Pitääkö jo 25v tietää haluaako lapsia?

Ei pidä. Kerkeät kyllä vielä. Ja jos puolisosi tietää ajatuksesi, ei mitään hätää: ethän huijaa ketään. Huijarit ovat ne lukuisat, jotka lupailevat että juu juu mutta myöhemmin, vaikka eivät ole varmoja.

Sinua ahdistaa tämä? Oletko muuten terve? Ei siis mitään masennusta tai ADHD- ja mitä niitä nyt aspergereita on? Ammatti? Tuletko sillä palkalla toimeen? Montako vuotta jo työelämässä? Mieti kaikkea tätä. Vain henkisesti terveen ja työelämää jo nähneen kannattaa aloittaa miettiä vauvantekoa.

Olet vielä niin nuori, että aikaa olisi lisäopinnoillekin, työn ohessa esim. iltaisin. Jos ei varsinaisesti uutta tutkintoa niin työtäsi tukevaa lisäoppia voisit harkita.

Kaikkea hyvää!

Tuon ikäiset ovat vielä nuoria. Normaali lisääntymisikä on 30+ sitten, kun lastensaannille on puitteet kunnossa, eli on talo, autot ja molemmilla vanhemmilla vakityöt.

Minä tiesin vasta 32 vuotiaana haluavan lapsen ja 34v sain ainokaiseni. Elin sinun ikäisenä villiä sinkkuelämää matkustellen ja ajattelin, ettei koskaan mitään perhekuvioita.

Se tunne vaan tulee tosi vahvasti sitten kun on tullakseen, nauti elämästä ja nuoruudesta, asiat vaan tulee eteen kun sen aika on.

Ei pidä, mutta ikä ei ole se tekijä. Jos molemmat tietää, että haluamme keskenämme lapsia niin oikea aika on silloin. Se voi olla 17 - 30v; siitä vanhemmilla terv. riskit kasvavat, joten lapset kannattaa tehdä nuorena. Ne "puitteet" saa kyllä elämän aikana kuntoon ja ei tarvitse elää kalleimmilla paikoilla Suomessa.

Kun lapset saa molempien rakkautta, ikä ja puitteet eivät merkitse yhtään mitään.

Jos ajatus äidiksi tulemisesta ja omasta lapsesta tuntuu kamalalta jostain muista kuin vaikka terveydellisistä tai taloudellisista, muuttuvista syistä niin ei lasta kannata tehdä. Sinä et sitten ole äitiaineista, sinusta ei tulisi hyvää äitiä. Kyse olisi nimenomaan siitä lapsesta eikä vain siitä miltä sinäsinäsinusta tuntuu se perhe-elämä. Harmi, kaikki suhteet eivät kestä. Ei sinun nyt kuitenkaan kannata alkaa vastentahtoisesti huonoksi äidiksi. Näköjään ei ole iloinen ajatus.

Minulla oli jo 2 lasta kun olin 25. Juuri hyvä ikä minulle. Ihanaa nauttia aikuisuudesta mieheni kanssa kaksin, eikä hoitaa pieniä lapsia kotona. Kun olimme 44v, kiersimme maailmalla 6kk. Ihanaa omaa aikaa, kun lapset olivat opiskelemassa. Ja kyllä sekä minä, mieheni että molemmat lapsemme ovat käyneet yliopiston.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli jo 2 lasta kun olin 25. Juuri hyvä ikä minulle. Ihanaa nauttia aikuisuudesta mieheni kanssa kaksin, eikä hoitaa pieniä lapsia kotona. Kun olimme 44v, kiersimme maailmalla 6kk. Ihanaa omaa aikaa, kun lapset olivat opiskelemassa. Ja kyllä sekä minä, mieheni että molemmat lapsemme ovat käyneet yliopiston.

Muuten hyvä tarina, mutta yliopiston käyminen ei vaikuta asiaan mitenkään.

Mä tiesin jo 15vuotiaana, etten ikinä halua lapsia. Vuosia myöhemmin löysin samoin tavoin ajattelevan miehen.

