6,5 kk vauva ei halua enää tissiä kuin 2 krt/vrk!
Maito meinaa loppua rinnoista, koska vauva ei yksinkertaisesti huoli tissiä niin paljon kuin pitäisi! Olen yrittänyt tarjota rintaa aina ennen soseita, muttei huoli. Öisin vielä puoliunessa imee tissiä, yleensä kerran yössä, aamuyöstä.Toisen kerran saattaa syödä kesken päivän pisimmpiä päiväunia, myöskin puoliunessa.
Mutta kun ei korvikettakaan suostu juomaan ollenkaan, niin maitomäärä jää silti ihan liian vähäiseksi. Nyt noin pari kolme vk on ollut liian vähällä maidolla, sitä ennen ei lakkoillut kuin 3 kk iässä parin viikon ajan.
Soseita menee näin: Aamulla puuroa ihan pieni määrä, 40 ml, lounaaksi vajaa puoli purkkia kasvissosetta, päivälliseksi vajaa puoli purkkia kasvis-tai hedelmäsosetta, ja illalla 40 ml puuroa. Poika isokokoinen, yli 9-kiloinen ja yli 70-senttinen jässikkä, eli ei pitäisi liikaa olla ruokaa, ainakaan neuvolan mukaan sopivan niukka määrä, ettei vie liikaa tilaa maidolta. Lihasoseita ollaan vasta maisteltu pari lusikallista silloin tällöin.
Pitäisikö vaan vähentää soseiden määrää, vaikkei liikaa pitäisi ollakaan? Onko kellään muulla vauva alkanut kieltäytyä tissistä noin puolen vuoden iässä? Neuvolasta annettiin viimeksi ohjeeksi tarjota tissiä ennen kuin antaa sosetta, mutta ei vaikutusta.
Kommentit (6)
voi mennä ohi tuo vaihe. tarjoa vaan sitä rintaa vauvalle... onko rintaraivareita vai kääntääkö vaan pään. meillä on ollut kaikki vinkeet jollain vauvalla jossain vaiheessa, on 3 lasta.
voi olla myös normaalia itsestään rinnalta vierottumista. esikonen jossain vaihessa juuri unisena söi tai herätettynä, mutta muuten ei huolinut. tai sitten piti hytkyttää rytmikkäästi (istuin jousipatja sängyllä ja hytkyttelin) ja samalla tissi suuhun, niin imi siinä tahdissa.
voi myös olla ruoastasi kiinni, mitä syöt tai jos olet raskaana, niin ei yleensä maistu rinta vauvalle.
jolla takaisn etttä saa tarpeeksi maitoa.
Omaa maidon ´tuloon se eivaikuta :(
Jatka samaan malliin, tissiä vaan jos ei syö ni ei syö. Parhaasi olet yrittänyt.
Ei ole rintaraivareita enää, niitä oli 3 kk iässä mutta menivät onneksi ohi. Nyt vain kääntää pään pois eikä kertakaikkiaan huoli. Hytkytyksetkin on jopa kokeiltu, ja kaikki eri paikat ja imetysasennot, mutta ei, ainoastaan nukuksissa imee tissiä.
Vähän tuntuu tosiaanitsestään vierottumiselta. Paino on noussut viime kk:n aikana vähän päälle 600 g, eli ravintoa saa tarpeeksi. Ja nestehukkaakaan ei ole, koska pissaa tulee sen verran kuin pitääkin.
Joo puurot teen korvikkeeseen tai pumpattuun rintamaitoon.
hop