanhempi automaattisesti hyvä isovanhempi?Mikäköhän on se asia (tai asiat), jotka aiheuttavat sen etten pysty jollain tasolla hyväksymään erilaisuutta. Muutoin olen hyvin avoin ja ymmärtäväinen ihminen, jostain kumman syystä vain anoppi tuntuu olevan tavallaan niin lähellä mutta silti täysin omien arvojeni vastainen. Toki on hyvä, että lapsella on useita nimenomaan erilaisia aikuisia elämässä. Ei olisi hyväksi elää pelkässä minunkaan kaltaisten kuplassa. Mutta kiinnostaisi tietää, mikä tällaisen vertailun päässäni aiheuttaa. Kuitenkin tuntuu olevan niin yleistä, että anoppi-miniäsuhde ei ole ihan mutkaton.
Miksi sun pitäisi olla väleissä anopin kanssa jotta voisit hyväksyä sen että hän on lapsillesi erilainen isovanhempi kuin esim. äitisi? Onko vanhempiesi välillä kilpailutilanne he tuskin ovat molemmat täsmälleen samanlaisia vanhempia? Entä sinun ja lastesi isän?
Eikä varmasti tarvisikaan olla, mutta jotenkin toivoisin että jatkossa minulle ei olisi aina niim työlään tai raskaan tuntuista ajatus anopin näkemisestä. Olisi mukavaa, jos hänen kylään kutsuminen olisi mukavaa.
Vanhempieni välillä varmasti on ollut jo pitkään vertailutilannetta heidän eron jälkeen. Tämä tosiaan voisi jotenkin liittyä ajatustapaani. Miehen kanssa olemme hyvässä suhteessa, ja nähtäväksi toki jää millaisia Olemme vanhempina. Paljon on aiheesta puhuttu ja tunnutaan olevamme hyvin samoilla linjoilla. Mies ei toivo omaa kohtaloaan meidän lapsille, joten ollaan siinä suhteessa pidetty parempana esimerkkinä minun lapsuudenkotia (jossa tottakai oli myös omat kommervenkkinsä, kuten kaikissa perheissä).
Tässä se syy, miksi pyrin pitämään etäisyyttä pojan perheeseen. Miniän mielessä on kilpailuasetelma ja minulle heidän lapsensa ei ole mikään pokaali vaan lapsi. En halua olla missään taistelutantereella koko ajan vertailtavana, joten ihan suosiolla luovutan voiton miniän suvulle ja keskityn naapurissa asuviin lapsiin, jotka eivät ole minulle mitään sukua. Heidän vanhempansa eivät vertaile tai vaadi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun hyväksyy ihmisten erilaisuuden ei synny kilpailutilanteita.
Vaaditaanko isovanhemmalta ja vanhemmalta edes samoja ominaisuuksia? Onko hyvä vanhempi automaattisesti hyvä isovanhempi?Mikäköhän on se asia (tai asiat), jotka aiheuttavat sen etten pysty jollain tasolla hyväksymään erilaisuutta. Muutoin olen hyvin avoin ja ymmärtäväinen ihminen, jostain kumman syystä vain anoppi tuntuu olevan tavallaan niin lähellä mutta silti täysin omien arvojeni vastainen. Toki on hyvä, että lapsella on useita nimenomaan erilaisia aikuisia elämässä. Ei olisi hyväksi elää pelkässä minunkaan kaltaisten kuplassa. Mutta kiinnostaisi tietää, mikä tällaisen vertailun päässäni aiheuttaa. Kuitenkin tuntuu olevan niin yleistä, että anoppi-miniäsuhde ei ole ihan mutkaton.
Miksi sun pitäisi olla väleissä anopin kanssa jotta voisit hyväksyä sen että hän on lapsillesi erilainen isovanhempi kuin esim. äitisi? Onko vanhempiesi välillä kilpailutilanne he tuskin ovat molemmat täsmälleen samanlaisia vanhempia? Entä sinun ja lastesi isän?
Eikä varmasti tarvisikaan olla, mutta jotenkin toivoisin että jatkossa minulle ei olisi aina niim työlään tai raskaan tuntuista ajatus anopin näkemisestä. Olisi mukavaa, jos hänen kylään kutsuminen olisi mukavaa.
Vanhempieni välillä varmasti on ollut jo pitkään vertailutilannetta heidän eron jälkeen. Tämä tosiaan voisi jotenkin liittyä ajatustapaani. Miehen kanssa olemme hyvässä suhteessa, ja nähtäväksi toki jää millaisia Olemme vanhempina. Paljon on aiheesta puhuttu ja tunnutaan olevamme hyvin samoilla linjoilla. Mies ei toivo omaa kohtaloaan meidän lapsille, joten ollaan siinä suhteessa pidetty parempana esimerkkinä minun lapsuudenkotia (jossa tottakai oli myös omat kommervenkkinsä, kuten kaikissa perheissä).
Vanhemmat kuten myös isovanhemmat on aina ainutlaatuisia eikä heidän tarvitse muistuttaa omia vanhempiaan tai toisiaan.
Kun lapset oli pieniä olin hiukan surullinen siitä että he eivät saaneet tutustua isovanhempaan joka menehtyi ennen heidän syntymää. Nyt jälkeenpäin ajatellen tuokin oli ihan turha huoli. Kyllä he ovat omat kuvansa ja oman suhteensa häneen muodostaneet sen perusteella miten niin me vanhemmat kuin muutkin ihmiset ovat heille tästä isovanhemmasta kertoneet. Yhtään tietenkään tuo isovanhempi ei ole lapsia hoitanut.
En oikein ymmärrä mitä tarkoitat kilpailutilanteella. Kaikki isovanhemmat on lapsille tärkeitä ja vaikea kuvitella että he asettaisivat heidät tärkeysjärjestykseen.
Yhtä isovanhempaa eli anoppiani lapset ei ehtineet koskaan tavata. Lapsille hän on tärkeä joskaan ei tietenkään samalla tavalla läheinen kuin muut isovanhemmat ovat olleet.