uusinta uutta
Koronatartuntoja todetaan edelleen pääkaupunkiseudulla paljon ja ne aiheuttavat myös sairaalahoidon ylimääräistä kuormittumista. Samalla on käynyt yhä ilmeisemmäksi, että koronatauti leviää tällä hetkellä nimenomaan rokottamattomien keskuudessa.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että rokottamattomat 12 vuotta täyttäneet ja tätä vanhemmat noudattavat toiminnassaan erityistä varovaisuutta. Samalla jokaista yhä edelleen kannustetaan hakeutumaan koronarokotukseen.
Rokottamattomille suositellaan sellaisten sisätilojen välttämistä, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan. Tällaisia sisätiloja ja tilaisuuksia ovat erityisesti anniskeluravintolat, joukkueurheilu ja kontaktilajit, hengelliset kokoontumiset sekä kuorolaulutoiminta tai yhteislaulutilaisuudet. Lisäksi suositellaan välttämään yöpymistä edellyttäviä kursseja, joukkoliikennettä sekä isoja yleisötilaisuuksia, joissa istumapaikkoja ei ole määritelty.
Mikäli henkilö kuitenkin osallistuu tällaiseen toimintaan, on suositeltavaa välttää lähikontakteja ja käyttää maskia. Kaikkiin tilaisuuksiin tulee osallistua vain terveenä.
Lisäksi pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä esittää valtioneuvostolle koronapassin käytön jatkamista vuodenvaihteen jälkeen sekä käytön laajentamista tilanteisiin, joissa hallintopäätöksin asetettuja rajoituksia ei ole voimassa. Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän jäsenet antavat mielellään tukeaan koronapassia koskevaan lainvalmisteluun.
Kommentit (4)
Sairasta touhua joka loppuu vain sillä että ihmiset eivät mene piikille.
Tässä joutuu pikkuhiljaa miettimään, hankkiko sen toisen piikin vai tarkoittako tämä nyt se että passi tullee käyttöön seuraavissa:
Anniskeluravintolat (ei siis ruoka?), joukkueurheilu ja kontaktilajit, hengelliset kokoontumiset, kuorolaulutoiminta tai yhteislaulutilaisuudet, yöpymistä edellyttäviä kursseja, joukkoliikennettä sekä isoja yleisötilaisuuksia, joissa istumapaikkoja ei ole määritelty?
Koko maassako?
Ja vielä ennen joulua? (eli pikkujoulut voi unohtaa).
Tämän osasin jo aavistaa.... Ja tämä on erittäin ikävä kehityssuunta, jossa tietty osaa ihmisistä suljetaan pois yhteiskunnasta kokonaan. Jotkut idiootti-idealistit luulevat passin olevan hyvä, koska se "pitää yhteiskunnan auki". Just joo.
Voi kun tämä ei olisi totta.