Olen alkanut voimaan paremmin kun luovuin positiivisesta ajattelusta

Tämä on hyvä artikkeli

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/toksinen-positiivisuus-huolestuttaa…

Minulle ainakin sopii paremmin myös negatiivisten tunteiden tunteminen kuin niiden painaminen näkymättömiin. 

Vähän sama mulla. En odota enää uutta työpaikkaa (olen siis töissä, mutta en viihtynyt siellä), en ystäviä, parisuhdetta, pärjäämistä harrastuksissa. Nyt kun kaikki odotukset on kuollut, en joudu enää pettymään ja täten voin paremmin.

"Se on niin kaunista katseltavaa

Kun kunnolla v tuttaa

Ja kohtaa toisen samanmoisen

Ja v ttu kun v tuttaa"

Ismo sen ties!

Olet ymmärtänyt asiat väärin.

Positiivisuus ei ole tunteiden kieltämistä vaan hyväksymistä.

Sama täällä. Ihmiselle ei tee hyvää hyssytellä ja alaspainaa negatiivisia tuntemuksiaan, koska mitä enemmän niitä tukahduttaa, sitä suuremmiksi ne kasvavat. Aina kaikkea ei ole myöskään tarvetta kääntää pakkopositiivisesti "oppiläksyksi, jolla on jokin tarkoitus". Itseäni helpotti kovasti se oivallus, että voin suhtautua ikäviin tapahtumiin pelkästään ikävinä tapahtumina. Näin ne pysyvät oikeissa mittasuhteissaan, kun niille ei lähde väkisin etsimään mitään sokerikuorrutetua "tarkoitusta".

Nämä naminami-positiiviset ovat usein erittäin angstisia ja kovalla lääkityksellä. Kieltävät täysin normaalit tunteet.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Ihmiselle ei tee hyvää hyssytellä ja alaspainaa negatiivisia tuntemuksiaan, koska mitä enemmän niitä tukahduttaa, sitä suuremmiksi ne kasvavat. Aina kaikkea ei ole myöskään tarvetta kääntää pakkopositiivisesti "oppiläksyksi, jolla on jokin tarkoitus". Itseäni helpotti kovasti se oivallus, että voin suhtautua ikäviin tapahtumiin pelkästään ikävinä tapahtumina. Näin ne pysyvät oikeissa mittasuhteissaan, kun niille ei lähde väkisin etsimään mitään sokerikuorrutetua "tarkoitusta".

Ihan oikein, koska ikävien asioiden sokerikuorruttaminen elämän opetuksiksi on itseasiassa traumareagointia eikä ole tervettä, vaikkakin normaalia. Yritän myös itse päästä eroon tästä toksisen "henkisen kasvun" tyylistä.

Niin, pessimisti ei pety. Minunkin elämäni oli jatkuvaa pettymistä ja draamaa silloin kun olin vielä positiivinen. Nyt kun olen negatiivinen synkistelijä, on paljon helpompi olla. En edes unelmoi enää mistään paremmasta vaan tyydyn tähän paskaan elämääni ja myönnän olevani luuseri. Olen jopa ylpeä luuseriudestani. Kaikista ei ole tähän.

Minäkin mieluummin kohtaan todellisuuden sellaisenaan, silloinkin kun se sattuu.