G: "epäonnistuneet" synnytykset, mikä sinulla meni vikaan??

Esikoisen synnytyksestä jäi traumat ja nyt rv22 ja pelottaa ihan sairaasti.

Ensimmäinen ongelma oli raskausviikkojen laskenta. Lapsi syntyi sairaalan laskentatavan mukaan rv 42+1, todellisuudessa viikkoja oli jo 42+5. Ero tuli siitä, että itselläni erittäin lyhyt kuukautiskierto ja ultrankin mukaan raskaus pidemmällä, mutta sairaala tuijotti kuukautisten alkamispäivää.



Synnytystä ei siis suostuttu käynnistämään ajoissa, yliaikaiskontrollissa joku harjoittelijalääkäri ei osannut käyttää ultralaitetta ja arvioi lapsiveden määrän normaaliksi. Seuraavassa kontrollissa olikin, että vettä ei ollut juuri lainkaan istukan huonon toiminnan takia. Käynnistyksen jälkeen sydänäänet laskivat pariin kertaan, synnytyssalissa stan-laite ei toiminut, eikä siis hälyttänyt sydänäänten laskiessa. Kun lopulta kätilö huomasi, että käyrä ei pitkään aikaan ollut normaali, jouduin hätäsektioon. Mies oli huomannut jo aiemmin, mutta kätilö hoki vain, että laite sitten hälyttää. No ei hälyttänyt, sillä laitteen piuhat oli kiinnitetty väärin. Onneksi lapsi oli kunnossa romusta istukasta huolimatta ja toivuin sektiosta hyvin.



Lääkärin mukaan hätäsektion syynä oli liian huonoksi mennyt istukka joka ei kestänyt supistuksia. Olisi pitänyt mennä sektioon heti kun se huomattiin ultrassa eikä edes harkita alatiesynnytystä. Noh, enää en luota henkilökuntaan kuin jumalaan, ei myöskään mies joka läheltä näki sen kohelluksen.

1. Pitkittyi turhaan epäonnistuneiden käynnistysten takia. Väsyin liikaa ja epiduraali ei toiminut (vaikutti vain paikallisesti väärään kohtaan). Kaikenkaikkiaan synnytys oli yksi elämäni traumaattisimmista kokemuksista. Vauva joutui teholle suoraan synnytyksen jälkeen.



2. Suunniteltu pelkosektio. Kaikki meni hienosti!



3. Nykyään kummatkin lapset terveitä ja hyvinvoivia, enkä halua enää ikinä synnyttää.

pelkkää supistusta. Sain petidiiniä joka pisti oksentamaan muttei auttanut supistuksiin. Laantuivat sitten epiduraalin kanssa...ja niin paljon, että jouduttiin laittamaan oksitosiinia suoneen vaikka kuinka paljon. Epiduraali vei tunnon koko alaruumista, ei ponnistustarvetta, en hallinnut jalkojani. Oksensin hulluna. Ponnistusvaiheessa kohtu sanoi sopimuksen irti, ja ponnistusvaihe kesti 1 h 20 min, supistukset niin lyhyitä, etten ehtinyt ponnistaman juuri ollenkaan. Vauvalla heikkeni sydänäänet, ja jouduttiin ottamaan imukupilla ulos. Lapsivesi oli vihreää, joten pään synnyttyä lapsen hengitystiet putsattiin ja sitten vasta syntyi loppuun. Sain kolme repeämää, joita tikattiin tunnin ajan. Oli kuitenkin aika upea kokemus, ja ihan toiveikkaana olen uudelleen menossa synnyttämään. Olisi kiva jos pääsisi vähän luomummalla tällä kertaa, mutta jos tulee käynnistys niin minkä sille sitten mahtaa....käynnistettyä synnytystä kun ei oikein luomuna pysty vetämään...

Synnyttelin lasta 13 tuntia, joista viimeiset 1,5 ponnistin kovasti. Vauva ei vaan laskeutunut kunnolla ja vasta tuossa vaiheessa synnytyslääkäri huomasi tarjontavirheen. Mietti hetken kätilön kanssa ja siirsi sitten leikkuriin. Onneksi. Vauva oli 4,5kg ja jälkikäteen olen lukenut kauhutarinoita, kun on revitty vauvaa väkisin.

Synnytys ei ollut mitään mitä oli kerrottu.

