Onko rikos hyvitetty, jos vankilatuo0mio on istuttu kokonaan
Eli jos on vankilasa istunut tuomionsa, voiko ajatella että on suorittanut hyvityksensä yhteisklunnalle ja voi aloittaa elämänsä tyhjältä pöydältä.
Voiko siis ajatella, että pedofiliasta ja lasten murhaamisesta tuomittu voi vankilassa istumisen jälkeen aloittaa elämän uuden kumppanin kanssa ja ryhtyä isäksi.
Vai pitäisikö kuitenkin rikos seurata rikollista hautaan asti ?
Minusta vankilassa istuminen ei hyvitä tekoja, vaan rikollisen leiman tulee seurata koko loppuelämän, onhan se osa elämää ja rikollisen kokemusta. Ei ihmisen pitä unohtaa kokemuksiaan, vaan oppia niistä.
Kommentit (18)
Suomessa varsinkin on niin lyhyet tuomiot, että niillä mitään vakavia rikoksia hyvitetä. Minusta uhrin (pedofiilia, raiskaus, pitkään jatkunut väkivalta ym.) kuuluisi saada "kostonsa". Tosin nämä pitkät tuomiot ja "ankeat" olot vakilassa ei taas estä rikosten uusimista mitenkää, joten yhteiskunnan kantilta tämä nykynen systeemi on kait parempi...
Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että rikoksenuusijoita pitää kohdella huomattavasti tiukemmalla kädellä mitä nykyään. Varsinkin väkivaltarikollisiin, suomessa on todella löperö rangaistusasteikko just pedofilia- ym. vastaavissa tuomioissa.
Mun kommenttini oli lähinnä siihen, että jos kerran mokaa, niin pitääkö siitä koko elämä maksaa, ja toisaalta myös jos on ollut vaikka 5-10 vuotta jo kaidalla tiellä rangaistuksensa jälkeen, kyllä sen pöydän silloin jo pitäisi olla puhdas
Kerro vähän mitä tarkoitat sillä, että rikollisen leiman pitää seurata loppuelämä? Sitä että naapurit saa pilkata, ei saa töitä, aina epäillään ensimmäisenä, vaikka rikoksesta ja sen rangaistuksesta olisi jo vuosia aikaa?
kerro vielä, MIKSI kukaan motivoituisi muuttamaan elämänsä, jos ei ikinä saa anteeksi ja aloittaa puhtaalta pöydältä?
Muutenkin mua ärsyttää sellainen asenne, että rikollinen on ikään kuin velkaa kaikille. Vaikka rikos ei olisi käytännössä koskettanut yhtään ketään, tai vain hyvin pientä ihmisryhmää ( esim. huumausaineiden käyttörikos tms. silti jokaisella pitäisi olla oikeus olla loputtomasti toisen ihmisen elämän tuomitsija.
Yritä ap. ja kaltaisesi päättää mitä haluatte: haluatteko että rikolliset muuttuvat kunnon kansalaisksi, perustavat perheen, tekevät töitä, maksavat "velkansa" yhteiskunnalle näin,
VAI
kerran rikollinen, aina rikollinen, eli kun on joskus ollut huonoilla teillä, saa aina kantaa sitä leimaa, ei saa olla normaali osa yhteiskuntaa, syrjäytyy, jatkaa rikoksia, joiden kohteena voit joku päivä olla sinä tai lapsesi...
Kumpaakin kun ei voi saada.
