Kuka sulle kertoi että vanhempasi on kuollut?

Hoitaja soitti terveyskeskuksen vuodeosastolta ja kertoi isän kuolleen.

Molemmilla kerroilla sisko on soittanut ja kertonut (odotetun) tapahtuneen.

Toinen vanhempi soitti aamuyöllä.

Hoitaja soitti vanhainkodista.

Olin kuolinvuoteen äärellä ja minä kerroin hoitajille, että kuolema on tullut.

Toinen elää edelleen.

Äitini soitti ja kertoi isäni kuolleen.

Sairaanhoitaja.

Äti oli aivosyövän takia terveyskeskuksessa hoidossa.

Kuulin sisareltani puhelimessa, että lääkärin mukaan äiti on hyvin heikossa kunnossa ja kiirehdin paikalle taksilla, junalla ja taksilla 200 kilometrin päästä. Olin huonossa kunnossa omien syöpähoitojeni aikana, joten matka oli haastava.

Äiti oli kuollut puoli tuntia aiemmin.

Hyvästelin hänet vainjajille varatussa huoneessa ja pyysin hoitajia laittamaan sideharson äidille, jotta hänen suunsa meni kiinni.

Soitin sisarellen, joka ajoi paikalle pohjoisesta 200 kilometrin päästä ja jäin odottamaan häntä terveyskeskuksessa.

Olin huojentunut siitä, että äiti oli kuollut, koska hän oli erittäin sairas ja tuskainen.

Veli molemmat kerrat.

Poliisi ajoi pihaan ja kertoi uutisen.

Lääkäri soitti ja sanoi että ei ole enää kiirettä katsomaan. Aamulla ilmoittivat että kannattaa tulla, jos meinaa elossa nähdä. 45min myöhästyttiin.

Isä kertoi äidin kuolemasta ja veli kertoi isän kuolemasta. 

Sisarus soitti, etukäteen oli tiedossa äidin kuolema muutaman päivän sisään. Silti tiedon saaminen oli raskasta. Asun kaukana sisaruksestani, puhelimella pidämme yhteyttä.

Isä joutui sairaalaan joulun alla. Helmikuussa äiti tuli sairaalasta itkien isän tohvelit kädessä. Eipä sitä kukaan mulle erikseen kertonut, eikä muutenkaan ole näinä seuraavinakaan vuosikymmeninä ikinä kysynyt, miten minä voin tai miltä se minusta tuntui. Olin 15.

En ole tekemisissä äitini kanssa. Hän ei ikinä välittänyt muista kuin itsestään.

Olimme vierellä (saattohoidossa) kun isä kuoli. Oli tiedottomassa tilassa jo usemman päivän, ja sitten vaan huomattiin että nyt ei enää hengitä ollenkaan. Oli hyvin rauhallinen siirtymä. Joten me kerroimme siis hoitsuille.

Isä soitti, että aidin ruumis oli löytynyt. Äiti katosi kolme kuukautta aikaisemmin. Ruumiinavauksen mukaan oli kuollut todennäköisesti jo katoamispäivänään.

Isän kuolemasta soitti pikkuveli.

Kukaan ei soittanut. Äitipuoli ei ilmoittanut mitään. Soitin sairaalaan kysyäkseni isän vointia. Olivat hämillään ja kehottivat ottamaan sukulaisiin yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaanhoitaja.

Äti oli aivosyövän takia terveyskeskuksessa hoidossa.

Kuulin sisareltani puhelimessa, että lääkärin mukaan äiti on hyvin heikossa kunnossa ja kiirehdin paikalle taksilla, junalla ja taksilla 200 kilometrin päästä. Olin huonossa kunnossa omien syöpähoitojeni aikana, joten matka oli haastava.

Äiti oli kuollut puoli tuntia aiemmin.

Hyvästelin hänet vainjajille varatussa huoneessa ja pyysin hoitajia laittamaan sideharson äidille, jotta hänen suunsa meni kiinni.

Soitin sisarellen, joka ajoi paikalle pohjoisesta 200 kilometrin päästä ja jäin odottamaan häntä terveyskeskuksessa.

Olin huojentunut siitä, että äiti oli kuollut, koska hän oli erittäin sairas ja tuskainen.

Odotit n. kolme tuntia?

Hän lähti myöhemmin matkaan kuin minä perheensä vuoksi, joten odotin häntä ehkä 40 minuuttia.

Kiitos, kun kysyit tärkeän tarkentavan kysymyksen, kun kerroin äitini kuolemasta. 

Vierailija kirjoitti:

Isä joutui sairaalaan joulun alla. Helmikuussa äiti tuli sairaalasta itkien isän tohvelit kädessä. Eipä sitä kukaan mulle erikseen kertonut, eikä muutenkaan ole näinä seuraavinakaan vuosikymmeninä ikinä kysynyt, miten minä voin tai miltä se minusta tuntui. Olin 15.

En ole tekemisissä äitini kanssa. Hän ei ikinä välittänyt muista kuin itsestään.

Olen todella pahoillani. 

Äiti oli yöllä sairaalassa isän sairasvuoteen vierellä. Oli tiedossa, että isä pian kuolee. Siskon kanssa olimme illan isän vierellä ja lähdimme yöksi vanhempiemme kotiin. Äiti soitti sitten yöllä siskolle, että nyt isä on kuollut ja sisko kertoi mulle, sitten äitikin tuli kotiin mukanaan isän tavarat. Oli kyllä kamala hetki, mutta tietyllä tavalla helpottava, koska isän 2 vuoden syöpätaistelu tuli päätökseensä, olimme viimeiset 2 kk käyneet joka pvä sairaalassa, kun oli tiedossa ettei isä enää mitenkään parane ja pääse kotiin ja loppui se kamala viimeisen hetken odottaminen. Hautajaispvä lähes kk myöhemmin oli kyllä sitten vielä elämäni kauhein päivä, elämäni rakkaus tuli ruumisauton kyydissä arkussa kappelille, siunaus toimitettiin ja isä jäi laatikossa sinne kun muut lähdettiin kahvitilaisuuteen. Olin nuori alta 30v ja isän menettäminen oli kauhea järkytys ja iso ikävä. Vieläkin itkettää kun sitä ajattelen, vaikka 10v on jo kulunut.

Veli soitti.