Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mikä mua vaivaa kun en jaksa?

huonoäiti
09.11.2021 |

Olenko jotenkin viallinen ja heikko, kun en jaksa vauvani heräilyä? Minulle on kerrottu että tämä on hyvin normaalia ikäisensä käytöstä, mutta minusta tuntuu että tämä on kidutusta. Ei aiemmat lapset ole näin ikinä toimineet, tämä on kuitenkin neljäs.

Vauva on siis kohta puolivuotias. Herää 20-30 minuutin välein päivällä ja illalla yöunilla. Puolestayöstä eteenpäin saatetaan saada reilu tunti jopa putkeen muutaman kerran.

Olen koittanut nukuttaa vaunuihin, omaan sänkyyn, vierelle, sitteriin, rintareppuun, tissille, pimeässä, kohinassa, unipussissa ja ilman, niin että nukahtaa "itse" (vaatii aina itkua) tai että minä nukutan uneen saakka ja hipsin sitten pois. On unilelua ja tuttia koitettu myöskin.

Päivisin on hereilläollessa iloinen ja pirteä, viihtyy mahallaan pitkiä aikoja ja kehittyy hienosti. Syö ja kasvaa hyvin. Nukahtaakin nopeasti, kaikki itku mitä on liittyy tuohon kun herää liian aikaisin aivan väsyneenä.

Mikä tätä lasta vaivaa ja mikä h*lvetti minua vaivaa, jos tämä on kerta normaalia ja olen aivan kuin haudasta noussut tämän touhun kanssa??!

Kommentit (12)

Vierailija
1/12 |
09.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä nukuta päivällä.

Vierailija
2/12 |
09.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa kokeilla vyöhyketerapiaa vauvalle, se auttaa vauvojen unettomuuteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/12 |
09.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et ole viallinen etkä heikko. Kertomasi mukaan sulla ei ole koko vuorokauden aikana oikein hetkeäkään levätä ja palautua. Tunnin-parin pätkissä nukkuminen yöllä on silkkaa kidutusta. Olet uupunut. Toivon että lapsesi unet pidentyvät ja parantuvat nopeasti. T: toinen uupunut, huonosti nukkuvan lapsen äiti, joka näkee jo harhoja unenpuutteen takia

Vierailija
4/12 |
09.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä oli yksi vauva joka herätteli paljon. Eikä siitä välttämättä selviä ilman vaurioita itsekkään.

Minulle oli pelastus jos joka yö sai vähintään yhden 3-4 tuntia nukkua putkeen ja sitten lyhyitä pätkiä lisäksi. Käytännössä menin illalla nukkumaan isomman lapsen kanssa 8 aikoihin ja mies hoiti vauvan heräilyt puolille öin. Minä hoidin sitten aamuyöt. Minulla meni vuosia oppia nukkumaan hyvin kun noin 3-4 vuotta oli rankkaa herättelyä yöt. Pää ei ole koskaan toipunut täysin tuosta ajasta.

Eli ensimmäisenä koeta huolehtia että saisit itse nukkua välillä pidempiäkin pätkiä ettei oma terveytesi kärsi liikaa.

Vierailija
5/12 |
09.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä vauvojen unta on häirinnyt

- ruoka-aine allergiat. Vaadittiin todella paljon salapoliisityötä löytää imettävälle äidille ruokavalio jolla vauva voi hyvin

- refluksi, meillä refluksiin on auttanut parhaiten ruokavalio koska allergista refluksia. Jos rakenteellista refluksia niin silloin lääkitys voi auttaa. Kaikki refluksilapset eivät pulauttele vaan hapot nousevat kurkkuun erityisesti makuu asennossa ja saavat vauvan heräämään ja itkemään. Sängyn pääpuolen kohottaminen voihelpottaa vähän

Mitä helpotukseksi

- vauvalle ruokavalio jolla voihyvin ja jos äiti imettää niin myös äidille. Kirjataan kaikki syöty tarkkaan ylös ja samoin oireet (heräilymäärät, ihottumat, kakan muutokset ym) jos oireilee kokoajan syyllisiä syödään tod näköisesti joka päivä esim vehnä, maito jne.

