Mihin kaikki sirkkaruoat katosi?
Eipä ole näkynyt esim. leipiä kaupoissa pitkään aikaan, vaikka kyseessä piti olla tulevaisuuden elintarvike.
Kommentit (11)
Ei kannattanut taloudellisesti vielä.
Kaikki halusi maistaa tuotteita, mutta monikaan ei ostanut toista kertaa.
Ei kannattanut taloudellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki halusi maistaa tuotteita, mutta monikaan ei ostanut toista kertaa.
Ei kannattanut taloudellisesti.
Okei ei kaikki. Mutta monet.
Ei kai kukaan järkevä vapaaehtoisesti syö mitään heinäsirkkoja..
Osoittautui myös allergeeniksi tuo elukka. Mikäpä ei.
Jos luonto haluaisi minun syövän sirkkoja, olisin syntynyt kameleontiksi.
Minä olisin voinut kertoa tämän jo etukäteen vaikkapa Fazerin johtoryhmälle.
Jos ne saaŧanàn sirkat maksavat kilolta saman kuin sisäfile, niin kuinkahan mahtaa olla menekin kanssa kun sisäfilettä kuitenkin on yhä saatavilla?
En ymmärrä tuoteideaa: miksi ei voi syödä leipää leipänä, kun eläinproteiini ei ole mitenkään välttämätöntä ihmiselle?
Ei tietääkseni lihaakaan ole leipään leivottu kuin kala- ja lanttukukossa, jotka onkin lähinnä umpipiiraita. Ynnä muut piiraat ja pasteijat.
Jos olis pakko mussuttaa hyönteisiä, miksei sitten sipseinä.

Naiset ymmärtää nämä paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Osoittautui myös allergeeniksi tuo elukka. Mikäpä ei.
Mulla on moniin hyönteisiin allergia siinä merkityksessä, että käsittely esim siivotessa paikkaa, jossa on hyönteisten jäämiä, vetää silmät tukkoon. (Tavallinen pöly ei.)
Mille vaan voi tosiaan olla allerginen.
Se kotimainen sirkkafirma meni konkkaan. Suomi ei ollut valmis ötökkäleiville.