Pitääkö jo 25v tietää haluaako lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä, mutta ikä ei ole se tekijä. Jos molemmat tietää, että haluamme keskenämme lapsia niin oikea aika on silloin. Se voi olla 17 - 30v; siitä vanhemmilla terv. riskit kasvavat, joten lapset kannattaa tehdä nuorena. Ne "puitteet" saa kyllä elämän aikana kuntoon ja ei tarvitse elää kalleimmilla paikoilla Suomessa.

Kun lapset saa molempien rakkautta, ikä ja puitteet eivät merkitse yhtään mitään.

Kannustatko oikeasti alle 20-vuotiaita teinejä tekemään lapsia?? :DD Ei helvetti. Nyt joku raja noihin "LAPSET TÄYTYY TEHDÄ NUORENA!!!!"- juttuihin. 

Tuttu nainen teki lapsen 40 vuotiaana lapsen. Lapsi syntyi jalkojen luut irrallaan lantiosta. Isot riskit ja itsekästä lykätä jonkun näennäisen uran takia tai bilettämisen takia lapsen tekoa. Myös halukkaat siittäjät vähenee rupsahtaessa.

Minusta on kauheaa kun 25-vyotiaalle naiselle hoetaan että ei ole kiire, ehdit miettiä sitten vuosien päästä...

Siis kyllä, nyt pitäisi se päättää mahdollisimman pian. Jos et halua niin ei sitten mitään kiirettä mihinkään, mutta jos haluat niin kyllä, nyt on se hetki. Joka muuta väittää ei tiedä mitään naisen hedelmällisyydestä vaan on tuudittautunut nykyajan "kyllä sitä ehtii vaikka kolmevitosena"-höpöhöpöön.

Ikävä kyllä meidän biologia ei ole mukautunut nykyiseen villin nuoruuden ikuiseen pitkittämiseen, ja se kyllä näkyy sitten hyvin selkeästi erilaisina komplikaatioina ihan lähtien siitä raskaaksi tulemisesta sinne synnytyssaliin ja lapsen hoitoon ja äidiksi sopeutumiseen asti.

Eli kyllä, ap, nyt se pitäisi tietää.

Kätilö

Jos teet muksusi 25 iässä, niin sinulla on vielä toinen elämä viisikymppisenä.

Jos odotat 35 ikään, niin sinulla on paremmat puitteet hoitaa äitiyttä ja enemmän elämänkokemusta, josta on hyötyä myös kasvatuksessa.

Kumpikin vaihtoehto toimii.

Vierailija kirjoitti:

Tuttu nainen teki lapsen 40 vuotiaana lapsen. Lapsi syntyi jalkojen luut irrallaan lantiosta. Isot riskit ja itsekästä lykätä jonkun näennäisen uran takia tai bilettämisen takia lapsen tekoa. Myös halukkaat siittäjät vähenee rupsahtaessa.

Työkaveri synnytti terveen esikoisen 43-vuotiaana. Mun kaveri taas on yrittänyt 19-vuotiaasta tulla raskaaksi kaikenmaailman taikatempuilla ja ei ole onnistunut. Nyt ikää hänellä 29v.

Näin me ollaan erilaisia. :)

Vierailija kirjoitti:

Oletko muissakin asioissa epävarma jahkaaja?

Puhutko aina noin kauniisti?

Kyseessä on elämän isoin päätös. 

Vierailija kirjoitti:

Mä en tiedä vieläkään vaikka täytän kohta 31.

Mies ei halua lapsia.

Mä ehkä haluaisin mutta päätös on niin iso, eikä lapsia voi koeajan jälkeen palauttaa jos ei nappaakaan.

Haluaisin isompia lapsia ehdottomasti mutta lähinnä raskausaika ja ensimmäiset vuodet ahdistaa... Tarvitsen esim. kunnon yöunet. Olen joskus koiran ripulitaudin takia valvonut öitä ja sen jälkeen on pinna ollut tosi kireellä. Siis ihan muutamasta yöstä. Mitä tapahtuisi jos olisin vaikka 2 vuotta nukkumatta....D:

Ja tosiaan, jos päättäisin haluta lapsen, niin sitten menisi mieskin vaihtoon....

Tämä päätös sinun on tehtävä lähivuosina. Vuodet vierii naiselle, eikä sopivaa kumppania välttämättä löydy heti, kuten varmasti tiedät.

Normaalisti vauvan yösyötöt sujuvat puoliunessa. Se ei rasita äitiä. Haasteita tulee, ellei imetä: joutuu nousemaan yöllä ylös useamman kerran, lämmittämään maitoa... Sitten voit tietysti levätä päivisin, kun vauva nukkuu useammat päikkärit. Mutta imetys on siis yksi tärkeä tekijä jaksamisen kannalta.