Kumpaakin ei toki voi saada, mutta ehkä (huom. ehkä) suurin osa molemmat haluaa. Rikoksen uhri saattaa haluta että rikollinen kärsii koko loppu elämänsä, mutta samaan aikaa ei tahdo kenenkään muun joutuvan uhrin asemaan. Siinä on yksi "itsekäs" vaihtoehto ja toinen yhteiskunnan etua ajatteleva vaihtoehto. Toisaalta kosto tuo oikeudenmukaisuuden tunteen jota on vaikea vastustaa. Ja viha on tunteista yksi kovimmista joka on myöskin vaikea selättää. Eli kumman sinä valitsisit jos olisit kokenut pahempia kauhuja kuin osaat edes kuvitella? Asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia :)
En kerennyt lukea jatkoasi. Ajattelin että tarkoitit aivan kaikkia rikoksia. Valitetavasti niitä on niin laaja kirjo, että on vaikea pistää kaikkia rikollisia yhteen nippuun :)
Ei tarvitse vain ajatella vaan näin se on tai ainakin tulisi olla. Jos rikoksen täytyisi seurata hautaan asti niin silloin se koskisi jokaista koska jokainen on rikoksen/rikoksia tehnyt, toiset isompia ja toiset pienempiä, toiset jää kiinni toiset ei. Olen sitä mieltä että jokaiselle kuuluu antaa mahdollisuus vaikka teko olisi mikä tahansa mutta rangaistuksia tulisi koventaa ja vankia hoitaa ja sen takiahan vankilan virallinen nimi taitaa ollakin vankeinhoitolaitos. Pitäisikö mielestäsi, rikollisten olla vapaana ja lyödä vain leima otsaan ja vankilaa ei enään tarvittaisi? Onko sinulla lapsia? Jos on niin mitäs jos lapsesi joskus joutuu vankilaan niin aiotko koko hänen eliniän haukkua jne. lastasi koska teki virheen elämässään???
Eli jos on vankilasa istunut tuomionsa, voiko ajatella että on suorittanut hyvityksensä yhteisklunnalle ja voi aloittaa elämänsä tyhjältä pöydältä. Voiko siis ajatella, että pedofiliasta ja lasten murhaamisesta tuomittu voi vankilassa istumisen jälkeen aloittaa elämän uuden kumppanin kanssa ja ryhtyä isäksi. Vai pitäisikö kuitenkin rikos seurata rikollista hautaan asti ? Minusta vankilassa istuminen ei hyvitä tekoja, vaan rikollisen leiman tulee seurata koko loppuelämän, onhan se osa elämää ja rikollisen kokemusta. Ei ihmisen pitä unohtaa kokemuksiaan, vaan oppia niistä.
3,5,6
Siis tuossa on nostettuasioita joita ajattelen.
Enkä usko että edes se huumausaine rikos koskee vain sitä käyttäjää yksin. Kyllä sekin on mielestäni sidoksissa isompaan kuvioon, joka kannustaa myyjiä jne. ja luo ilmapiiriä, joka kannustaa rikolliseen toimintaan.
Ei rikollisen leima tarkoita, että olisi loppuelämän maailman pahin ihminen. Epäilevästi on kuitenkin syytä suhtautua kaikkiin vankilasa ollisiin. Totta on varmasti se, että jos on kerrran istunut kuuakusia tai vuoden, niin jos siitä yhdestä kerrasta on 20 vuotta aikaa ja sekin kerta voisi "perustellusti" olla "nuoruuden hairahduksia", niin muuttuhan ihminen ja voi 40 vuotiaana olla yhteiskuntakelpoinen.
Mielestänio vankilareissu ei kuitenkaan hyvitä mitään, eikä kenellekään. Eikä tee ihmisestä yhtään sen parempaa, vaan on edelleen se sama paska, joka vankilaan joutui.
Korkeintaan on saanut ajattelemisen aihetta ja vai jatkossa päättää, mitä elämältään haluaa.
Joku joka esim. raiskaa jotain lasta vuosikausia ja istuu siitä sitten 5 v, niin ei se minusta hyvitä uhrin loppuiän kärsimyksiä. Ja en nyt hae mitään yksioikoista silmä silmästä-tyyliä, mutta suhteellisuudentajua verrataessa esim. omaisuus- ja väkivaltarikoksista annettuja tuomioita.
