Ovatko elämässään katkeroituneet ihmisiä jotka eivät ole pitäneet puoliaan
Ovat olleet naiiveja eikä pitäneet puoliaan josta tuleekin helposti olo, että kaikki ovat vastaan.
Kommentit (13)
Kyllä, esimerkiksi jos lasta kiusataan koulussa, niin hän saattaa katkeroitua, ja oppia pitämään puoliaan hyvinkin pian. Siinä vaiheessa otetaan ase mukaan kouluun ja ammutaan kiusaajat. Ja hyvä niin.
Tuskin. Tunnen useitakin jotka eivät ole pitäneet eivätkä pidä puoliaan, mutta he eivät kuitenkaan ole katkeroituneet vaan elävät omaa huomaamatonta elämäänsä.
Katkeroituneet ovat äänekkäämpää joukkoa.
Väärä seura, rajattomuus, se ettei ole puolustanut itseään ja on itse antanut kohdella itseään kaltoin eikä osaa päästä yli näistä kokemuksista, tekee katkeraksi.
Oikeastaan katkeria lienee yhdistää juuri tuo, ettei osaa päästä yli siitä epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta.
Tuo on totta, että jos ei koskaan pidä puoliaan, katkeroituu lopulta. Erityisesti, jos on vähänkin marttyyri. Myös se katkeroittaa, jos ei koskaan näe itsessään vikaa, ja saa lopulta näpeilleen.
Outoa ettei saisi olla katkera vaikka sinulle tehtäisiin mitä tahansa. Tekopyhää paskaa sanon suoraan sen. Varmaankin jollekin täällä kritisoivalle tarvitse kuin pikku juttu, niin ovat itse tolaltaan MINULLE NÄIN 😂
Vierailija kirjoitti:
Outoa ettei saisi olla katkera vaikka sinulle tehtäisiin mitä tahansa. Tekopyhää paskaa sanon suoraan sen. Varmaankin jollekin täällä kritisoivalle tarvitse kuin pikku juttu, niin ovat itse tolaltaan MINULLE NÄIN 😂
No eihän sitä kukaan ole ollut kieltämässäkään. Jokainen katkera saa velloa ihan rauhassa tunteissaan. Se on ihan eri juttu, mitä se auttaa. Joskus ollaan katkeria jollekin toiselle, joka on tietoisesti tehnyt erilaisia ratkaisuja elämässään, ja jos ne ovat osoittautuneet hyviksi, niin se on katkeran mielestä häneltä pois. Joskus taas ollaan oltu kynnysmattona koko elämä, niin omasta toiminnasta ei taaskaan löydy korjattavaa, mutta katkeruus muita kohtaan osataan kyllä kaivaa esille.
Jos joku tekee toiselle jotain todella pahaa yhden kerran, ymmärrän hyvin katkeruuden. Toinen kerta tekee kohteesta jo kynnysmaton. Silti, katkeruus myrkyttää vain oman mielen ja estää mahdollisuuden vapautua tuosta tunteesta.
Minusta katkerat ovat niitä, jotka eivät osaa/tajua ottaa vastuuta omasta elämästään. Ei näe, että meillä kaikilla on hommana se oma hyvä olo ja onnellisuus, ei sitä kukaan muu tee tai anna meille. Jokainen on oman onnensa seppä. Katkera ei joko halua tai ymmärrä olla seppä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta katkerat ovat niitä, jotka eivät osaa/tajua ottaa vastuuta omasta elämästään. Ei näe, että meillä kaikilla on hommana se oma hyvä olo ja onnellisuus, ei sitä kukaan muu tee tai anna meille. Jokainen on oman onnensa seppä. Katkera ei joko halua tai ymmärrä olla seppä.
Tai sitten on niin paljon jo yrittänyt itse olla onnensa seppä ja hiljalleen epäonnistumisten myötä alkanut menettää uskonsa, toivonsa, luovuttanut ja alkanut katkeroitumaan.
Kun mietin omia "katkerimpia" muistojani, ne ovat olleet juuri niitä tilanteita, missä en syystä tai toisesta ole pystynyt/uskaltanut puolustaa itseäni. En ole katkeroitunut ja osaan kyllä enimmän aikaa puolustaa itseäni, mutta tällaisen huomion olen tehnyt. Se voimattomuuden tunne tekee kaikista katkerimmaksi.
Eipä tuotakaan ajatusta juuri enempää pysty oikomaan. Typerien hajatelmien ja niitä postailevien ihmisten suojeluspyhimys on Pyhä Yksinkertaisuus.
Ei. Usein on luonnevika. Isäni on umpinarsisti, väkivaltainen lapsenhakkaaja, tuhonnut riehumalla välit ihan kaikkiin loukkaamalla, käymällä kimppuun, kiusaamalla. Pilannut usean ihmisen elämän.
Ja silti HÄN on katkera ja kaunainen muille.
Kyllä se jatkuva varuillaan oleminen, puolustautuminen ja hyökkääminenkin kehittää aika tehokkaat aggressiot ja katkeruuden.
Ei. Yleensä katkerat on alkujaankin luonnevikasia.