Toinen tärkeä tekijä on, ettei yritä, miten sen nyt sanoisi...  järkeillä vauvan hyvinvointia ja"itketä" häntä sen vuoksi. Tyytyväinen vauva nukkuu yöy hyvin, ja siinä on suuressa roolissa se, että kuuntelee vauvaa herkällä korvalla - sen sijaan, että SOVELTAA häneen tulkintoja oppaista ("yritin kaikkea").

Kyllä se joskus voi olla helvettiäkin. Jotkut äidit ajattelee, että vapaus on lopullisesti mennyt jne. Ja kuitenkin: vauva-aika on lyhyt, lapsi kehittyy nopeasti, vapaus koittaa jälleen. 7 vuoden ikään mennessä lapsi on yleensä jo melko itsenäinen.

Enemmän se antaa, kuin ottaa! Tätä ei voi ymmärtää, kuin kokemalla se itse.

Mutta millaista perimäainesta haluat lapsellesi, se sinun on tiedettävä varmuudella.

Vierailija kirjoitti:

Tuttu nainen teki lapsen 40 vuotiaana lapsen. Lapsi syntyi jalkojen luut irrallaan lantiosta. Isot riskit ja itsekästä lykätä jonkun näennäisen uran takia tai bilettämisen takia lapsen tekoa. Myös halukkaat siittäjät vähenee rupsahtaessa.

Mä sain lapseni 40 ja 43-vuotiaana. Molemmat luomusti ja kumpikin nyt jo terveitä ja täyspäisiä aikuisia.

Ap, jos takerrut ikälukuun, olet huteralla pohjalla. Uskalla sanoa mielipiteesi. Tiedät sen kyllä.

Vai onko parisuhteesi sellaista, että tunteet eivät ole pätevä syy?? JUOKSE!!!

Muistakaapa se, että vaikka mies teoreettisesti pystyykin lisääntymään naista vanhempana, voi hänelläkin olla vikaa spermassa. Ne naisen hedelmälliset vuodet kolmenkympin jälkeen kuluvatkin sitten pahimmillaan nopeasti hoitojonoissa. Muistakaa tämä jättäessänne lapsenhankinta myöhempään - ongelmat eivät liity aina naisen ikään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tiedä vieläkään vaikka täytän kohta 31.

Mies ei halua lapsia.

Mä ehkä haluaisin mutta päätös on niin iso, eikä lapsia voi koeajan jälkeen palauttaa jos ei nappaakaan.

Haluaisin isompia lapsia ehdottomasti mutta lähinnä raskausaika ja ensimmäiset vuodet ahdistaa... Tarvitsen esim. kunnon yöunet. Olen joskus koiran ripulitaudin takia valvonut öitä ja sen jälkeen on pinna ollut tosi kireellä. Siis ihan muutamasta yöstä. Mitä tapahtuisi jos olisin vaikka 2 vuotta nukkumatta....D:

Ja tosiaan, jos päättäisin haluta lapsen, niin sitten menisi mieskin vaihtoon....

Tämä päätös sinun on tehtävä lähivuosina. Vuodet vierii naiselle, eikä sopivaa kumppania välttämättä löydy heti, kuten varmasti tiedät.

Normaalisti vauvan yösyötöt sujuvat puoliunessa. Se ei rasita äitiä. Haasteita tulee, ellei imetä: joutuu nousemaan yöllä ylös useamman kerran, lämmittämään maitoa... Sitten voit tietysti levätä päivisin, kun vauva nukkuu useammat päikkärit. Mutta imetys on siis yksi tärkeä tekijä jaksamisen kannalta.

Toinen tärkeä tekijä on, ettei yritä, miten sen nyt sanoisi...  järkeillä vauvan hyvinvointia ja"itketä" häntä sen vuoksi. Tyytyväinen vauva nukkuu yöy hyvin, ja siinä on suuressa roolissa se, että kuuntelee vauvaa herkällä korvalla - sen sijaan, että SOVELTAA häneen tulkintoja oppaista ("yritin kaikkea").

Kyllä se joskus voi olla helvettiäkin. Jotkut äidit ajattelee, että vapaus on lopullisesti mennyt jne. Ja kuitenkin: vauva-aika on lyhyt, lapsi kehittyy nopeasti, vapaus koittaa jälleen. 7 vuoden ikään mennessä lapsi on yleensä jo melko itsenäinen.

Enemmän se antaa, kuin ottaa! Tätä ei voi ymmärtää, kuin kokemalla se itse.

