Ikää 32v, neljä lasta. Nyt iso halu saada vielä lisää.

meillä kolme lastanyt. Olen ollut kotona kuusi vuotta eli esikoisen syntymästä. Työelämässä olin koulun penkiltä siihen kun jäin esikon äitiyslomalle. Mielessä pyörii kovasti että jos vielä kerran ja sitten meidän perhe olis koossa ja yksi elämänvaihe takana. Onhan tässä luopumisen tuskaa mutta ei kyllä laiskuutta ja mukavuudenhalua. Helpommalla pääsisin jos tähän jättäisin. Enkä kyllä työtä vieroksu vaan olen kova tekemään. Ehkä olen vähän hölmö mutta ajattelen että tietyt ihmiset pitävät minua sellaisena jos neljännen teemme/saamme. Jos se on suurin este haaveellemme voisin kai hieman järjestellä prioriteettejani:)

Mulla on 3 nuorena tehtyä lasta ja toista sarjaa 2 kpl. Nuorin on 3kk ja nyt aloitin puhumaan miestä ympäri että vielä pitää tehdä yksi että on tasapainoinen sarja. Ja salaa toivon että saisin kaksoset ;)



T. 41v mamma

tuntui jo että vielä menisi yksi lapsi.



Edellinen raskaus ei alkanut helposti, ja tämä viides lapsi antoi odottaa ennen kuin syntyi.



Neljäs ehti tulla jo 6,5 vuoden ikäiseksi vauvan syntyessä. Vanhin lapsista oli 15v.



Lapsi oli ihana saada toisaalta niin, että ikäeroa oli edelliseen, isompia koululaisia oli jotka auttoivat kivasti.



Kolmen ensimmäisen lapsen synnyttyä lyhyillä ikäeroilla kolmessa vuodessa ja neljännenkin niin, että vanhin oli 7v tuntui ihanalta voida keskittyä vauvaan hyvin.



Mietin vauvan ollessa n. vuoden ikäinen, että mitä tekisin, vieläkö yksi lapsi vai joko...Olin ostanut viidennelle uudet kalliit Emmaljunga-vaunut ja katselin niitä haikeana, olisiko niillä enää käyttöä. Mietin miten olisi jos vielä yksi lapsi, niin sittenhän haaveeni puolesta tusinasta olisi täynnä.



Kahden viimeisen lapsen raskauden alkuun olin sanut lääketieteellistä apua, en tullutkaan niin helposti enää raskaaksi. Mietin kehtaisinko vielä mennä lääkäriin ja kertoa toiveestani...Aikani mietin ja kas, olinkin raskaana ilman lääkärikäyntiä. Kuudennen synnyttyä pikkusisar oli 2v 9kk ja vanhin 17v.



Meillä on tavallaan "toinen sarja" kun sain kaksi lasta ollessani 37v ja 39v, Ihania muksuja kaikki. Parhaimmillaan kotona ovat asuneet kaikki kuusi lasta.



Emme ole katuneet koskaan isoa perhettämme. Onpahan vanhuuden varalle apteekkiin ja kauppaan kuskaajia jne. Vanhimmat lapset huolehtivat nytkin ajokortin saatuaan kysyen tarvitsenko kyytiä ym.

että yleensä kun on lapset tehty ja se vaihe elämä on ohi tulee semmoinen suru siitä että ei enää ole raskaana, ei enää ole vauvaa rinnalla jne. Se kuuluu naisen elämänkaareen. Vaikka ois 8 lasta se vimpan jälkeen tulee sama tunne. Toinen seikka on se että sun vanhin alkaa nyt vasta kunnolla kuluttaa, teinien kanssa on KALLISTA - onko teillä varmasti varaa siihen? jos ajattelet tilannetta 4-5 v eteenpäin kun on ehkä 3 teiniä talossa??

Nuorin vielä vasta 5v, eihän se iso ole vieläkään, en laskisi mahd vauvaa iltatähdeksi.

Mulla oli 3 lasta kun uuden miehen kans saatiin iltatähtityttömme. Isommat silloin 8,9 ja 11v. Ja miehen tytöt 12 ja 9v. Nyt ovat koko jengi jo kohta 6v ja 14,15,15,17 ja 18v. On rankkaa ollut, vaikeeta riittää joka suuntaan kun niin eriikäisiä, esim vapaapäivä ja 5veellä taatusti eri toiveet kun 15veellä. Tuntuu että mua revitään moneen osaan ja mulla energiaa nollassa monesti. Silti on ollut IHANAA saada yksi pieni vauva kun isommat jo pärjäsivät aika hyvin ja NAUTTIA siitä että oli "vain" yksi. Aikaisemmin oli kaaosta kun isot olivat pieniä. Kannattaa miettiä tarkkaan, vaikka odottaa vielä muutama vuosi - voithan hyvin odottaa 3-4 vuotta vielä ja fiilistellä onko vieläkin tunne että haluaa lisää...

että yleensä kun on lapset tehty ja se vaihe elämä on ohi tulee semmoinen suru siitä että ei enää ole raskaana, ei enää ole vauvaa rinnalla jne. Se kuuluu naisen elämänkaareen. Vaikka ois 8 lasta se vimpan jälkeen tulee sama tunne.

Oli lapsia yksi tai viisi niin kun on tehty se päätös henkisellä tasolla että tämä jää nyt tähän niin se tuo haikeutta ja surua ja yleensä ajattelumallin "josko vielä kuitenkin". Sitä prosessoi mielessään että "tässäkö tämä oli, eikö enää ihanaa tuhisevaa nyyttiä rinnalla, ei taaperoa joka ojentaa kätensä kun yhdessä kävelette portaita ylös, ei pientä lasta joka ryntää syliin ja rutistaa oikein kunnolla". Se on tosiaan tietyn elämänvaiheen loppu.

Moni haksahtaa tässä vaiheessa tekemään "vielä sen yhden" vaikka kaipuu ei enää olekaan sille lapselle vaan syynä on haikeus yhden elämänvaiheen loppumisesta. Olen varma että sitä "vielä yhtä" lasta takuulla rakastaa kun se siinä on mutta silti kannustaisin esim. ap:ta miettimään oikeastiko hän haluaa vielä lapsen, oman uuden yksilön, vai onko hänellä vain kaipuu noihin edellä mainitsemiini asioihin.

On vakityö, johon palata ja vieläpä mieluinen sellainen. Minä sain esikoiseni vanhempana kuin sinä nyt olet. kaikesta muusta siitä, että miksi. haluat/haluatte vielä lapsen tiedätte itse.

vaan päätä itse miehesi kanssa. :)

ja nyt iski 'vcauvakuume'...juupajuu. ei taida työteko sulle maittaa?

valitsinhan alan, josta olen haaveillut aina. Ja kotiäitivuosien aikana tein 5v yhteensä perhepäivähoitajan työtä, jotta sain palkkaa olemattoman kotihoidontuen päälle.



Ajattelisin vaan, että vaikka nyt saisinkin vielä 1-2 lasta ja olisin esim. 3v kotona, niin silti minulla olisi vielä MONTA työvuotta jäljellä :)



ap

Ap:han on sentään opiskellut itselleen ammatin lasten lisäksi ja töissäkin on! Eiköhän ne kuvailemasi työvieroksujat tee niitä muksuja yksi toisensa jälkeen ajattelematta mitään muuta.



Itselläni on "vasta" 3 lasta ja sain myös opinnot loppuun ja vakkarityön kuopuksen jälkeen. Todellakin toivon saavani vielä ainakin 2 ellei 3 lasta lisää, miksipä ei! :)