Lue keskustelun säännöt.
Äitini oli psykoottisesti masentunut kun olin vauva. Onko mahdollista, että se vaikutti minuun jollain tavalla?
04.11.2021 |
Hän joutui siitä sairaalajaksolle mielisairaalaan, useampaan otteeseen.
Niiden ensimmäisten vuosieni aikana vanhempani myös erosivat.
Näiden kausien jälkeen myös alkoholi alkoi säväyttämään molempien vanhempien elämää. Tänäpäivänäkin ovat erossa mutta pahasti alkoholisoituneita. Oli myös muunlaista mielisairautta perheen sisällä kuin vain äidilläni.
Äiti on saanut vuosien varrella lapsuudessa ihmeellisiä masennusjaksoja ja ollut hyvin rajaton. Pelottavaa käytöstä ja aika estotonta, siis kausittain.
Isä taas aina poissa kun me lapset tultiin kyläilemään viikonlopuksi nuhjuiseen kaksioonsa.
Teki ruokaa ja lähti baariin, tuli ottamaan ruoan pois uunista ja lähti takaisin kuppilaan. Iltamyöhään tuli takaisin, teki iltapalaa, katseltiin elokuvia ja sivussa joi paukkujaan.
On ollut kuitenkin persoonana aina ihana enkä ole häntä joutunut pelkäämään paitsi jos sattui antamaan "tukkapöllyä" tai "piiskaa" kun sisarien kanssa riideltiin.
Miten tällaiset asiat vaikuttavat persoonaan?
Ainakin olen ylikiltti, satutetuksi tullut usein ja rajoja itse joutunut kokemuksien myötä rakentamaan. En vieläkään ole hyvä tässä mutta kehittynyt suuresti. Olen altis kaikenlaiselle ja ollut pahoillani olemassaolostani.
Tätä voisi jatkaa, kaikenlaista on ollut mutta silti koen olevani vahva ihminen ja omaavani myötätuntoa paljonkin toisia kohtaan.
Tavallaan olen myös kiitollinen mutta välillä hyvin "sokea" meneillään olevasta epänormaalista tms.
Mitä luulette, miten tuollaiset asiat vaikuttaa?
Kommentit (21)
Oon nähnyt Youtube-videon, jossa on masentunut äiti vauvansa kanssa psyk. osastolla (tositapahtuma Briteistä). Äiti on ilmeetön, eikä ota kontaktia vauvaan. Vauva vetäytyy ja nähdessään äitinsä ilmeettömyyden alkaa itkeä.
Se oli itselleni jotenkin surullista katsottavaa, koska olen kasvanut masentuneen äitini kanssa. Minullakin on tuo sama, että olen ollut monesti pahoillani olemassaolostani. Minulla oli jo lapsena dissosiatiivista oireilua ja on edelleen aikuisena (tunnen itseni epätodelliseksi).
Uskon, että nuo varhaiset kokemukset vaikuttavat paljon. Lapsen pitäisi tulla nähdyksi ja hoidetuksi niin, että se omanarvontunne syntyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kuitenkin ihan pärjäävä ja teen töitä. On kuitenkin paljon sellaisia vääristyneitä kuvitelmia välillä itsestäni ja masennun herkästi. Siihen on auttanut tiedostava läsnäolo ja tunteiden katsominen "kauempaa". Niin etten eläydy vaan annan ajatuksien hiipua ohi mutta kuitenkin huomioiden ne.
-ap
vanhemman sairaus vaikuttaa niin ettei lapsi saa tarvitsemaansa huomioo ja tukea. tulee vaurioita minäkuvaan. sinun on surtava asiaa ja huomioitava itseäsi paremmin.suojele itseäsi hyväksikäyttäviltä ja rajattomilta ihmisiltä, hakeutumal tasapainoiseen ja rakentavaan seuraan. pidä itsestäsi hyvää huolta.
Kiitos teille.
Kyllä rajaton tosiaan olen ollut siinä mielessä, että missään nimessä toisia en tahdo satuttaa ja olen ollut ylivarovainen ja pyydellyt anteeksi aivan turhaan monesti.
