Oletteko sika-rokotuksen ottaneet ajatelleet tätä:
Rokote antaa vain noin 6kk suojan taudille. Nyt on kuitenkin esim Tampereen Yliopistollisessa sairaalassa tehty arvioita, joiden mukaan sikainfluenssa voi jäädä tänne "pyörimään" kiusaksi vaikkapa ensi kesään saakka. Ja keväällä voi olla luvassa uusi aalto!
Sairastamalla saisi elinikäisen suojan kyseistä tautia kohtaan. Miksi siis rokottaa varsinkaan perustervettä ihmistä???
Itse ainakin otamme mielummin taudin vastaan ja saamme kunnon suojan joka kestää myös seuraavien aaltojen yli.
Kommentit (12)
Itse ainakin otamme mielummin taudin vastaan ja saamme kunnon suojan joka kestää myös seuraavien aaltojen yli.
Kas kun pointtihan on, että influenssavirukset muuntuvat koko ajan. Joten seuraavana ifluenssakautena meille saattaa rantautua muuntunut si-virus, jota vastaan ei auta aiemmin sairastettu sikainfluenssa, eivätkä rokotteet.
Influenssan tapana on laantua keväisin, joten nyt otettu rokote suojaa todennäköisesti juuri sen ajan kuin tarvis onkin. Ensi syksynä otetaan sitten uusi, sen influenssakauden kantaa vastaava rokote.
Niin se toimii, on toiminut tähänkin asti kausi-influenssojen kohdalla.
-astmaatikko-
mutta tulevastahan kukaan ei tiedä. Rokote antaa suojan, sairastaminen antaa suojan, mutta kumpikaan ei suojaa 100% jos virus muuntautuu.Valinnan paikkoja vain, sehän tässä on naurettavinta, että mammat inttää ja vänkää vaikka kukaan ei voi tietää eikä ennustaa yhtikäs mitään. Ei vaikka mitä väittäisi ja lähdelinkkiä sun muuta heiteltäisiin.
Paitsi että rokote antaa VÄHINTÄÄN 6 kk:n suojan. Eli suoja voi olla pitempiin. Puoli vuottakin riittää hyvin ensi kevään epidemiaan.
Jos taas virus muuntuu, ei ole hyötyä rokotteesta EIKÄ nyt sairastetusta taudista.
Minun oli kyllä pakko ottaa rokotus, jotta voin hoitaa H1N1-virukseen sairastuneet potilaat.
Uskon, että saan uuden jos ja kun aika koittaa.
Sikainfluenssa on käynyt maapallon läpi jo ainakin 50, 60 ja 70 luvuilla. Ja ne jotka ovat tuolloin jo sairastaneet ko taudin, ovat nyt ne jotka selviävät helpommin tästä!
Eli siksi nuoret ja lapset ovat heikoimmilla tässä koska heiltä puuttuu luontainen vastustuskyky tautiin. Siksi annankin lasteni käydä tämän nyt läpi luontaisesti jos niikseen tulee.
Meillä tauti tod.näk. jo oli ja meni, ei ollut paha. Kolmella lapsella oli ja yksi sairasti korken kuumeen muilla oli lämpöä, kaikkilla kurrku tosi kipeä, päätä särki, mahakipuja.
Meinaatteko te jatkossa rokottaa lapsenne aina kaikkeen? siihenkö maailman on menossa, ettei mitään sairauksia enää voi käydä läpi?
Jotka kaikki titävät kaiken H1N1 viruksesta.
Ja karu totuushan vaan on, että ei sillä sairastamisella saa ikuista suojaa, jos näin olisi silloin kaikki olisi hyvin. Mutta virukset muuntautuvat jatkuvasti, ja tulee aina uudenlaisia viruksia meidän kiuksaksi.
Itse olen sitä mieltä, että jos kaikki olisivat ehtineet rokotuksen saada, niin tälläistä epidemiaa ei olisi edes tullut. Onhan se nähty, että rokottaalla on saatu monta tautia hävitettyä maailmasta. Mutta kun nyt vain murto-osa saa/ottaa rokotuksen, tottakai tauti leviää ja tulee uusia aaltoja.
Jotka kaikki titävät kaiken H1N1 viruksesta.
