Äiti, miksi olet aina vihainen?
kyselevät lapseni. Siinäpä mietittävää itsellnikin että mistä johtunee vihaisuus.
Kommentit (4)
aiheuttaa ärtyisyyttä. Oletko väsynyt, uupunut, turhautunut? Miksi et ole tyytyväinen elämääsi. Toisaalta ei aina voi olla hyvällä tuulella eikä tarvitse, mutta kyllä edes välillä pitäis.
Tein eilen päätöksen, että alan työstää asiaa. En aio olla loppuikääni vihainen.
Yksi selitys asialle on vaikkapa oma lapsuus ja oman äidin esimerkki. Lapsuudessa voi olla asioita, jotka vaikuttavat. Esimerkiksi minä olin lapsena kiltti ja aika huomaamaton. Tunteita ei sallittu meidän perheessä eikä lapsen sanalla ollut suurta merkitystä. Nyt tuntuu, että omassa perhe-elämässä ota vahingon takaisin ja vaadin, että minua kuunnellaan ja että asiat menevät minun haluamalla tavalla.
Nyt tiedostan tuon käytöksen ja haluan eroon siitä.
En käytä hormonaalista ehkäisyä joten vihaisuus ei johdu siitä. Olen kyllä huomannut itsessäni samaa kuin edellinen kirjoittaja eli oma äiti ja lapsuus. Minäkin olin lapsena huomaamaton ja äiti ole aina jotenkin äkäisen oloinen eikä kysellyt esim. koulukuulumisia. Isä pääasiasssa kävi vanhempainillat , luki iltasadut jne. Äidillä oli usein tapana töistä tullessaan syödä ja mennä sitten vuoteeseen lukemaan kirjaa. Kuorsasi siellä sitten iltauutisille ja tuli sen jälkeen valvomaan keittiöön ja syömään/lukemaan kirjaa. Missä välissä olisi voinut olla äidin kanssa ja kertoa hänelle huolistaan?
Välillä tuntui että me lapset olemme vain riesa äidille. :( ap
sanonut, että äiti nauroit ennen enemmän.
Se oli silloin kun lapset oli pieniä ja murheet pieniä.