Lue keskustelun säännöt.
Ensimmäinen alatiesynnytys traumatisoi, toinen korjasi
16.11.2021 |
Kaikkialla on aina ketjuja, joissa käydään läpi pieleen menneitä synnytyksiä ja ensisynnyttäjät sitten näitä lukevat (kuten minäkin aikanani) ja pelkäävät sen jälkeen synnytystä ehkä jopa aiempaa enemmän. Joten haluaisin tästä ketjun, johon voidaan kerätä hyviä kokemuksia alatiesynnytyksistä! Tietysti myös keisarinleikkauksista saa kirjoittaa, mutta yritetään kerätä nimenomaan näitä korjaavia kokemuksia, koska myös moni uudelleensynnyttäjä pelkää.
Itselläni on kaksi alatiesynnytystä, joista ensimmäinen oli kammottava ja pelkäsin aivan hulluna toista synnytys, mutta se oli kuitenkin kaikkea muuta. Kirjoitan omat kokemukseni kommentteihin, että saan ketjun jo julkaistua.
Kommentit (6)
Kiinnostaisi kuulla lisää kokemuksia!
Oma esikoiseni syntyi kiireellisellä sektiolla synnytyksen etenemättömyyden takia ja kyllä se omalla tavallaan traumatisoi. Näin useita eri kätilöitä pitkän synnytykseni aikana ja jokainen heistä oli hyvä, trauma liittyy enemmän siihen että oma kroppa petti. Jännitän jo seuraavaa synnytystäni vaikka en ole vielä raskaana (toinen lapsi on haaveissa), koska en todellakaan halua kokea samanlaista päivien synnytysmaratonia enää ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kuulla lisää kokemuksia!
Oma esikoiseni syntyi kiireellisellä sektiolla synnytyksen etenemättömyyden takia ja kyllä se omalla tavallaan traumatisoi. Näin useita eri kätilöitä pitkän synnytykseni aikana ja jokainen heistä oli hyvä, trauma liittyy enemmän siihen että oma kroppa petti. Jännitän jo seuraavaa synnytystäni vaikka en ole vielä raskaana (toinen lapsi on haaveissa), koska en todellakaan halua kokea samanlaista päivien synnytysmaratonia enää ikinä.
Toivottavasti seuraava synnytys menee hyvin!
Itsekin koin juuri tuota tunnetta, että oma kroppa petti, vaikka siitä ei ollutkaan kyse. Tähän tunteen syntyyn toki vaikutti myös se todella paljon, ettei imetys onnistunut.
Heti kun sain plussan toiseen testiin, aloin jo pelätä synnytystä. Pääsinkin paljon normaalia aiemmin pelkopolille, koska sanoin heti ensimmäisessä neuvolassa että minähän en enää alateitse synnytä.
Pelkopolilla oli todella ihana kätilö ja luonnekin vain kolahti paikoilleen omani kanssa. Kävin pari kertaa siellä ja kertaakaan ei yritetty ylipuhua, vaan esitettiin molempien synnytystapojen plussat ja miinukset, juuri kuten pyysinkin. Mietin todella pitkään kumman tavan valitsen ja muutin mieltäni monta kertaa, mutta lopulta kallistuin yrittämään uudelleen alateitse. Päätökseen vaikutti paljon se, että kätilöt olivat aivan erilaisia kuin esikoisen synnytyssairaalassa. Mutta päätös myös tuntui oikealta ja hyvältä, vaikka valtavasti sitä pelkäsinkin. Nyt olen todella iloinen valinnastani ja muistanki, kun synnytyksen jälkeen pääsi itku kun tajusin istuvani parin tunnin päästä synnytyksestä 😅 esikoisen synnytyksen jälkeen minulla oli kipuja vielä 5 vuodenkin jälkeen.
Ap
Minulla oli ensimmäinen synnytys pitkä ja raskas. Olin huonovointinen ja oksensin pelkästään kivusta. Sain epiduraalin, joka auttoi hieman. Toinen synnytys oli supernopea. Vauva oli syntyä sairaalan parkkipaikalle. Kun pääsin ovesta sisälle, niin 40 min. ja vauva oli jo ulkona. Ei siinä ehtinyt ajatella mitään, en saanut mitään lääkitystä. Toinen synnytys tuntui kuitenkin helpolta. Jos ajattelee että eka oli kuin maratoni niin se toinen oli vain 400m juoksu.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kuulla lisää kokemuksia!
Oma esikoiseni syntyi kiireellisellä sektiolla synnytyksen etenemättömyyden takia ja kyllä se omalla tavallaan traumatisoi. Näin useita eri kätilöitä pitkän synnytykseni aikana ja jokainen heistä oli hyvä, trauma liittyy enemmän siihen että oma kroppa petti. Jännitän jo seuraavaa synnytystäni vaikka en ole vielä raskaana (toinen lapsi on haaveissa), koska en todellakaan halua kokea samanlaista päivien synnytysmaratonia enää ikinä.
