Maksaisitko lihasta 400€/kilo?
Järvenpään Citymarketista saa viikonlopun aikana harvinaista – ja kallista – herkkua, Kobe-härän lihaa.
Lihatiskille on käytännössä pieni jononpoikanen koko ajan, vaikka eletään perjantaita puoltapäivää eikä missään nimessä ole vilkkain kauppahetki.
Lasivitriinin hintalapussa on lukema 399 euroa kilolta.
Totta se on – ihmiset jonottivat saadakseen lähes 400 euron kilohintaista lihaa!
Ruoka voi olla makuorgasmin aihe. Kobe-liha on rakenteeltaan ja rasvapitoisuudeltaan sellainen, että se sulaa suussa. Valmiina pihvi on sellainen, että sitä voi syödä vaikka tikulla. Ei siinä pihviveistä tarvita.
Kommentit (19)
Ainoastaan, jos se olisi yksisarvisen lihaa.
Mielestäni tuo on hömpötystä, johon jotkut menevät mukaan, koska siitä on tehty iso juttu. Oikeastihan se on sulaa hulluutta. Edes kauppias itse ei ostaisi sitä, vaan alkaisi yskittää, kuten hän sanoi.
Periaatteessa kerran voisi maistaa. En osaa laittaa ruokaa niin en ostaisi. Satasen pihvi käristää halvalla pannulla ja syödä tavallisten perunoiden ja eines salaattien kanssa. Ei kannata. Pitäisi osata tehdä oikeasti hyvä ateria.
En ostaisi, sen verran kallista, kun en ole rikas. Mutta jos tarjottaisiin, pitäisi uteliaisuudesta maistaa. Katsoin noita kuvia ja näytti ällöttävän rasvaselta, no ehkä maku on sitten hyvä…
Ei mitään järkeä. Näyttää todella rasvainen olevan, joten puolet painosta sulaa vielä pois paistettaessa?
Siis yksi pihvi lopuksi maksaisi lähes sata euroa?
Valmiin onnistuneen annoksen kilohinta voisi olla tuo, mutta en kyllä näe hirveästi järkeä kotiin ostamisessa. Tosin en ole lihan ystävä muutenkaan, jos joku tykkää niin mikäs siinä.
Olen joskus lihan hinnan laskenut huomioiden vaan välilliset kulut niin reilusti yli tonnin kilo. Itse noutaen mut oli se hyvääkin. 😋
En. En erityisemmin pidä lihan mausta, mutta runsaalla maustamisella siitä saa hyvää ruokaa. Kalasta ei tahdo saada mausteillakaan pois pohjamakua.
Jauhelihapihvinkin voi syödä tikusta.
Monihan maksaa läskistäkin enemmän olemalla naimisissa...
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään järkeä. Näyttää todella rasvainen olevan, joten puolet painosta sulaa vielä pois paistettaessa?
Siis yksi pihvi lopuksi maksaisi lähes sata euroa?
Helmiä sioille eli ei sinun todellakaan kannattaisi sitä ostaa eikä edes maistaa, tietämyksesi on näköjään sitä tasoa.
Se valkoinen siinä lihassa tosiaan on rasvaa, sitä sanotaan marmoroinniksi. Erittäin ohuita rasvasäikeitä lihassyiden lomassa ja sen muodostuminen edellyttää aika monimutkaista kasvatusprosessia sillä eläimellä. Ja tosiaan tuota eläimen hierontaa yms, stressitöntä elämää.
Sanottakoon vielä, että marmoroinnin ansiosta liha maistuu aivan erilaiselle kuin ns peruspihvi, maku on hyvin pehmeä ja herkullinen.
Kyllä voisin sadangramman pihvin uteliaisuuttani ostaa.
Tottakai maksaisin; japanilaista Waguy A5:sta on ollut tarjolla lähikaupassa ~250€/kg hintaan, niin olisi mielenkiintoista verrata eroa Kobe-härkään.
Eilen ei kelvannut puolalainen kana, tänään maksetaan japanilaisesta lihasta 400e kilo.
Vierailija kirjoitti:
Periaatteessa kerran voisi maistaa. En osaa laittaa ruokaa niin en ostaisi. Satasen pihvi käristää halvalla pannulla ja syödä tavallisten perunoiden ja eines salaattien kanssa. Ei kannata. Pitäisi osata tehdä oikeasti hyvä ateria.
Älä syö einessalaatteja, vaan osta hyviä ja tuoreita tuotteita ja sekoita niistä salaatti.
Kobea voisin maistaa, mutta en kokkaisi itse.
Vierailija kirjoitti:
Monihan maksaa läskistäkin enemmän olemalla naimisissa...
Totta. Suomalaismiesten läskiintymiseen pitäisi puuttua jo jonneiässä.
Lylleröt eivät voi mennä armeijaan, kun liikapainoa on jo 18-vuotiaana 50 kiloa.
Uskomattoman surullista.
Kyllä tavallisella kansalaisella on varaa ostaa vaikka kobe härkää vaan jos sitä saa! Sit valitetaan kun ei ole rahaa.
Jos sen lihan olisi valmistanut joku huippukokki, voisin elämyksen takia maksaa sopivan kokoisesta annoksesta. Olen kuitenkin varma, etten itse sitä saisi valmistettua tarpeeksi hyväksi, joten Cittariin jäisi raa'at palat.