Onko teillä muillakin vaikeuksia hahmottaa ja erottaa sitä mistä oikeasti tykkäätte siitä mistä vain haluaisitte tykätä?

Mjaa. Mulla on ehkä vähän ollut tota rokkibändien kanssa, mutta toisaalta kyllä mä olen kaikista ”yleissivistykseen” kuuluvista tykkäämistäni bändeistä oikeastikin tykännyt…

Mutta siis olen joskus miettinyt, että tykkäänkö joistain bändeistä vain siksi, että musakriitikot arvostivat niitä, vai aidosti?

Toisaalta, kyllä mä pidin niistä aidosti, joitain bändejä en ole kriitikkoarvostuksesta huolimatta koskaan pystynyt kuuntelemaan, mm. The Who, Uriah Heep, Cream jne vain muutamia mainitakseni.

Ei kyllä mitään vaikeuksia. Koska en esitä mitään roolia, vaan olen aito itseni aina, ehkä siksi en harhaudu aidoista tunteistani.

Ei. En ole ikinä kokenut tarvetta sulautua massaan joten olen osannut olla tykkäämättä asioista "joista kaikki tykkää" ja tykätä jopa asioista joista kaikki ei tykkää.

Vierailija kirjoitti:

Ei. En ole ikinä kokenut tarvetta sulautua massaan joten olen osannut olla tykkäämättä asioista "joista kaikki tykkää" ja tykätä jopa asioista joista kaikki ei tykkää.

Mä en itseasissa tarkoittanut tässä mitään massaan sulautumista. Vaan siis esim. olen miettinyt, että haluaisin olla ihminen, joka on kiinnostunut kemiasta, fysiikasta ja luonnonteistä ylipäätään. Kun sitten menin yliopistoon opiskelemaan tajusin, että en itseasiassa koskaan oikeastaan ollut yläasteella tai lukiossakaan tykännyt noista aineista vaan aivan muista jutuista, kukaan kaverinikaan ei ollut kiinnostunut luonnontieteistä. Tajusin, että olin vain ajatuksen tasolla halunnut olla kiinnostunut, vaikka oikeastk en edes ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. En ole ikinä kokenut tarvetta sulautua massaan joten olen osannut olla tykkäämättä asioista "joista kaikki tykkää" ja tykätä jopa asioista joista kaikki ei tykkää.

Mä en itseasissa tarkoittanut tässä mitään massaan sulautumista. Vaan siis esim. olen miettinyt, että haluaisin olla ihminen, joka on kiinnostunut kemiasta, fysiikasta ja luonnonteistä ylipäätään. Kun sitten menin yliopistoon opiskelemaan tajusin, että en itseasiassa koskaan oikeastaan ollut yläasteella tai lukiossakaan tykännyt noista aineista vaan aivan muista jutuista, kukaan kaverinikaan ei ollut kiinnostunut luonnontieteistä. Tajusin, että olin vain ajatuksen tasolla halunnut olla kiinnostunut, vaikka oikeastk en edes ollut.

Menin siis opiskelemaan luonnontieteitä yliopistoon.

Mulla sama. Tosi tylsää.

Joo, tunnistan jossain määrin tuon ilmiön. Haluaisin tykätä enemmän sosiaalisista tapahtumista, lukemisesta ja matematiikasta. Mutta totuushan on, että tykkään olla rauhassa ja haaveilla omiani. Lopulta olen aika laiska ja mukavuudenhaluinen ja ylimääräinen suorittaminen on vain rasittavaa. Haluaisin kai tykätä tuollaisista asioista, jotta olisin jotenkin parempi ja älykkäämpi ihminen, sellainen jota ihannoin. Mutta sitten sitä ei ihan todellisuudessa ole. ;D

Ei.

Mutta moni kuitenkin ilmeisesti kärsii huonosta itsetuntemuksesta. Sitten on väärä puoliso ja lapsiluku, kaapit täynnä harrastusvälineitä, joita ei todellisuudessa käytä, ja loma meni taas pilalle kun oli reppureissulla vaikka oikeasti olisi halunnut olla mökillä.

Mahtaako tuolla ilmiöllä olla juurensa lapsuudessa? Onko teitä ylipuhuttu ja manipuloitu muka tykkäämään jutuista, joista ette tykkää? Eikö ole riittänyt, että tekee jotain vai onko vaadittu myös "oikeaa" tunnetta? Tai onko kokemuksenne kiistetty tyyliin eihän tuosta voi olla vihainen tai turhaan olet pettynyt?

Nuorempana uskoin olevani lesbo, koska minusta tuntui että on siistiä olla lesbo. Tunsin mielestäni vahvaa vetoa naisia kohtaan. Myöhemmin olen tajunnut, ettei se kiinnostukseni naisia kohtaan ollutkaan aitoa vaan kumpusi siitä, että lesbous oli mielestäni jännää.

En tunnista lainkaan ilmiötä. Olen aina tiennyt mistä työstä pidän ja mikä vaan on tehtvä, vaikka ei olekaan kivaa. Sama kirjoista, musiikista, vaatteista jne.

On vaikeuksia. Johtunee siitä että olen ajatellut aina muita ja passannut muita. En tiedosta kunnolla omia tarpeitani, tunnen helposti syyllisyyttä jos käytän rahaa itseeni. 

Ei ole koskaan ollut tarvetta olla tykkäävinään jostain asiasta tai ilmiöstä, ihmisestä jne.

Olen aina ollut sinut itseni kanssa. Kun kohtaan kiinnostavia asioita, ihmisiä, tapahtumia, paikkoja jne, sitten olen kiinnostunut ja otan tarvittaessa selvää/tutustun paremmin ... Joskus joku toinen ihminen tai kirjoitus, tv-ohjelma/dokumentti herättää kiinnostuksen. Joskus menen myös harhaan ja huomaan vasta myöhemmin ettei asia, ihminen tms olekaan niin kiinnostava. Elämää kaikki vain on.

Mutta että olisin tykkäävinäni, ei kiitos, ei koskaan. Tosin joissakin tilanteissa voin olla kohtelias toista ihmistä kohtaan, mutta silloin se on aina ja vain kohteliaisuudesta, koska ei ole tarpeen kiusata toisia ihmisiä. Itse kyllä tiedostan, jos olen vain kohtelias ja sitäkin vain harvoin.