Ei kestänyt 24h,

Ei ollut kivulias,

Ei ollut pitkä tuskainen näännytyskamppailu.

Ei murtunut häntäluu,

Ei räjähtänyt v***tun tuhannen päreiksi.

Toipumiseen ei mennyt viikkoja.



Naisten sotajuttuja kuultuani olin vakuuttunut että koko alapää vähintään räjähtää kainaloista alaspäin kuin napalmi-iskussa enkä tulisi ikinä koskaan toipumaan synnytyksestä.

että on se ihmisoikeuksien polkemista, ettei omaa synnytystapaansa saa valita. Valinnan edellytyksenä toki täytyy olla puolueeton ja kattava tieto kummastakin synnytystavasta ja vasta sen perusteella nainen voi tehdä kehoaan ja lastaan koskevan valinnan, miten lähtee synnyttämään.



Siis nainen saa dokata ja vetää huumeita koko raskausajan, mutta synnytystavan suhteen on aika vaikea saada päättää itse... Jotenkin sairasta.



Tottakai suurin osa synnytyksistä sujuu hyvin, mutta kun aina ei suju.

Pitkittynyt ja pysähtynyt synnytys. Syynä tarjontavirhe ja nuora kaulassa, vauva ei päässyt alateitse tulemaan.

En tiedä printtaisko tän ja menis tän kaa neuvolaan ja pelkopolille... koska mua pelottaa ihan tajuttomasti että vauvalle käy jotain - eikä näköjään mikään turha pelko. (neljättä odotan)





No, omia (jotka moniin verrattuna kyllä vielä ihan ok)



1) ekassa synnytyksessä kipujen rajuus todella yllätti enkä pysynyt "kasassa" yhtään. Suppareissa ei mitään taukoja, tosi rajut. Kalvot puhkaistiin ennenkuin sain mitään, edes ilokaasua. Sitten ilokaasu ei enää auttanutkaan, oksensin.

Epiduraali vähän auttoi, mutta vei kaiken ponnistustunnon.

Vauvan sydänäänet oli koko ajan aika huonot, tuli kiire ponnistaa vauva ulos, mutta en osannut ponnistaa kun en tuntenut mitään, imukupilla ulos.



3) taas ne vauvan sydänäänet oli huonot, ja piti saada äkkiä ulos -> imukuppi. Tästä imukupista kyllä toivuin hyvin eikä ollut yhtään paha (ei tarvittu tikkejä / episiotomiaa, vaikka papereiden mukaan veto oli korkealta - jotenkin pääsin siis hyvällä tuurilla tässä).



ONNEKSI henkilökunta oli ripeää ja asiansa osaavaa!!!! (Jorvi)

2 synnytystä takana, molemmissa tyhmänä otin epiduraalin joka vaimensi supistukset ja synnytys venyi, minä väsyin, annettiin supistuksia parantelevaa ainetta. Ei kiitos enää sitä samaa!

kolmatta vuorokautta kesti. lopulta imukuppi käyttöön. kauhea leikkaus viilto + repeämät päälle. tikattiin miten sattuu, ja sitten piti purkaa tikkejä peräsuolen puolelta. muodostui hematooma ja olin tosi kipeä pitkään.

..ja oli aivan väärässä asennossa syntyäkseen ollenkaan. Lapsivettä tihkui 3 päivää, kahdesti käynnistettiin ilman mitään tulosta ja lopulta tuli fiksu lääkäri joka kirjoitti sektiomääräyksen. Kiireellä saliin, poika ulos spinaalipuudutuksen avulla ja minulle elinikäiset traumat törkeästä nukutuslääkäristä.



:(



Ps. 9 pisteen muksu, terve ja reipas tänäkin päivänä, mutta toista ei tule koskaan.

vuosin verta 3.5l ja hengen lähtö lähellä..vuorotellen neljä lääkäriä kävi repimässä istukkaa, eivätkä uskoneet että se ei lähde! sitten kun multa taju meni niin juoksun kanssa leikkuriin ja käsinirroitus.

seurausena kohdun poisto.