Lasta kannattaa käyttää herkästi hyvällä lastenlääkärillä että saataisiin selville jos lapsella jokin sairaus joka valvottaa esim refluksi ja allergiat.

Tsemppiä!

Vierailija
6/12 |
09.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voiko vauvan antaa yöksi jollekin esim isovanhemmille hoitoon että saisit edes yhden yön nukkua. Voi olla että vauva vieraassa ympäristössä oppisi nukkumaan pitempiä pätkiä. Vauva on ilmeisen tarmokas tyyppi ja ihana. Jaksamisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/12 |
09.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saman kokenut. Kesti noin 1, 1/2 vuotta yöheräilyt ja minä elin aivosumussa. Se auttaa kun muistaa, ettei se kestä ikuisesti. Kohta helpottaa. Muutos voi tulla vaikka jo huomenna. Ja että monet äidit ovat kokeneet saman. Kyllä sinä kestät, äidin voimalla ja rakkaudella.

Vierailija
8/12 |
10.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuntuu kyllä välillä aivan toivottomalta. Annoin nyt itse tissimaitoon tehtyä velliä eilen illalla, joi ahnaasti koko pullon ja nukahti kun tukki kyllä, mutta sitä iloa kestikin 45 min, sen jälkeen taas heräsi ja vaati tissiä.

Jotain unikoulua alkaa välillä kyllä miettimään, vaikka ikäviä nekin on. Mutta eihän tämä näin voi jatkua, olen vihainen vauvalle ja muille lapsille koko ajan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/12 |
10.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä sama, pidemmät päiväunet siis 20-30min -> 1,5h alkoivat 8kk iässä. Yöt yhtä tuskaa yhä (nyt 1v), mutta välillä tulee 2-3h pätkä, että eteenpäin mennään, mutta hitaasti. Olin itse jo todella masentunut lähinnä unenpuutteen vuoksi ja koin itseni kaikin tavoin pa***ksi ihmiseksi ja ettei mua vaan oo tarkoitettu äidiksi, kun en kestä. Kun saa pienenkin hetken joskus nukkua niin negatiiviset ajatukset vähenevät.

Vierailija
10/12 |
10.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä oli poika sairaalassa pienen leikkauksen vuoksi reilu puolivuotiaana. Pitivät sitten unikoulun siinä samalla. Samalla siirsimme hönet nukkumaan toiseen huoneeseen ja yöt rauhoittuivat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/12 |
10.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

huonoäiti kirjoitti:

Tuntuu kyllä välillä aivan toivottomalta. Annoin nyt itse tissimaitoon tehtyä velliä eilen illalla, joi ahnaasti koko pullon ja nukahti kun tukki kyllä, mutta sitä iloa kestikin 45 min, sen jälkeen taas heräsi ja vaati tissiä.

Jotain unikoulua alkaa välillä kyllä miettimään, vaikka ikäviä nekin on. Mutta eihän tämä näin voi jatkua, olen vihainen vauvalle ja muille lapsille koko ajan.

Eli siis herää nälkään. Enemmän ruokaa päivän mittaan, ja kiinteitä, niin sulaa hitaammin ja pitää nälän pois pitempään. Mulla on kolme lasta ja jokaisella alkoi toi 4-5kk ikäisenä, jokaikisen syy oli se nälkä, ja kun siirrtyttiin kiinteisiin ja velleihin, nukuttiin kaikki sen jälkeen koko yö. Ja allergioista sen verran, että ovat nyt 19, 16 ja 14, kellään ei ole mitään allergioita. Itsellä kyllä on vaikka mitä... 

Vierailija
12/12 |
10.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuollaista se voi äitinä olla. Et ole huono, et vaan saa ikinä levätä, kuten käy melkein kaikille muillekin äideille. Itse hoidin yksinhuoltajana koliikkilasta ja menin aivan sumussa ja survival moodissa monta kuukautta. Kesti vuosia toipua vauva-ja pikkulapsiajan valvomisesta ja oman ajan totaalisesta puutteesta.

Sinulle suosittelen lapsen isän vastuuttamista hoitoon. Vietät vaikka kerran viikossa vuorokauden yksin hotellissa tms.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kolme kolme