Mitä joululahjaksi muutama kk sitten kotoa pois muuttaneelle nuorelle?
Jolle hankittiin muuton yhteydessä kaikkea mahdollista mitä nyt itsekseen asuessa voisi tarvita. Telkkari hältä puuttuu, mutta ei sitä kuulema edes kaipaa/halua.
Kommentit (20)
Olen ostanut vastaavassa tilanteessa esim. wokkipannun ja siihen mukaan kaikenlaisia kastike- ja maustepussukoita, syömäpuikot jne. Mutta toki olisi hyvä tietää että saaja ylipäätään pitää aasialaisesta ruoasta että tulee käytettyä. Mutta nuo olivat siis tyyliin "lisää vain liha" - eli ruokaa pitkäksi aikaa muuten ja välineet sen tekemiseen. Ehkei nuori itse raskisi ostaa ainakaan tuollaista varastoa.
Minä annoin lahjakortteja esim. Prismaan ja Tokmannille, saa ostaa mitä tarvitsee.
Lahjakortti jonnekin. Tai kosmetiikkaa tms. jota ei raaski ostaa itse, mutta on kivaa pientä luksusta välillä
Vierailija kirjoitti:
Työkalupakki ja työkaluja
Meillä tämä oli jo muuttolkuormassa mukana
Minä antaisin lahjaksi äidin jouluruokia.
Meillä nuoret toivoo k-ryhmän lahjakorttia.
Kyllä minä annan ihan rahaa. Esikoiseni lähti elokuussa opiskelemaan.
Meillä ostetaan lahjaksi turhaa krääsää tyyliin tyttären toivomia meikkejä, suihkusaippuaa, tiettyä turhankallista ekoastianpesuainetta, nappikuulokkeet, personaltrainerin 6 ohjauskertaa jne. eli lahjoja nuorelle itselleen, ei kodille. Ja kaikkea tätä tarkasti toiveiden mukaan eli äiti ei valitse ripsiväriä, tytär kertoo etukäteen tarkasti merkin.
Nostan tätä, koska kinkkinen tilanne ja jotain haluaisin antaa.
Rahaa hän ei sinällään tarvitse, ei ole opintolainaakaan vielä nostanut ja saa meiltä vanhemmilta n.1x/kk tilauksen Prismasta jossa siis kaikkea mahdollista niistä tyyriimmistä ruoka-aineksista pesuaineisiin ymv.
Lahjakortti kiva, mutta se ns pakottaa sitten ostamaan jotakin, vaikkei tarvitsisi. Hän on vielä luonteeltaan sellainen ettei todellakaan pidä "ostamisesta ostamisen vuoksi" ja käyttää kengätkin kirjaimellisesti puhki eikä jonkin puseron hihan rikki oleminenkaan ole ongelma. Merkkivaatteita ei halunnut edes varhaisteininä, vaikka "kaikilla muilla oli".
Ap
Vierailija kirjoitti:
Valurautapannu tai -pata.
Pata on paras! Voi käyttää pannunakin
Tuossa muutto tilanteessa kyllä hankittiin ruoanlaittovälineitä siinä määrin mitä nyt voi olettaa käyttöön tulevan, eli on paistinpannua, kattilaa paria eri kokoa, uunivuokaa jne. + kaikki muu härpäke. Samoin leivänpaahdin, grillimikro, vedenkeitin ym ja siivousvälineistä mm kunnon imuri, lattian puhdistukseen varret ja välineet+aineet ym.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Nostan tätä, koska kinkkinen tilanne ja jotain haluaisin antaa.
Rahaa hän ei sinällään tarvitse, ei ole opintolainaakaan vielä nostanut ja saa meiltä vanhemmilta n.1x/kk tilauksen Prismasta jossa siis kaikkea mahdollista niistä tyyriimmistä ruoka-aineksista pesuaineisiin ymv.
Lahjakortti kiva, mutta se ns pakottaa sitten ostamaan jotakin, vaikkei tarvitsisi. Hän on vielä luonteeltaan sellainen ettei todellakaan pidä "ostamisesta ostamisen vuoksi" ja käyttää kengätkin kirjaimellisesti puhki eikä jonkin puseron hihan rikki oleminenkaan ole ongelma. Merkkivaatteita ei halunnut edes varhaisteininä, vaikka "kaikilla muilla oli".Ap
Lahjakortit on nykyään niin pitkään voimassa ettei ne pakota yhtään mihinkään.
Ja hittojako edes kysyt kun mikään ei kelpaa?
Anna nuoren kasvaa aikuiseksi ja hoitaa itse asiansa. Se on paras lahja. Kuulostat holhoavalta.
No, onko sitä pakko sitten ostaa mitään?
Vierailija kirjoitti:
Anna nuoren kasvaa aikuiseksi ja hoitaa itse asiansa. Se on paras lahja. Kuulostat holhoavalta.
Kuulostaa kyllä enemmän huonosti piilotetulta itse korostukselta. Meillä oli varaa ostaa niin paljon kaikkea ettei enää keksitä mitään.
Osta vaikka vuodeksi eteenpäin joku suoratoistopalvelu, eli netflix, spotify, hbo, joku äänikirja tms.
Rahaa.