Kohdunkaulaa yritettiin viikon ajan kypsyttää tekemällä päivittäin sisätutkimus (mulle ei voi antaan Cytotecia), tämä on aikamoinen infektioriski. Sitten puhkaistiin kalvot, ja kun ei supistuksia tullut, olisi pitänyt laittaa tippa. Se vähän viivästyi ja laitettiin vasta useiden tuntien päästä kalvojen puhkaisusta. Synnytys kyllä sitten käynnistyi. Yöksi tippa laitettiin kiinni. Jossain vaiheessa sain epiduraalin, ja anestesialääkäri siinä tuntoa testatessaan vaikuttikin vähän epäilevältä että onkohon tämä nyt kunnolla... Epiduraali ei oikein tuntunut auttavan kipuihin ja kätilö siinä lohdutteli vaan että sulla on niin kovat supistukset ja antoi lisää puudutteita. Epiduraali oli liian alhaalla ja mulla oli koko lantion alue täysin puuduksissa ja tunnoton, mutta supistukset oli aivan helvetilliset. Ponnistusvaiheessa en tuntenut mitään, ponnistusvaihe kesti yli tunnin, kätilön ehdottamat asennot oli aivan kamalia, ja vaikka kuinka pungersin niin en tiennyt yhtään tuleeko se vauva vai ei. No eihän se tullut, supistukset heikkeni ja piti ottaa imukuppi. Vauva sai infektion ja ilmarinnan ja siirrettiin toiseen sairaalaan lastenosastolle. Lisäksi epparin tikit aukesivat ja imetys ei onnistunut ollenkaan.



Kolmannessa synnytyksessä käynnistys vastentahtoisesti, älyttömän nopea synnytys johon en ehtinyt henkisesti ollenkaan mukaan.

ei varmaan pitäisi lukea tätä, nyt saan kyllä pelkoja... Miten kohtu voi repsahtaa ulos? Siis tuleeko se emättimestä lapsen jälkeen?

Synnytykseni eteni yllättävän nopeasti, mutta vanhempi tuima kätilö oli sitä mieltä, että minulla nuorella ensi synnyttäjällä ei ole mihinkään vielä kiirettä ja että ei ne vauvat sieltä niin vaan nopeasti synny. Olen turhan ruikuttaja ja huono kestämään kipua jne.



No loppujen lopuksi, kun saliin suostui minut sitten viemään oli synnytys ohi kaiken kaikkiaan puolessa tunnissa. Vielä viimeisenä tuo kääkkä ennen omaa salista lähtöään totesi synnytysalin kätilölle, että kyllä tämä tyttö vielä varmasti osastolle palaa illaksi..tulee niin raivostuttava olo, kun etes muistelee sitä harppua. :(



Kiitos tuon kätilön ensimmäinen synnytykseni oli kokemuksena aivan kauhea ja järkyttävän kipeä. Sain nimittäin loppujen lopuksi kokea luomuna imukuppi synnytyksen. Vaan hengissä selvittiin, sekä minä, että lapsi.:)



Pitkään mietin uskallanko enää koskaan harkitakkaan toista lasta. Toiseen synnytykseen meninkin sitten pelkopolin kautta ja synnytys oli aivan huikea ja ihana kokemus. Kaikki meni niin nappiin, kun vaan mennä voi.:)

vaikuttaa arkielämään, vessassakäyntiin, seksielämä meni uusiksi eikä enää ikinä palaa entiselleen (5 v kokemuksella), peräsuolen laskeuma, pidätysongelmat.



Syynä ehkä tarjonta, käsi ja pää yritti tulla yhtaikaa, toisaalta nyt luin että liian myöhään annettu epiduraali voi olla. Minut unohdettiin tunniksi työvuoron vaihdon ajaksi synnyttämään yksin.

sain erittäin huonoa hoitoa, vaikka ongelmat olisi nykylääketieteen keinoin olleet tehtävissä varsin pieniksi

- lapsi olikin väärinpäin. Synnytystä oli kestänyt jo vuorokausi ennen kuin huomattiin. Loppujen lopuksi jouduin sektioon.

- lapsi oli sivuttain. Huono ja välinpitämätön kätilö. Kun kätilö vaihtui, kaikki sujuikin karmeista kivuista hyvin.

- lapsi syntyi istukan repeämisen vuoksi viikolla 36

- istukka ei irronnut ja jouduin itse leikkaukseen. Menetin paljon verta ja hemppa laski 70.



Eli viidestä synnytyksestäni vain yksi oli ns. normaali ja meni ongelmitta.