Olen ylpeä siitä, että imetän!

Olen todella tyytyväinen täysimetyksen onnistumisesta. Olen ylpeä itsestäni. Ja syystä!



Esikoista en voinut lääketieteellisistä syistä imettää lainkaan. Hän on kasvanut terveeksi reippaaksi taaperoksi korvikkeella.



Kun aloin odottaa kuopusta, oli lääketieteellinen syy imättämättömyydelle vain huono muisto. Koko raskauden ajan hain paljon tietoa imetyksestä, keskustelin yhteensä monia tunteja asiasta neuvolassa ja keskustelin mieheni kanssa siitä, miten imetys saataisiin sujumaan. Tiesin tarvitsevani apua ja myös hain sitä aktiivisesti.



Minun oikea rintani vahingoittui vakavasti onnettomuudessa, kun odotin esikoistani. (onneksi sikiölle ei käynyt mitään!) Siinä syy, miksen esikoista voinut imettää. Nyt kuopuksen kohdalla olisin varustettu yhdellä terveellä ja yhdellä "puolitehoisella" rinnalla. Leikkaukset olivat kuitenkin rasittaneet myös vasenta rintaani ja maitorauhasia olisi senkin käytössä vain niukalti - ainakin alussa. Lääkärit eivät luvanneet täysimetyksen onnistuvan.



Kuopus syntyi. Hän asui rinnallani. Saatoin imettää yöllä 10 tuntia yhteen menoon. Sairaalassa ollessani sain nukuttua hädin tuskin kolmea tuntia - siihen tosin muitakin syitä kuin imettäminen. Maitoa tuli kitsaasti ja lapsen paino ei lähtenyt nousemaan. Hän sai sairaalassa yhden annoksen lisämaitoa.



Kotiuduimme. Jatkoin tiheää imettämistä. Annoin kolmesti päivässä myös lisämaitoa turvatakseni lapsen kasvun. Opettelin heti imettämään myös istuallani, jotta voisin olla läsnä myös esikoiselleni. Onneksi mieheni oli kotona.



Lapsi oli painotarkkailussa neuvolassa, kävimme päivittäin punnitsemassa hänet. Paino alkoi nousta heti sairaalasta päästyämme. Samoin maitoa alkoi tulla selkeästi enemmän.



Mutta minä en juuri nukkunut. Lapsi oli yöt rinnalla. Ruokahalua ei minulla kummoisesti ollut.



Tällaista kesti kuukauden päivät. Toki jokainen päivä oli parempi kuin edellinen. Lisämaitoa emme tarvineet enää ensimmäisen kotona vietetyn viikon jälkeen. Jokainen päivä ilman lisämaitoa tuntui upealta, voitolta.



Nyt kuopus on 3kk vanha. Vasta nyt maitoa tulee runsaasti. Enää en joudu miettimään maidon riittämistä tai tankkaamaan ylimääräistä saadakseni maidon herumaan.



Täysimetykseen pääseminen on ollut elämäni antoisimpia kokemuksia. En koe itseäni sen paremmaksi äidiksi (imetys ei tee kenestäkään automaattisesti hyvää äitiä) mutta tunnen itseni kokonaiseksi naiseksi. Kuljin tuskaisen tien tähän päivään - lähtien siitä onnettomuudesta, joka johti rintani vakavaan vahingoittumiseen.



Minulla oli onni, kun mieheni jaksoi tukea minua kaikkina niinä hetkinä kun itkin, ettei tästä tule mitään. Minä olin valmistautunut kohtaamaan vaikeuksia, ei ollut yllätys, että tästä tulee hankalaa.



En tahdo sanoa tällä, että kaikkien pitäisi imettää. En tosiaan. Tahdon sanoa, että imettämisestä saa olla ylpeä. Kuten myös muista onnistumisistaan! Se ei ole muilta pois, että arvostan sitä työtä, jonka olen nähnyt tämän asian eteen ja nautin nyt työni hedelmistä.