Lisäksi omanarvontunto on ollut kadoksissa ja on ajoittain edelleen. Parisuhteissa olen tullut huonosti kohdelluksi sekä ystävät olleet vääriä.
Nykyään ymmärrän olevan ihan fiksu tai no ajatteleva ihminen mutta joskus en tuntenut itseäni lainkaan vaan elin täysin muiden ehdoilla ja ihmeellisissä juoppoporukoissa tai vastaavissa. Minut on myös imetty työkuvioissa loppuun koska olen niin tunnollinen ja kiltti - no kun uuvuin ja aloin löytämään rajojani niin jouduin sivulle täysin. Ei minua autettu mutta onneksi selvisin ajatustyön kautta ja sieltä osasin kantapään kautta oppimaan asettamaan rajoja, ymmärtämään kuka olen ja millaisiin asioihin olen identiteettiäni yrittänyt rakentaa.
Eli todellista oppimista ollut vuodet ja ne ovat olleet häpeällisiä aikoja, en edes palstalla kehtaa anonyymina kertoa missä kaikenlaisessa olen ollut mukana vain tunteakseni olevan hyväksytty ja osa porukkaa. Olen antanut ihmisten surutta käyttää minua hyväkseni ja edelleenkin löydän joskus itseni väärien miesten keskeltä.
Defenssit puuttuvat peliin kyllä vahvasti epänormaalien tilanteiden keskellä enkä aina edes tiedosta mikä on oikein ja väärin itseäni kohtaan.
Terapiaan haluaisin vielä. Alle 30-vuotias olen ja vasta tunnen oloni vakaammaksi ja itseäni kunnioittavammaksi mutta matkaa on vielä näiden asioiden kanssa jäljellä...
En tiedä mitä on tulossa mutta yritän todella saada jonkinlaisen sisäisen lukkoni avattua.
Tsemppiä muillekin traumoista selviytyjille, nämä on aika ristiriitaista asioita selvittää, toipuminen tuntuu olevan hidasta mutta myös mahdollista.
-ap
Tekstisi perusteella olet kyllä harvinaisen ehjän oloinen vaikkakin "rikkinäinen". Toivottavasti elämä kohtelee sinua jatkossa paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myönteiset odotukset lapsesta raskauden aikana vahvistavat äidin kiintymystä vauvaan.
Suomalaistutkimuksessa viisi prosenttia äideistä kuvasi ongelmia kiintymyssuhteessaan vauvaan. Tutkimustulokset korostavat äidin psyykkisen hyvinvoinnin ja aikuisten välisten vuorovaikutussuhteiden merkitystä jo ennen vauvan syntymää.
Äidin kiintymys (bonding) tulevaan lapseen alkaa kehittyä jo raskauden aikana. Tuore tutkimus on selvittänyt, miten äidin ihmissuhteet, raskauden ajan odotukset syntymättömästä vauvasta sekä vauva-ajan psykososiaaliset tekijät vaikuttavat äiti–vauva-suhteeseen ja mitkä asiat vaikuttavat äidin kiintymyksen muodostumiseen.....
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveempi-maailma/myonteiset-odotuks…
Kyllä tuollainen tausta varmaan soturiluonnetta tarvitsee jos aikoo pärjätä myöhemmin yhteiskunnassa mukana.
Ap, sinä olet hyvä ja arvokas ihminen vaikka tiesi on ollut varmasti kuoppainen ja pelottavakin! Paljon tsemppiä <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huostaan sinut olisi pitänyt ottaa eikä mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Huostaan sinut olisi pitänyt ottaa eikä mitään muuta.
Isäni on kertonut tarinaa, että se oli hyvin lähellä, että minä sekä sisarukseni olisimme joutuneet huostaan.
Äitini kuulemma osasi puhua kuitenkin asiat niin, ettei mitään tällaista tapahtunut. Äiti kuulemma sai myös isän firman tililtä kiristettyä rahaa niin, että joutui konkurssiin.