Olen myös kiinnostunut muiden (korjaavista) kokemuksista. Ensimmäinen lapseni syntyi epäonnistuneen käynnistysyrityksen vuoksi kiireellisellä sektiolla. Tunsin sektion leikkausviillot polttavina ja kiinnittyneen vauvan irrottaminen oli kivuliasta. Kivun vuoksi sain humautuksen heti kun vauva saatiin irti. En tällä hetkellä koe varsinaisesti traumatisoituneeni tästä, sillä olosuhteet huomioiden asiat meni niin hyvin kuin tilanteessani oli mahdollista, mutta haluaisin kokea alatiesynnytyksen ja erityisesti saada vastasyntyneen heti rinnalleni.
Ensimmäinen synnytykseni käynnistettiin viikoilla 39+2 alkavan raskausmyrkytyksen ja todella korkean verenpaineen takia. Ensimmäisenä päivänä oli ballongi, sitten cytotec(?) ja kolmantena päivänä oksitosiini ja kalvojen puhkaisu. Kätilön osalta tapahtui useampi hoitovirhe, joiden sairaala on myöntänyt johtaneen erittäin traumatisoivaan ja vaikeaan synnytykseen.
Kätilö nosti oksitosiinia aivan liian nopeasti ja vielä silloinkin, kun supistuksissa ei ollut enää lainkaan taukoja. Hän oli myös aivan hirveä, tiuski ja äyski, huokaili ja pyöritteli silmiään, kieltäytyi tutkimasta, kielsi ponnistamasta ja lähti jatkuvasti huoneesta mitään sanomatta. Lopulta mieheni huutaen vaati häntä tutkimaan minut ja kätilö tiuskaisten käski ponnistamaan ja lähti taas ulos. Muistan myös erityisen hyvin sen, kun kätilö seisoi kiukkuisena, kädet puuskassa ja sakset kädessä jalkopäässäni ja tiuskaisi "jos et seuraavalla supistuksella työnnä sitä ulos niin mä leikkaan." Ja niin hän myös teki, ilman varoitusta, eikä ollut edes antanut puudutteen vaikuttaa. Lapsella ei ollut missään vaiheessa mitään hätää, ainakaan siitä ei kerrottu eikä siitä missään lue.
Supistusten ajaksi on merkitty 3h59min, ponnistus 47min ja jälkeisvaihe 5min. Repesin pitkältä synnytyskanavasta, tikattiin leikkaussalissa pari tuntia. Lääkäri sanoi että laittoi reippaasti yli 100 tikkiä. Tässä synnytyksessä minulla oli epiduraali, joka vei kyllä kivut hyvin pois. Jos olisi kysytty, llisin antanut pisteiksi 1, sekin vain siksi että lapsi syntyi elävänä. Sitä ei tosin kysytty, eikä käyty synnytyskeskustelua koskaan.
Toinen synnytykseni alkoi spontaanisti supistuksilla yöllä viikoilla 40+1. Ne tihentyivät nopeasti ja kun pääsin sairaalaan, olin jo 8cm auki. Minut siirrettiin nopeasti synnytyssaliin ja lääkäri kirjaimellisesti juoksi saliin, että ehtisi antaa minulle kohdunkaulanpuudutteen. Tässä meni max.2min, mutta siinä vaiheessa olin jo yli 9cm auki enkä saanut mitään puudutetta. Kipu oli todella kova ponnistaessa, mutta samalla jotenkin kannusti minua.
Supistusten kesto 4h2min, ponnistus 4min, jälkeisvaihe 47min, 4 tikkiä. Kätilö oli aivan ihana ja oli koko ajan tukena ja kannusti ja kertoi koko ajan mitä tapahtuu. Tällä oli todella iso merkitys minulle, koska mies ei ehtinyt mukaan, kun vei esikoista kiireellä hoitoon jätettyään minut sairaalalle, mutta vauva syntyi sillä välin. Kätilö sanoikin, että jos olisin lähtenyt vain 15min myöhemmin, olisin synnyttänyt matkalle. Tällä kertaa käytiin synnytyskeskustelu ja kysyttiin pisteitä, annoin 8, yksi piste pois koska pelkäsin niin paljon ja toinen siitä kun oli kuitenkin kivulias ilman puudutteita.
Toisen synnytykseni jälkeen tuntui, että uskaltaisin synnyttää uudestaankin. Jos joku kätilö lukee tätä, iso kiitos teille työstänne! Vaikka minulle osuikin ensimmäiseen synnytykseen mätä omena ja kärsein siitä vielä vuosia jälkikäteen, olen varma että tämän toisen synnytykseni tyyppiset kätilöt ovat enemmistössä.
Ap