Mistä voisi ns. elämäntapatyötön mies löytää naisen? Tulen kuitenkin loistavasti toimeen "omillani" eli teen tukien päälle hieman pimeää hommaa
Olen siis tällainen elämäntapatyötön mies. En käy virallisissa töissä, mutta olen kuitenkin aktiivinen. Teen marjanpoimintaan ja pullojenkeruuseen rinnastettavaa omaa hommaani vapaassa tahdissa. Syön terveellisesti ja harrastan urheilua. En polta tupakkaa enkä juurikaan juo alkoholia. Olen hyvin sivistynyt, ja ammatikseni on usein veikattu insinööriä. Minulla ei ole lukion jälkeistä koulutusta. Elän pitkälti hyvin normaalia elämää muuten, paitsi että en ole oikeissa töissä.
Pystyn matkustelemaan tai vaikka ostamaan auton. Tulen taloudellisesti hyvin toimeen.
Et osaisi tunnistaa minua pitkäaikaistyöttömäksi jos tulisin kadulla vastaan.
Kaipaisin parisuhdetta, mutta naisille tuntuu olevan todellinen kynnyskysymys tuo työttömyyteni. Jotenkin minut leimataan heti kaikkien stereotypioiden mukaan, enkä pääse edes tutustumaan naisiin.
Minulle kelpaa mainiosti myös työtön nainen jolla on asiat muuten samalla tavalla kunnossa kuin minulla.
Eli ei saa olla pahoja elämänhallinan puutteita, tai esimerkiksi alkoholismia. Mutta tällaisillekaan työttömille naisille en tunnu kelpaavan, koska olen itse työtön.
Mistä voisi kaltaiseni mies löytää parisuhteen?
Kommentit (10)
Enempi kun työttömyys häiritsee pimeät hommat. En halua rikollista.
Miten ajattelit tulla toimeen, kun saavutat eläkeiän? Mitä pystyt silloin tarjoamaan tälle kumppanillesi?
Niinpä - et muuta kuin sivistyneen insinöörimäisen olemuksesi.
Todennäköisesti parhaan yhteyden pystyt luomaan saman elämäntavan valinneen naisen kanssa. "Eteenpäin" pyrkivä uraohjus ei todennäköisesti ymmärrä valintaasi ja kokee sinun virheellisesti luuseriksi. Onnea etsintään.
Vierailija kirjoitti:
Miten ajattelit tulla toimeen, kun saavutat eläkeiän? Mitä pystyt silloin tarjoamaan tälle kumppanillesi?
Niinpä - et muuta kuin sivistyneen insinöörimäisen olemuksesi.
Kyllä jokainen saa takuueläkkeen.
Ja voi harrastaa sijoitusta ennen eläkettä
Minullakin suurin este on pimeät hommat. Kun kerran töitä teet, niin mikset tee palkkatyötä? Pimeissä töissä ei ole mitään turvaa esimerkiksi työtapaturman varalta.
Hyi.. En haluaisi ola missään tekemisissä rikollisen elementin kanssa. Toivotttavasti joku käräyttää sinut ja jäät kiinni myös Kelalle tukien väärin käytöstä. Olet ällöttävä
Vierailija kirjoitti:
Minullakin suurin este on pimeät hommat. Kun kerran töitä teet, niin mikset tee palkkatyötä? Pimeissä töissä ei ole mitään turvaa esimerkiksi työtapaturman varalta.
Koska tulotasoni romahtaisi niin, että ei olisi enää varaa esimerkiksi pitää autoa.
Ruoastakin joutuisin karsimaan, ja varmaan salikortin lopettamaan.
ap
"Sivistynyt, luullaan insinööriksi".
Arvostin vitsiäsi.