En tiedä onko katkeria puheita vain mutta tällaisia olen kuunnellut kun olen terapoinut.
Äitini taas kertoo, että isä ei ollut meidän lapsien elämässä vastuussa juurikaan ja hän heittäytyy marttyyriksi hyvin herkästi.
Itkee, soittelee humalassa pitkin sukulaisia ja kertoo vaikeasta elämästään ja siitä kun "Juhokin" jätti hänet ja perheen. Todellisuudessa isäni ei hakenut avioeroa vaan äitini.
Koen, että isäni elämästä tippui pohja noina aikoina ja äitini edelleen tuottaa hänelle kylmänväreitå ja ahdistusta pelkästään puhuttaessa.
Sosiaalijärjestelmäkin oli varmaan enemmän äitien tukena 20 vuotta sitten tilanteesta huolimatta, ainakin näin olen ymmärtänyt.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ollut lohduttavaa lukea kommentteja, kiitos teille ♥ Ehkä minä pärjään.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin psyykkiset sairaudet periytyy vahvasti, samoin päihdeongelmat, lisäksi lapsuudessa on ollut traumoja jotka taas aiheuttaa lisää psyykkisiä oireita. On suorastaan ihme että olet vielä järjissäsi.
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin psyykkiset sairaudet periytyy vahvasti, samoin päihdeongelmat, lisäksi lapsuudessa on ollut traumoja jotka taas aiheuttaa lisää psyykkisiä oireita. On suorastaan ihme että olet vielä järjissäsi.
Niin, tuo on olisikin aika karua jos elämä menisi niin suoraviivaisesti. Toisaalta tiedä siitä olenko järjissänikään mutta ainakin tietoisempi. On niitä kolhuja sattunut vuosien varrella ja vääriä valintoja tehnyt hurjasti mutta ehkä niiden suhteen sitä voi olla jo itselleen armollisempi. Jospa jatkossa pitäisin parempaa huolta terveydestäni ja siitä minkälaisia ihmisiä päästän elämääni.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tekstisi perusteella olet kyllä harvinaisen ehjän oloinen vaikkakin "rikkinäinen". Toivottavasti elämä kohtelee sinua jatkossa paremmin.
Mietin itse että minkä sanan valitsisin kuvaamaan vaikutelmaa ap:stä, minä valisen sanan ”kypsä”. Apsta saa sen vaikutelman että hän pystyy pohtimaan asioita aikuisesti ja kypsästi laajemmasta näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekstisi perusteella olet kyllä harvinaisen ehjän oloinen vaikkakin "rikkinäinen". Toivottavasti elämä kohtelee sinua jatkossa paremmin.
Mietin itse että minkä sanan valitsisin kuvaamaan vaikutelmaa ap:stä, minä valisen sanan ”kypsä”. Apsta saa sen vaikutelman että hän pystyy pohtimaan asioita aikuisesti ja kypsästi laajemmasta näkökulmasta.
Kiitos sinulle.
On nuoruus ollut raskasta aikaa mutta kun se sai tuskasta tihkumaan niin sitten sai myös aikaan asioille jonkinlaisia termejä ja ymmärrystä omaa persoonaa ja käyttäytymismalleja kohtaan. Oli pakko käydä läpi asioita ja edelleen olen sillä matkalla mutta onneksi on helpottanut. Kausittain revin haavoja auki ja suren, sitten saan taas voimaa hetkeksi eteenpäin.
Ap
Olen myös kulkenut vaikean matkan aikuisuuteen. Joskus tuntui, että enempää minä en kestä. Kestin, kasvoin ja se kannatti. Nyt olen vapaa menneisyyden kahleista.
Sinäkin selviät.
N50+
Jos olisit selvinnyt tuosta ilman traumoja niin se olisi aikamoinen ihme. En yhtään ihmettele, että et hahmota rajojasi ja olet varmasti aika turvaton. Totta kai tuollainen lapsuus vaikuttaa paljonkin, mutta sinun on mahdollisuus eheytyä vielä.