Ja kyllä, olen sitä mieltä että jos rikoksensa (erityisesti väkivaltarikokset, ja etenkin lapsiin kohdistuvat) toistaa useamman kerran, niin jossain vaiheessa ei enää pitäisi vaan "unohtaa".
Voihan sitä kukin rikollinen ajatella mitä tykkää istuttuaan tuomionsa, mutta todellisuudessa meillä jokaisella ihmisellä on oma näkemyksemme asiasta. Suurin osa suomalaisista varmaan pitää tietyistä rikoksista saatavia tuomioita aivan liian lievinä.
Minusta esim. kuolemantuomio olisi järkevä rangaistus jos ajatellaan rikollista (väkivalta ym.) joka ei useista vankeustuomioistaan olisi oppinut mitään. Mutta taas kerran myös ulkopuoliset joutuisi kärsimään, nimittäin kyseen omaisen rikollisen lähimmät. Luojan kiitos en ole päättämässä näistä asioista!
-5-
Katotaan tätä sitten, kun sinä olet syyllistynyt rikokseen ja jäänyt kiinni siitä. Esimerkiksi toi lasten väkivaltainen kohtelu, kyllä sä siitä vielä kiinni jäät. Ja kun jäät kiinni, niin minä tulen tappamaan sinut. Koska "senhän sinä ansaitset". Olisit miettinyt paremmin ennenkuin tukistit lasta. Minä tulen tappamaan sinut sitten kun jäät kiinni, koska vankila tai pelkät sakot olisivat sinulle ihan liian pieni rangaistus. Sitähän sinä haluat, että rikokset sovitetaan, eikö totta?
Ei tarvitse vain ajatella vaan näin se on tai ainakin tulisi olla. Jos rikoksen täytyisi seurata hautaan asti niin silloin se koskisi jokaista koska jokainen on rikoksen/rikoksia tehnyt, toiset isompia ja toiset pienempiä, toiset jää kiinni toiset ei. Olen sitä mieltä että jokaiselle kuuluu antaa mahdollisuus vaikka teko olisi mikä tahansa mutta rangaistuksia tulisi koventaa ja vankia hoitaa ja sen takiahan vankilan virallinen nimi taitaa ollakin vankeinhoitolaitos. Pitäisikö mielestäsi, rikollisten olla vapaana ja lyödä vain leima otsaan ja vankilaa ei enään tarvittaisi? Onko sinulla lapsia? Jos on niin mitäs jos lapsesi joskus joutuu vankilaan niin aiotko koko hänen eliniän haukkua jne. lastasi koska teki virheen elämässään???
Eli jos on vankilasa istunut tuomionsa, voiko ajatella että on suorittanut hyvityksensä yhteisklunnalle ja voi aloittaa elämänsä tyhjältä pöydältä. Voiko siis ajatella, että pedofiliasta ja lasten murhaamisesta tuomittu voi vankilassa istumisen jälkeen aloittaa elämän uuden kumppanin kanssa ja ryhtyä isäksi. Vai pitäisikö kuitenkin rikos seurata rikollista hautaan asti ? Minusta vankilassa istuminen ei hyvitä tekoja, vaan rikollisen leiman tulee seurata koko loppuelämän, onhan se osa elämää ja rikollisen kokemusta. Ei ihmisen pitä unohtaa kokemuksiaan, vaan oppia niistä.
Otetaampa esimerkkinä vaikka että joku raiskasi sinun 6 vuotiaan tyttösi. Antaisitko sinä anteeksi? Voisitko elää elämäsi rauhassa, tietäen että se sama mies kulkee vapaana ja elää onnellista elämää, mahdollisesti raiskaten muita pieniä tyttöjä? Asioilla on tapana olla vähintääkin kaksi puolta. Tässä esimerkkitapauksessa kärsii uhri, uhrin omaiset, sekä rikollisen omaiset. Ja uskaltaisin väittää, että itse rikoksen tekijä vähiten. Ketä osapuolta siis pitäisi kuunnella eniten?