Mutta millaista perimäainesta haluat lapsellesi, se sinun on tiedettävä varmuudella.

Tiedän. Koen, että äitiydessä on alkuvuosina niin paljon negatiivista etten sitä paskaa jaksaisi. Lisäksi en jaksa olla yksinhuoltaja; ihan liikaa täälläkin on ollut juttuja, että mies lupaa ummet ja lammet ja silti 99%työstä jää äidille. D: Ja sitähän ei näe etukäteen. osallistuvinkin mies saattaa taantua yhdeksi lisälapseksi tai paeta töihin ja harrastuksiin. Niin munkin isä teki.

Sinulla voisi olla jo kaksi lasta ja tilanne olisi hyvällä mallilla. Opiskelutkin vielä onnistuu, kun lapset on pieniä ja mies apuna.

Nelikymppisenä olet vapaa kaikesta tuosta.

Vanhempana tehdyt lapset vie vanhemmiltaan loppuelämän. Ajan, jolloin varsinkin nainen kaipaa jo paljon omaa aikaa ja rauhaa, eikä piittaa ketään enää passata ja huolehtia. Mies voi esittää kaikenlaisia vaatimuksia ja vanhemmiten tulet huomaamaan senkin miksi näin on.

Vanha sanonta "nainen tekee lapset itselleen" antaa vihjeen.

Ja huom.nykyaikainen vaihtoehto on myös, ettei lapsia tee ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Sinulla voisi olla jo kaksi lasta ja tilanne olisi hyvällä mallilla. Opiskelutkin vielä onnistuu, kun lapset on pieniä ja mies apuna.

Nelikymppisenä olet vapaa kaikesta tuosta.

Vanhempana tehdyt lapset vie vanhemmiltaan loppuelämän. Ajan, jolloin varsinkin nainen kaipaa jo paljon omaa aikaa ja rauhaa, eikä piittaa ketään enää passata ja huolehtia. Mies voi esittää kaikenlaisia vaatimuksia ja vanhemmiten tulet huomaamaan senkin miksi näin on.

Vanha sanonta "nainen tekee lapset itselleen" antaa vihjeen.

Ja huom.nykyaikainen vaihtoehto on myös, ettei lapsia tee ollenkaan.

En tunne ketään, joka olisi 40-vuotiaana (tai edes vähän päälle) ollut jo "vapaa lapsista". :D

Lapsethan on ihania kun ne kerta on hankittu? Miksi niistä pitääkin sitten päästä eroon? Vai menetetty nuoruusko ahdistaa ja pitää päästä takas radalle nelikymppisenä?

En ymmärrä näitä jotka tekee lapsia ja sitten kieli pitkällä odottaa, että koskas ne muuttaa pois. Moni vanhempi suree sitä kun lapset "lentää pesästä".

Olen tiennyt aina, et haluaisin äidiksi jossain vaiheessa. 25-vuotiaana mentiin naimisiin, mutta useampi vuosi meni, ennenkuin tuli tunne, et josko NYT olisin "valmis" äidiksi (siksi hipsuissa että en tiedä, voiko täysin valmis olla ikinä). Olin 30v kun sain ensimmäiseni, minulle juuri sopiva ikä. Kolmannen sain 38-vuotiaana.

nim.merk. kaiken lisäksi diabeetikko

Ap, oletko suhteessanne se osapuoli, jonka mielipiteillä on vähemmän arvoa? Mies haluaa naimisiin, mies haluaa lapsia - sinä takerrut ikälukuun? Mietit syyllisyyttä, jos lykkääminen kenties johtaisi lapsettomuuteen. Asenteesi hieman heijastelee suhteen epätasapainoa, ja mahdollista masennusriskiä. Lapsen tekeminen miehesi mieliksi? Varo, ettet KOSTA sitä lapsille...

Et voi järkeillä sydäntäsi vastaan.

Sinun on hyväksyttävä se tosiasia, että jäisit yksin, koska et halua lapsia. (JOS et halua.) Voisit kuitenkin olla ylpeä siitä, että ajattelet kaikkien parasta - sen sijaan, että myisit onnea oman mukavuutesi vuoksi... diili, joka ei kuitenkaan pitkälle kanna.

Jos teet lapset pian, pitääksesi miehen, voit olla varma siitä että "kostat" sen koko perheelle.

Koetko olosi jo nyt masentuneeksi?

Miehen miellyttäminen olisi hyvä keino kostaa hänelle se, ettei hän kuuntele sinua oikeasti. Etenisit hänen toiveidensa mukaan - ja ryöpäyttäisit päälle sellaisen kriisin, että tekisit teidän kaikkien elämästä helvettiä. "Mitäs sanoin!?"