Ja karu totuushan vaan on, että ei sillä sairastamisella saa ikuista suojaa, jos näin olisi silloin kaikki olisi hyvin. Mutta virukset muuntautuvat jatkuvasti, ja tulee aina uudenlaisia viruksia meidän kiuksaksi.
Itse olen sitä mieltä, että jos kaikki olisivat ehtineet rokotuksen saada, niin tälläistä epidemiaa ei olisi edes tullut. Onhan se nähty, että rokottaalla on saatu monta tautia hävitettyä maailmasta. Mutta kun nyt vain murto-osa saa/ottaa rokotuksen, tottakai tauti leviää ja tulee uusia aaltoja.
Koska tauti voi olla heille vaarallinen (heillekin).
Voihan olla että sairastamalla saatu suoja kestää ikuisesti mutta ei se paljoa lohduta siinä kohtaa kun on ekalla kerralla teholla.
Sikainfluenssa on käynyt maapallon läpi jo ainakin 50, 60 ja 70 luvuilla. Ja ne jotka ovat tuolloin jo sairastaneet ko taudin, ovat nyt ne jotka selviävät helpommin tästä! Eli siksi nuoret ja lapset ovat heikoimmilla tässä koska heiltä puuttuu luontainen vastustuskyky tautiin. Siksi annankin lasteni käydä tämän nyt läpi luontaisesti jos niikseen tulee. Meillä tauti tod.näk. jo oli ja meni, ei ollut paha. Kolmella lapsella oli ja yksi sairasti korken kuumeen muilla oli lämpöä, kaikkilla kurrku tosi kipeä, päätä särki, mahakipuja. Meinaatteko te jatkossa rokottaa lapsenne aina kaikkeen? siihenkö maailman on menossa, ettei mitään sairauksia enää voi käydä läpi?
Sikainfluenssa on uusi muunnos influenssaviruksesta. Sitä ei ole aiemmin ollut.
Mutta aiemmat influenssavirukset näyttävät antavat osittaista suojaa eli ne poteneilla sikainfluenssa yleensä on lievempi. Tosin MYÖS iäkkäitä ihmisiä on kuollut sikainfluenssaan eli yksilötasolla se ei välttämättä ole mikään suoja, että on joskus vuosikymmeniä sitten sairastanut toisentyyppisen influenssan.
Jos ihminen on perusterve, hän voi hyvin ottaa sen riskin, että sairastaa si:n. Minäkään en perusterveelle esikoiselleni hakenut mitään Tamiflu-kuureja... mutta kas kun kaikki meistä eivät ole niitä perusterveitä.
-astmaatikko-
Sairastettu tauti suojaa nyt muttei ehkä ensi talvena!
Eli ei myöskään kausi-influenssassa.. näin se vain menee, ikä sille mitään voi.
Itse olen sairastanut kausi-influenssan ja silti otan piikin.
Nyt sairastin hyvin todennäköisesti sikainfluenssan ja silti otin piikin.
Miksikö rokottaa perustervettä ihmistä?
Koska tauti voi olla heille vaarallinen (heillekin).Voihan olla että sairastamalla saatu suoja kestää ikuisesti mutta ei se paljoa lohduta siinä kohtaa kun on ekalla kerralla teholla.
Lisäksi palaamme laumaimmuniteetti-käsitteeseen. Jos tarpeeksi suurella osalla laumasta on vastustuskyky, niin virus ei voi enää levitä + häviää.
Pitää myös muistaa ajatella sitä, että n 10 % ei saa rokotteesta suojaa. MUTTA jos kaikki ottavat rokotteen (tai ovat muutoin esim sairastamalla saaneet immuniteetin), niin virus menettää leviämismahdollisuudet olemattomiin + katoaa, ja tämä suojaa niitä, joille ei jostain syystä synny rokotteesta vasta-aineita.
Virus voi elää ja jatkaa leviämistä vain, jos joku aina jossain sairastaa + levittää tautia.
Meitä kaikkia suojaa myös viruksen vaarallisiilta mutaatioilta parhaiten se, että KUKAAN EI ENÄÄ SAIRASTU tautiin. Tämän saavuttamisessa on apuna se että mahdollisimman moni on rokotettu.
Näin riskiryhmäläisenä luotan siihen että saan uuden rokotteen jos vanha ei enää pelitä... revi siitä!