Ehkä mä en vois antaa anteeks mutta tarviiko siltikään tekijän kantaa leimaa lopun ikäänsä, ei tarvi mielestäni. Tässäkin täytyy ottaa huomioon montako kertaa teko on jo aiemmin tehty eli onko taparikollinen jolloin leima automaattisesti kulkee lopun elämää kun linnassa istuu elämästään ison osan kuolemaan asti mutta virallista leimaa ei tule. Mutta jokaiselle tulee antaa mahdollisuus oli teko mikä tahansa. Miksipäs näissä keskusteluissa otetaan aina esimerkiksi pedofiilit ja raiskarit? Miksi ei nakkivarasta tai joka laittaa veroilmoitukseen liikaa työmatkakuluja? Leima lopun iäksi?
Ei tarvitse vain ajatella vaan näin se on tai ainakin tulisi olla. Jos rikoksen täytyisi seurata hautaan asti niin silloin se koskisi jokaista koska jokainen on rikoksen/rikoksia tehnyt, toiset isompia ja toiset pienempiä, toiset jää kiinni toiset ei. Olen sitä mieltä että jokaiselle kuuluu antaa mahdollisuus vaikka teko olisi mikä tahansa mutta rangaistuksia tulisi koventaa ja vankia hoitaa ja sen takiahan vankilan virallinen nimi taitaa ollakin vankeinhoitolaitos. Pitäisikö mielestäsi, rikollisten olla vapaana ja lyödä vain leima otsaan ja vankilaa ei enään tarvittaisi? Onko sinulla lapsia? Jos on niin mitäs jos lapsesi joskus joutuu vankilaan niin aiotko koko hänen eliniän haukkua jne. lastasi koska teki virheen elämässään???
Eli jos on vankilasa istunut tuomionsa, voiko ajatella että on suorittanut hyvityksensä yhteisklunnalle ja voi aloittaa elämänsä tyhjältä pöydältä. Voiko siis ajatella, että pedofiliasta ja lasten murhaamisesta tuomittu voi vankilassa istumisen jälkeen aloittaa elämän uuden kumppanin kanssa ja ryhtyä isäksi. Vai pitäisikö kuitenkin rikos seurata rikollista hautaan asti ? Minusta vankilassa istuminen ei hyvitä tekoja, vaan rikollisen leiman tulee seurata koko loppuelämän, onhan se osa elämää ja rikollisen kokemusta. Ei ihmisen pitä unohtaa kokemuksiaan, vaan oppia niistä.
Otetaampa esimerkkinä vaikka että joku raiskasi sinun 6 vuotiaan tyttösi. Antaisitko sinä anteeksi? Voisitko elää elämäsi rauhassa, tietäen että se sama mies kulkee vapaana ja elää onnellista elämää, mahdollisesti raiskaten muita pieniä tyttöjä? Asioilla on tapana olla vähintääkin kaksi puolta. Tässä esimerkkitapauksessa kärsii uhri, uhrin omaiset, sekä rikollisen omaiset. Ja uskaltaisin väittää, että itse rikoksen tekijä vähiten. Ketä osapuolta siis pitäisi kuunnella eniten?
se tosiaan on hyvä, että av-mammat ei ole päättämässä rikollisten elämästä. Toden totta hyvä asia.
Onhan ne otettu huomioon :) Aikasemmin sanottu, että ns. pikkurikolliset (ei varsinaisesti loukannut ketään)ovat asia erikseen. Ja jos joku kerran tehnyt virheen niin se voidaankin unohtaa jonkun ajan päästä. Se on lähes mahdotonta pistää kaikkia rikollisia yhteen nippuun :)
ottaa lasten hyväksikäyttäjän lastensa isäksi pitäisi itsekin heittää tyrmään
tappajien uhrit eivät herää henkiin
vankilatuomio on vain pelkkää kosmetiikkaa
ennen kuin uhrien asiat ovat taas hyvin rikosta ei ole hyvitetty