Parisuhde ja suvut - voiko vertailua ja kilpailuasetelmaa välttää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä ressaa, mies varmasti kutsuu äitiään kylään ja kyläilee äitinsä luona, käy konserteissa, näyttelyissä, teatterissaluontopolullamuseossamustarissavärikylvyssäleikkipuistossakirjastonsatutunnilla just niin paljon kuin kokee tarpeelliseksi. Ei se vauvan ja anopin ihmissuhde ole sun harteilla vaan mies on siinä avainasemassa. Tottakai sun pitää antaa sille sitten tilaa, että kun mies sanoo "ajateltiin lähteä käymään viikonloppuna mummon ja vauvan kanssa xxx" niin et tyrmää sitä vaan oot iloinen, että mies järjestää sulle tällä tavalla omaa aikaa ja samalla lapsenne saa luoda suhdetta isoäitiinsä. 

Kiitos tästä kommentista. Onkohan minulta rajojen ylittämistä ja jopa liiallista kontrollintarvetta se, että käytän aikaani esim miehen lapsuuden perkaamiseen, hänen ja äitinsä välien miettimiseen. Mitenhän siitä pääsisi eroon, kun jollain lailla tuo tulee minulta niin luonnollisesti...

Yritä keskittyä muihin asioihin ja antaa sun miehelle tilaa hoitaa nämä asiat. Mies ilmeisesti on terapiassa ja on hienoa että jaksat tukea häntä siinä, mutta se ei ole sun terapia vaan miehen. Myös miehen ja anopin välit ovat miehen ja anopin välinen asia, eivät sun. Tiedostamalla omat käyttäytymismallisi pääset niistä pikkuhiljaa eroon. Et heti etkä täysin, mutta tästäkin kannattaa puhua miehen kanssa ja olla myös itselleen armollinen. Voimia odotukseen!

Tämä on hyvä pointti. Antaa vaan heidän olla kuin ovat. Mietin vain, että tämä myös osin kostautuu minulle esim jouluina ja syntymäpäivinä, kun en ole halunnut puuttua lahjahankintoihin liiaksi ja jättänyt sen miehen harteille. Kun mies ei ole lahjoja halunnut hankkia, tunnen tästä aiheutuvan mielipahan kohdistuvan etenkin itseeni. Joskus anoppi on tokaissutkin että vaimoillehan se sellainen muistaminen yleensä kuuluu. Miten siis puuttua sopivasti muttei yhtään liikaa, antaen heidän välien olla etäiset saamatta itse lokaa niskaan tai tunnetta siitä etten yritä tarpeeksi. Huhheijaa..

Miniöiden on hyvä aina välillä palauttaa mieleen, että anopitkin ovat vain naisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun hyväksyy ihmisten erilaisuuden ei synny kilpailutilanteita.

Vaaditaanko isovanhemmalta ja vanhemmalta edes samoja ominaisuuksia? Onko hyvä vanhempi automaattisesti hyvä isovanhempi?

Mikäköhän on se asia (tai asiat), jotka aiheuttavat sen etten pysty jollain tasolla hyväksymään erilaisuutta. Muutoin olen hyvin avoin ja ymmärtäväinen ihminen, jostain kumman syystä vain anoppi tuntuu olevan tavallaan niin lähellä mutta silti täysin omien arvojeni vastainen. Toki on hyvä, että lapsella on useita nimenomaan erilaisia aikuisia elämässä. Ei olisi hyväksi elää pelkässä minunkaan kaltaisten kuplassa. Mutta kiinnostaisi tietää, mikä tällaisen vertailun päässäni aiheuttaa. Kuitenkin tuntuu olevan niin yleistä, että anoppi-miniäsuhde ei ole ihan mutkaton.

Miksi sun pitäisi olla väleissä anopin kanssa jotta voisit hyväksyä sen että hän on lapsillesi erilainen isovanhempi kuin esim. äitisi? Onko vanhempiesi välillä kilpailutilanne he tuskin ovat molemmat täsmälleen samanlaisia vanhempia? Entä sinun ja lastesi isän?

Kai sitä jokainen haluaa olla väleissä lapsen elämässä olevien ihmisten kanssa. Olla kärryillä siitä mitä tapahtuu heidän välillään. Siinä missä haluan myös tuntea esim. Lapseni opettajan edes pintapuolisesti ja tuntea että hän on hyvänlainen esimerkki lapselleni

vmp näitä satuja