Kaksin vietetty onnellista ja huoletonta aikaa, ensi kesänä vietetään hopeahäitä😍

Useimmilla on 25-vuotiaana kyllä jonkinlaista ajatusta siitä tahtoisivatko koskaan lapsia vai eivät. Ne, joille päätös on tuskallisen vaikea ovat sitten usein parisuhteessa, jossa eivät jaa samoja haaveita kumppanin kanssa. On sitten kipeää kieltäytyä joko siitä velapariunelmasta, perheellistymisen ajankohdan lykkäämisestä tai raskauden yrittämisestä koska se uhkaa tärkeän ihmissuhteen harmoniaa. Omille ajatuksille ja tunteille tulee sitten jotenkin sokeaksi kun ristiriitoja ei tahdo nähdä vaan kieltää/peittää ne. Et ilmeisesti tahtoisi sanoa miehelle, että haave avioliitosta ja lapsista hänen kanssaan ei inspiroi sinua. Siitä se ahdistus johtuu kun et tahdo pahoittaa toisen mieltä ja teet asioista monimutkaisia. Ja tietysti siihen kietoutuu menettämisenpelkoa.

Jos on 25 v eikä ole harkinnut perheellistymistä vielä miltään kantilta, on toivoton ikiteini. Useimmilla on tosiaan jokin ajatus asiasta, nyt, myöhemmin, luultavasti ei ikinä... Meillä positiiviset raskaustestit ovat innostavimpia muistojamme koko elämässä. Jos ap kuvittelisi vastaavassa tilanteessa miehen intoilevan ja itsensä panikoivan, ehkä se ei ole oikea suunta teille. Mitä sinä haluaisit?

Tietysti voi olla, että käsityksesi lapsista on negatiivisempi kuin todellisuus olisi. Luulen, että se oma suhtautuminen heijastuisi kuitenkin vanhemmuuteen. Jos lähtökohtaisesti kauhistelee ajatusta lapsesta niin mitään erityistä ahaa, tämä onkin ihmeellistä ja ihanaa -ajatusta tuskin tulee. Sellaiset "en halunnut lapsia, tulin vahingossa raskaaksi ja sisäinen ääneni ohjasi pitämään lapsen, hän on elämäni valo" -kommentit eivät ole verannollisia silloin jos tukahdetettu sisäinen ääni yrittää huutaa, että "minusta ei ole äidiksi".

Eli voiko olla, että sinulla on jo asiasta mielipide? Olet miehen kanssa eri mieltä, mieluummin et olisi mitään mieltä.

Lapsena/teininä ajattelin, että lapsien hankita kuluu automaattisesti elämään, ja että kyllä niitä sitten varmasti haluan kun olen aikuinen ja mieskin löytyy. Vauvahaaveita ei kuitenkaan ikinä tullut ja ajatus omista lapsista alkoi ahdistaa mitä vanhemmaksi tulin. Kahdenkymmenen loppupuolella kuitenkin aloin tajuta, että ei niitä lapsia ole mikään pakko hankkia. Nyt olen päälle kolmekymppinen, en harkitse lasten hankintaa ja olen saanut asian kanssa mielenrauhan. Onhan se mahdollista, että mieleni vielä muuttuukin ja silloin voi olla jo liian myöhäistä, mutta kadun mieluummin lasten hankkimatta jättämistä kuin niiden hankkimista.

Minulle tilanne oli helpompi kuin sinulle, koska miehenikään ei innostu lasten hankinnasta. Tilanne saattaisi olla toinen jos mieheni olisi halunnut kovasti lapsia kun olin vielä omista tunteistani epävarma. Hyvä, että mietit asiaa vakavasti!

Mä en tiennyt vielä 35-vuotiaanakaan. 

Nyt 50 ja kahden kouluikäisen lapsen onnellinen äiti. 

Oletko muissakin asioissa epävarma jahkaaja?

Ei tarvitse tietää. Olet vielä tosi nuori ja aikaa on kyllä pohtia rauhassa.

Itse tiesin haluavani lapsen vasta kun kohtasin nykyisen puolisoni. Sain ainoan lapseni tästä pari vuotta mylhemmin, 32 ikäisenä. Lapsi on ainokainen ihan meidän vanhempien yhteisestä päätöksestä. Neuvolassa edelleen kysellään, aiommeko hankkia lapselle sisaruksen, eli vastoin monien, varsinkin miesten käsitystä, naisesta ei tule hedelmätön heti 35 täytettyään :D

Pitää siinä mielessä, että kai olet tietoinen, että naisten hedelmällisyys laskee koko ajan siitä noin 23 v iästä* lähtien, jolloin nainen on hedelmällisimmillään, jatkuvalla syötöllä? Koko ajan ikää myöten heikkenee mahdollisuudet ja keskenmenon riski nousee kunnes 45 v iässä se on jo 50%. 

