Mikä oli elämäsi onnellisin päivä
Kommentit (9)
Se kun saatiin kuulla että saadaan poika. Ja tuplana siihen 1,5v myöhemmin että saadaan tytär 😍💕
Se päivä, kun esikoispoikani syntyi. Lähdimme synnytyssalista miehen ja vauvan kanssa ja tunsin, että pakahdun onneen ja rakkauteen.
Onnellisin oli varmaan päivä kun pääsin peruskoulusta. Vuosien piina ja kiusaaminen tuli päätökseen. Kun katsoin viimeisen kerran rääkkääjiäni, opettajia ja oppilaita ja tiesin että enää ei ole pakko. Muutin heti pois kaupungista, olin 16-v ja eikä ole tarvinnut sinne palata.
Eräs päivä, kun lapseni tuplaonnistui aikana, jolloin hänellä meni kaikkea muuta kuin hyvin . Onneksi nykyään hänellä menee pääsääntöisesti aina kuitenkin tavallisesti .
Se päivä kun suoleni tähystettiin. Löytyi chronin tauti eikä mua enää pidetty luulotautisena kipujeni takia. Jopa oma perheeni oli ruvennut epäilemään kipujani kun mitään ei tutkimuksissa löytynyt aiemmin. Viikottain päivystyksessä.
Varmaan oli toukokuinen päivä ennen 2021 Euroviisuja eli siinä vaiheessa en ollut vielä riviäkään Vauvaan kirjoittanut.
Elämäni hauskimpia päiviä olen kyllä vauvalaisten kanssa viettänyt, mutta onnellisempi varmaan olin ilman tätä jäkätystä ja sensuuripoistoja täällä.
Päivä, kun pääsin armeijasta ja muutin yhteen silloisen tyttöystäväni kanssa. Edes hääpäivä ei sykähdyttänyt yhtä paljon.
Olen onnellinen joka päivä. Myös sellaisina päivinä, joita joku toinen saataisi pitää kamalina.