Mitä teet, kun iskee se järkyttävän kova ikävä omaa lasta joka muuttanut kotoa pois?
Suht tuore tapaus meillä kyseessä, nuori muutti kotoa nyt syksyllä alkaneiden yliopisto-opintojen vuoksi ja aina välillä tällä äidillä iskee tajuntaan aivan totaalisen hirveä ikävä 😢. Viimeksi nähtiin 1,5kk sitten ja seuraava kerta lienee jouluna. Kylläpä on nyt halju fiilis🤔😩.
Ihanaa, että hän pärjää ja kaikki hyvin ja näinhän sen kuuluukin mennä, tiedetään. Silti, välillä puristaa sydänalasta ja kovaa, haluaisin niin halata häntä juuri nyt!
Kommentit (7)
Ajan kanssa se ikävä vähän helpottaa. Kun huomaa, että siellä se lapsi pärjää ja on onnellinen. Ja kun oppii itse elämään omaa elämäänsä.
Aika ajoin se ikävä silti edelleen kasvaa isoksi, niin kai se saa ollakin. Itse soittelen lapsen kanssa videopuheluita lähes päivittäin.
Meillä ei tuo videopuheluasia ole saanut tulta alleen, olen yrittänyt houkutella siihen, mutta kun ei. Välillä kun puhelimessa puhutaan niin ihan kurkkua kuristaa rakkaan äänen kuuleminen.
Ap
Ei minulle tule tuollaisia tunteita. Olen vain ylpeä lapsestani ja autan jos tarvitsee jotain.
t. esikoinen lähti ulkomaille elokuussa opiskelemaan
Laitan whatsapin. Me tosin asutaan samassa kaupungissa, eikä noin pitkää taukoa ole 2,5 vuoden aikana ollut.
Ei mulla tule niin kovaa ikävää. Ihan on napanuora katkennut jo ajat sitten. Kun tulee ikävä, soitan. Harvoin ehtii tulla, kun kuitenkin viikottain soitellaan ja lähetellään viestejä puolin ja toisin. Nähdään sitten kun nähdään.
Tiedän tunteen. Ollaan oltu niin kiinteä perhe ja paljon yhdessä ja nyt pitkiä taukoja. Asuu suht lähellä (40km) mutta nähty syksyn aikana muutaman kerran. Hirmu ikävä välillä mutta toisaalta olen myös hirmu ylpeä, että on saanut hyvin kiinni uudesta elämästään ja tuntuu viihtyvän erinomaisesti opiskeluissaan. Onneksi tulee joululomaksi kotiin edes osaksi aikaa 😊
Eihän tossa mitään. Itse en ole nähnyt lapsiani pariin vuoteen, kun ex löysi toisen miehen rupesivat pitämään häntä isänään. Vieraantuivat vähitellen ja lakkasivat sitten käymästä. Sanoivat vaan kerran etten ole heidän isä enää. Pelkkä bioisä tai biojäte vaan.
Ei isänpäiväkorttia ei mitään. Tämän kyllä ymmärtäisi jos olisin ollut väkivaltainen tai muuta. En voi vaatia tapaamista, jos eivät halua tulla niin eivät halua.
Ei minulla ole mitään oikeuksia.
Kyllähän tässä ikävää välillä pukkaa, mutta ei itkut auta. Tunnen itseni jotenkin epäonnistuneeksi ja rikkinäiseksi ilman perhettä.