*Munasolut ikääntyvät jatkuvasti, koska ne ovat olemassa jo syntymästä lähtien. 

Miehillä hedelmällisyyden lasku ei ole niin dramaattinen vaikka heilläkin hiukan heikkenee solujen laatu siinä noin 45 v iässä. 

Toisekseen, nuorena helpompi jaksaa yövalvomiset ja pienten perässä juokseminen. 

Siksi suositellaan että nainen hankkisi lapset mielellään siinä alle 30 v iässä. 

Nyt on oikea aika miettiä asiaa. Päätös olisi hyvä tehdä vuodessa tai kahdessa. Isot päätökset pystyy hahmottamaan yleensä tuossa ajassa, joten sanoisin, että muodosta oma mielipiteesi lapsista ja keskustele samalla miehen kanssa, että miten ison roolin hän isyydessä ajattelee ottavansa. Pyydä vaikka kirjallisena kaikki lupaukset! Monesti naiselle jää enemmän vastuuta, vaikka olisi varmasti järkevää jakaa vastuuta enemmän miehen suuntaan.

Muistan, kun 24 vuotiaana otin tehtäväkseni miettiä tahdonko tulla äidiksi. Tulin melko nopeasti tulokseen, että tahdon ja asetin itselleni toiveikärajan, josta lopulta viivästyin, mutta onnekseni sain kuitenkin haluamani määrän lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäiset ovat vielä nuoria. Normaali lisääntymisikä on 30+ sitten, kun lastensaannille on puitteet kunnossa, eli on talo, autot ja molemmilla vanhemmilla vakityöt.

Ei naisille. Luonnon tarkoittama naisen lisääntymisikä on 20+. 

Mä en tiedä vieläkään vaikka täytän kohta 31.

Mies ei halua lapsia.

Mä ehkä haluaisin mutta päätös on niin iso, eikä lapsia voi koeajan jälkeen palauttaa jos ei nappaakaan.

Haluaisin isompia lapsia ehdottomasti mutta lähinnä raskausaika ja ensimmäiset vuodet ahdistaa... Tarvitsen esim. kunnon yöunet. Olen joskus koiran ripulitaudin takia valvonut öitä ja sen jälkeen on pinna ollut tosi kireellä. Siis ihan muutamasta yöstä. Mitä tapahtuisi jos olisin vaikka 2 vuotta nukkumatta....D:

Ja tosiaan, jos päättäisin haluta lapsen, niin sitten menisi mieskin vaihtoon....

Perusta lasten hankkimispäätökselle syntyy varhaislapsuudessa; jos asiaa aikuisena miettii, se viittaa siihen, että lapsia EI halua. Asiaa voi yrittää järkeillä toiseksi. Asialla voi käydä kauppaa parisuhteessa (lupauksina, harhaan johtamisena, tai konkreettisia tekoja toisen mieliksi). Se ei muuta sitä faktaa, että sisimmissään ei halua. Jos lapsia päätyy tekemään, sen tekee puolella sydämellä.

Vai onko kyse vain siitä, kenen kanssa ja koska? Kerroit, että mies kosi sinua - vastasitko myöntävästi? Jos niin, ei olisi kyse siitä kenen kanssa. Haluat jakaa loppuelämäsi juuri tämän miehen kanssa. Elämäntilanteesi ei vain tunnu sopivalta lasten saamista ajatellen? Sitten kerrot hänelle selvästi, ettet halua lapsia, esimerkiksi alle 30-vuotiaana.

Mikäli et 40-50 -vuotiaana saa lasta toiveesta huolimatta, se on asia, jolle et voi mitään. Kenties et nytkään voisi saada. 

Milloin tulee joku varmuus? Ei välttämättä KOSKAAN. Ellei puhuta neurooseista tai sellaisesta tosia vakaasta perheestä, jossa lapsia vaan putkahtelee.

siis mikäli et saa lasta 30-50 -vuotiaana, toiveesta huolimatta.

Olet ollut sukukypsä ehkä jo 10 vuotta, mutta nykyään lapset voi tehdä suhteellisen vanhana; 30 v on normaalia.

Ap:lle. Kyllä pitää jos on nainen. 5v aikaa, eli 30v ikään asti saada lapset riskittömästi ja että itse ihan oikeasti jaksaa hoitaa ruokkia ja kasvattaa.